Siirry pääsisältöön

Terveisiä Lontoosta eli kirjaperheen uudet jäsenet

London Eye (kuva: Omppu)

Hiihtolomalla tuli vietettyä muutama päivä Lontoossa. Kävin katsomassa Thriller Live -musikaalin, joka oli totaalisen hieno. Kävi vielä mahtava tuuri, kun Leicester Squaren lippukioskilta sain puoleen hintaan liput katsomon riville 5. Parempaa istumapaikkaa ei olisi voinut toivoa.

Odotin Lontoon matkaa jännityksellä, koska Lontoo ei ole aiemmin kuulunut kaupunkeihin, joka saa minut haltioitumaan. Erityisen kiinnostavaksi tilanteen teki se, että viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa Pariisissa ja Pariisi meni niin sydämestä läpi kuin vaan mahdollista on. En muista kokeneeni yhtä vahvoja tunteita missään muussa kaupungissa (en edes Roomassa).

Kuinkas sitten kävikään? Lontoo oli tällä kertaa mainio kokemus. Koin jopa jonkinlaista museohurmaa Tower of Londonissa, Luonnontieteellisessä museossa ja British Museumissa. Myös Tate Modernissa olin innoissani. Maailma avautui mukavasti London Eyen korkeuksista.

Jotta olisin estänyt totaalisen hullaantumisen kirjakaupoissa olin kirjoittanut etukäteen listan kirjoista, joita olin etsimässä. Pysyin tiukasti listassani, joka oli luvattoman pitkä ja loppujen lopuksi kirjaperhe kasvoi kuudella uudella teoksella.


Afrikkalaisten kirjojen osasto kasvoi kolmella teoksella. Näistä Mohamedin 'Black Mamba Boy' kartutti myös Baileys-palkittujen osastoa, koska se oli vuoden 2010 Baileys-ehdokas.


Hadleyn 'The London Train' oli "pakko" ostaa, kun kerran Lontoossa olin. Lisäksi Hadleyn teos on lisä Baileys-kirjastooni, kuten myös Birchin 'Jamrach's Menagerie'. Kuubalaista feministikirjailijaa, Julia Alvarezia, olen jo pidempään halunnut lukea, joten nappasin myös yhden hänen teoksensa mukaani.

Mitä tulee kaupunkien väliseen taisteluun henkilökohtaisesta ykköspaikastani, on todettava, että Lontoo ei pärjää vertailussa Pariisille. Lontoo on ihana ja mukava ja mielenkiintoinen. Kuin tuttu ja turvallinen poikaystävä. Pariisi sen sijaan on Rakastaja. Poeettinen kylpy, loputon halu, se sydämen läpi lyöty naula, josta runoilija Sirkka Turkka kirjoittaa.

Kommentit

  1. Omppu, kiva puhua kaupungeista, sillä kun meillä oli läheisriippuvainen koiruus, ihana suuriruhtinatar Olga, emme päässet kuin kaupunkilomille, mutta vieläkin vain pääsin Lontoon lentäkentälle, kun vaihoimme konetta mennessämm kahdeksi viikoksi Irlantiin. Asuimme Galwayssa, mutta kävimme junalla Dublinissa, joka oli kiinnostava. Pariisin ajoimme kerran huhtikuussa, mutta sieltä muistan vain elämämme kalleimman kahvin eli en syttynyt. En edes ruokaan! Sen sijaan Zürichissä olen kuin kotonani, mutta ehdottomat suosikkini tällä kokemuksella ovat Salzburg ja Amberg sekä Lugano. Nyt kun voimme ajella omalla autolla Euroopassa suuntaamme kohti alppeja, emme aja mottoriteitä ja vältämme isoja kaupunkeja. En ole kovasti kaunpunki-ihminen, nytkin asun harjukaupungin saarella, mutta mieheni on tehnyt empiiristä tutkimusta, että minä hullaannun kaupunkeihin, joissa ei ole liian korkeaa rakennuskantaa, joissa voin hahmottaa tilan ja maastoerot ovat vahvat. Salzburg on tässä suhteess ihan täydellinen ja olimmekin siellä viime keväänä melkein viikon. Voisin muuttaa sinne!

