Reader, why did I marry him?

Rakastuin Ilmar Taskan romaaniin Popeda 1946 siitä yksinkertaisesta syystä, että se on aika lailla täydellinen romaani. Siitä ei puutu mitään, eikä siinä ole mitään liikaa. Se ottaa lukijan syliinsä ja rutistaa. Jos pitäisi kuvata yhdellä sanalla koko sitä tunnekimppua, jonka Pobeda 1946 herättää käyttäisin adjektiivia stonermainen. Sillä luonnollisesti viittaan John Williamsin romaaniin Stoner, jonka kanssa Pobeda 1946 :lla ei ole tarinallisesti mitään yhteistä. Taskan romaanissa on kuitenkin samantyyppistä syvää koskettavuutta, melankoliaa, unelmia ja niiden sortumisia, ihmiselon haurautta, kaipuuta ja haikeutta. Sen tunnemaasto vetää sydänlangoista, mutta tässä vedossa ei ole mitään sentimentaalista. Stonerin mainitsin myös siksi, että siitä ovat monet lukijat olleet haltioissaan ja toivon Stonerin nimen mainitsemisen johtavan siihen, että mahdollisimman moni lukisi Pobeda 1946 :n. * Pobeda 1946 oli mennyt minulta kokonaan ohi ja löysin sen vasta, kun tutkin Helsinki Lit...

Tätä jokea olen ylittänyt risti selässäni päivästä viikosta toiseen lukiessani Graniittimiestä. Olen ollut Michel Tournierin Keijujen kuningas ja lannevaatteeni on likainen. Suoraan sanottuna paskainen ja nyt en puhu metaforin. Rannalle voisin nousta, jos luopuisin aatteistani. Vaan minä hullu ja toivoton, puren hampaillani idealismin reunaa. Lohkeaa hammas, tirskuu veri, vaan en luovuta sittenkään. Jatkan kulkuani liejuisessa vedessä tulematta perille. En voi saavuttaa vastarantaa, sillä siellä lakkaisin olemasta. * Sirpa Kähkösen Graniittimies oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja luin siitä silloin monia kiittäviä postauksia. En tiedä, mitä odotin, mutta sain kumaraan painavan, suorastaan ahdistavan lukukokemuksen. Sen vuoksi kirjoitankin tästä teoksesta nopeasti ja postaan samoin tein. Haluan eroon niistä tuntemuksista, joita Graniittimies minussa synnytti. Romaanin alussa Klara ja Ilja loikkaavat Venäjälle hiihtämällä. Ei tarvitse käydä umpihankeen, sillä latu on j...

Mainitsen nyt heti aluksi (ja tämä käyköön myös varoituksesta), että esitän tämän bloggauksen lopussa tulkinnan Ljudmijla Ulitskajan romaanista Medeia ja hänen lapsensa. Tulkinnan, jonka tunkeutuminen  mieleeni herätti minussa melkoisen tunnemyrskyn ja joka saattaa olla liian kaukaa haettu, mutta joka on aivan liian kutkuttava, jotta voisin olla sitä esittämättä. * Rakas Ljudmila, En laittanut rakasta nimesi eteen korusanaksi, sillä kyllä sinä olet rakas. Muistat varmaan, miten kävi kun luin teoksesi  Vihreän teltan alla . Teki mieli lähteä kadulle huutamaan ja tuulettamaan sen loistokkuutta. Vuonna 1996 julkaistu romaanisi Medeia ja hänen lapsensa ilmestyi suomeksi vuonna 2012. Yritin teleportata itseni Venäjälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin. Siitä huolimatta 'Medeia' oli minulle vaikea kirja ja on pelkkää itsensä tehostamista lähettää sinulle tämä kirje. Varsinkin, kun tiedän, että saat lukuisia ihailijakirjeitä ja monissa niistä tästäkin teoksesta ...

Ukrainalaista syntyperää oleva brittikirjailija Marina Lewycka osaa totisesti valita teoksilleen kiehtovia nimiä. Aiemmin olen lukenut häneltä englanniksi teokset We are all made of glue (2009, suom. Meidät kaikki on tehty liimasta 2011) ja Two Caravans (2007, suom. Muu maa mansikka? 2013). Tunnetuin hän on esikoisteoksestaan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2006, A Short History of Tractors in Ukrainian 2005), joka on käännetty wikipedian mukaan 35 eri kielelle. Teos oli myös Man Booker-listan pitkälistalla ja Baileys-palkinnon lyhytlistalla (tuolloin tosin vielä nimellä Orange Prize). Sammakkoa saamme kiittää siitä, että Lewyckaa voi lukea myös suomeksi. Ja minä kiitänkin kovasti, sillä Lewycka on kirjallista huumetta, jonka teksti aikaansaa odottamattomia vaikutuksia. Yksi tapa kertoa surullinen ja rankka tarina, on tehdä tarinasta koominen ja antaa painavan tirskua läpi. Tätä kutsutaan yleensä tragikomediaksi ja juuri siitä on kyse Lewickan romaanissa Traktorien lyhyt h...

Tunnustan. Paljon puhetta osakseen saanut Kätilö, joka myös elokuvaksi on saatettu, ei aiheuttanut minussa suuria. Tarina oli vahva, mutta repaleinen - tosin jälkimmäistä varmasti osin siitä syystä, että en ehtinyt lukea sitä kovinkaan putkeen. Kätilön aikaansaamista fiiliksistä johtuen tartuin Yöperhoseen epäröiden. Korviini oli kantautunut äänenpainoja teoksen vahvasta ja varsin seksuaalisesta kielestä. Toiset ylistivät, toiset taas ei. Joka tapauksessa päätin, että Yöperhosen tulee saada osakseen keskeytymätön huomioni. * Minä olen Valkoisen jumalan tytär ja minua ette kiinni saa. Hiihdän Neitotunturin laitaa henkeni edestä, ja lapseni hengen. Ajohurtat louskuttavat alhaalla kurussa, takaa-ajajien huudot kaikuvat: - Huora hiihtää! Se yrittää Ryssiin pakoon! Yöperhonen alkaa vahvasti. Edellä mainituilla sanoilla Kettu luo Irga Malisesta lähes ylimaallisen vahvan naisen ja samalla teoksen ylle heijastetaan seksuaalinen linssi, jonka läpi tapahtumia katsotaan. Se...

Kotona sydän on. Se iloitsee. Vaan mistä? Varjosta talon? Vaiko puiston? Tuskin niistä. Puisto on vanha, kituliaat haavat, kauheaa! Talo on raunioina ... Lammet levä valloittaa ... Nuo menetykset! ... Veli vastaan veli ... Loukkaukset! ... Tomua, mädännyttä ... Kallellaan seisot ... Silti kaadu et ... Asumus kenen? Kotiliesi? ... Kortteeri kenen on? Vain kuollut kuoppa, makuusija uuniton ...  (Innokenti Annenski) Lukiessani Ljudmila Ulitskajan romaania Vihreän teltan alla tein varmaankin viime vuosien pakahtumisennätykseni. Sen tunnistaa, jos sen on kokenut. Kun sydän läpättää niin paljon, että pää ei pysy mukana. Kun tekee mieli juosta pitkin katuja ja huutaa: lukekaa Ulitskajaa! Kun tekee mieli mennä viltin alle piiloon ja leikkiä, että muuta maailmaa ei ole. Kun tekee mieli puristaa kaikki rakkaimmat kainaloonsa. Kun itkee ääneti ja kyyneleet vain putoilevat poskille ilman että kuuluu pienintäkään nyyhkytystä. Kun luin Ulitskajaa oli niin hiljaista. Niin kova ...