    Kun saamme alpeista tarpeeksemme, palaamme galwayhin ja Dubliniin. Voisin muuten jatkaa tästä kirjan verran, mutta ikävystyisit;) Sillä pakkohan siellä Lontoossakin on käydä ja myös Sissinghurstissa ja sitten taas Amsterdam....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ikävystyisi. :)

      Ei sinänsä kai ole mitään järkeä laittaa kaupunkeja järjestykseen ja jokaisella kaupungilla on kumminkin omat ihanat juttunsa. Ehkä voisi ajatella, että kaupungit on kun vaatteita. Jotkut on ihania ja kauniita ja hienoa designia, mutta eivät silti tunnu hyviltä kun ne pukee itselle päälle.

      Tuo Pariisi oli niin suuri yllätys, koska en ole koskaan pitänyt itseäni Ranska-fanina ja odotukseni olivat mitättömät. Lähdinkin Pariisiin oikeastaan vaan sen takia, että tyttäreni pääsi Disneylandiin. Mutta tosiaan Pariisi vei niin mukanaan, tunnen sen vieläkin sisälläni. Suorastaan kauhistuttaa, että kun joskus menen sinne uudestaan, että jos lumous ei säilykään.

      Noin muutoin minulle läheisin kaupunki on ollut Praha, joka jotenkin vastaa omaa mielen kartastoani jopa siinä määrin, että en ole siellä juuri tarvinnut edes karttaa, vaan jotenkin vaan kummasti mennyt oikeaan suuntaan. Prahassa on myös maailman ihanimmat metrokuulutukset, joita en koskaan väsy kuuntelemaan.

      Kylläpäs taas alkaakin tehdä mieli matkalle. :)

      Poista
  2. Siitä on jo aikaa, kun kävin Lontoossa. Olin koko viikon ja ehdin näkemään vahakabinetista, eläintarhasta ja Cats-musikaalista lähtien kaikenlaista. Kaksikerroksiset bussit ja maanalainen tulivat tutuiksi. Ihmiset olivat ystävällisiä. Pariisi on vielä käymättä. Italiassa olen käynyt Milanossa. Seuraava kohde on Venetsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Venetsia. Sinne haluaisin ehdottomasti matkustaa. Pidän Italiasta kovasti, mutta siitä huolimatta se on minulle jotenkin vaikea maa. Italialaisten logiikka on hirveän kaukana omastani ja olen siellä usein ymmälläni. Ihan terveellistä kyllä sekin, että ei tiedä, miten asiat toimii ja joutuu pähkäilemään. :) Rooman Pietarin kirkko on kyllä paikka, johon ehdottomasti haluaisin uudestaan, koska siellä pyhyydentunne oli niin käsinkosketeltava.

      Poista
  3. Voi ihana reissu, Lontoon museot, olemme niitä tälläkin viikolla kaivanneet, kun esikoinen toivoi näkevänsä joskus dinon luurangon ym. Ja vau ihania kirjalöytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dinosaurusfanille Lontoon luonnonhistoriallinen on kyllä mitä mainion kohde. Toki siellä on paljon muutakin mielenkiintoista. 11 v. tyttäreni innostui kuvaamaan nisäkkäitä. Minä taas ihastuin Darwin-keskukseen.

      Poista
  4. Onpa ihanaa, että sait Lontoosta mainion kokemuksen! Museot siellä ovatkin ihan huikeita. Minulle Lontoo on se kaikkein rakkain matkakohde, mitä kuvitella voin. Meillä on kaupunkirakkaudet juuri päinvastoin: minulle Pariisi oli mukava ja kauniskin, mutta se jäi vieraaksi. Lontoossa taas olen aina ollut kuin kotonani ja nytkin poden sinne isoa turistin ikävää, mutta melkein kipeää tekee. On vähän hassuakin hurahtaa matkailumielessä johonkin kaupunkiin.

    Yleensä olen matkailijana aika tyytyväinen ja viihdyn melkein kaikkialla. :)

    Aiempiin kommentteihin Italiasta pitää vielä sanoa, että kyllä siinä maassa logiikka toimii ihan omia polkujaan, mutta minulle maan jotkut osat ovat tuttuja ja rakkaita. Mieheni työskenteli kaksi vuotta postdocina Bolognassa ja silloin Keski- ja etenkin Pohjois-Italia tulivat melko tutuiksi. Nyt yli kahdeksan vuoden jälkeen olen alkanut potea kaipuuta Bolognaan, mutta haluaisin myös pohjoisen järviseudulle, jossa olen käynyt vain kerran.

    P.S. Onnea siitä, että pystyit pitäytymään listassasi kirjakaupassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne kaupunkimieltymykset menee ristiin. En varmaan koskaan tule edes ymmärtämään, miksi hurmaannuin Pariisista niin paljon, mutta sellaistahan rakkaus on, ei sitä pidäkään täysin ymmärtää. Minulle Pariisi on ennenkaikkea taiteen ja erityisesti kirjallisuuden kaupunki. Niin monta kertaa olin lukenut, miten kirjoissa tyypit olivat Luxembourgin puistossa (erityisesti de Beauvoir ja Sartre) ja kun sitten itse olin tuolla puistossa, niin suorastaan vapisin kaikesta kiihtymyksestä ja tunteesta. Se oli melkein jonkinlaista pyhiinvaellusta.

      Siinä mielessä olen samanlainen matkailija kuin sinäkin, että viihdyn kyllä yleensä melkein missä tahansa. Ei nyt ainakaan tulee mieleen, että missään olisi ollut erityisen ikävää.

      Pohjois-Italiasta sen verran, että Lago Maggiorella oleva Isola Bella -niminen saari on aivan ihastuttava paikka. Jos siellä päin liikkuu, kannattaa pistäytyä.

      Poista
  5. Ihana postaus, ja voi miten hieno London Eye-kuva. <3 Minulle Lontoo on ylivoimaisesti se rakkain paikka, jonne palaan kerran toisensa jälkeen - toukokuussa taas seuraavan kerran katsomaan, miltä kevät kaupungissa tänä vuonna näyttää. <3 Lontoo on tuntunut ensimmäisestä kerrasta lähtien kodilta, toivon että se vielä joskus tässä elämässä sitä olisikin. Lontoossa olen myös vieraillut useammin kuin missään muualla, en enää ole kärryillä siitä montako reissua olen sinne tehnyt. Toistaiseksi alle 20 kuitenkin.

    Toinen valtavan tärkeä paikka minulle on Dublin, jossa olen käynyt kahdesti. Kumpikin kerta on sattumalta ollut sellainen, että olen ollut aika sairaana ennen matkaa (näitä MS-juttuja), ja kummankin matkan ansiosta Dublin on muodostunut sydämessäni sellaiseksi ihanaksi paikaksi, joka edustaa lohtua, iloa ja toipumista. Se onkin Lontoon jälkeen sydämessäni selvä kakkonen. <3

    Pariisistakin pidän paljon. Se ei ole minulle Lontoon, Dublinin, tai edes Tukholman tai Rooman veroinen, mutta viime aikoina olen havainnut kaipaavani kaupunkiin kovasti. Maaliskuussa oli jo tarkoitus matkustaa sinne, mutta suunnitelmat muuttuivat minusta riippumattomista syistä ja Pariisi vaihtui toiseen kaupunkiin. Ehkäpä ensi vuonna on taas Ranskan vuoro... :)

    Olet tehnyt mielenkiintoisia kirjaostoksia! Jään odottamaan arviotasi kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Lontoossa oli jo aika keväistä. Parhaimmillaan +12 astetta ja aurinkoa, krookukset täydessä kukassa. Olen käynyt tosiaan Lontoossa vain kahdesti ja tällä jälkimmäisellä kerralla pidin kyllä kaupungista enemmän. Mistä sitä tietää, jos olen Lontooseen hitaasti rakastuvaa sorttia. :) Ja kyllähän siellä on niin paljon kaikkea ihastuttavaa, erityisesti museot ja musikaalit.

      Sekin hyvä puoli Lontoossa on, että siellä ei koe olevansa turisti, vaan sulautuu joukkoon ja jotain suloisen hellyyttävää on brittien kuninkaallisten perinteiden vaalinnassa.

      Poista
  6. --- "de Beauvoir ja Sartre". Voisin matkustella taas molempien kirjoissa :D.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j