Siirry pääsisältöön

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Ukrainalaista syntyperää oleva brittikirjailija Marina Lewycka osaa totisesti valita teoksilleen kiehtovia nimiä. Aiemmin olen lukenut häneltä englanniksi teokset We are all made of glue (2009, suom. Meidät kaikki on tehty liimasta 2011) ja Two Caravans (2007, suom. Muu maa mansikka? 2013). Tunnetuin hän on esikoisteoksestaan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2006, A Short History of Tractors in Ukrainian 2005), joka on käännetty wikipedian mukaan 35 eri kielelle. Teos oli myös Man Booker-listan pitkälistalla ja Baileys-palkinnon lyhytlistalla (tuolloin tosin vielä nimellä Orange Prize). Sammakkoa saamme kiittää siitä, että Lewyckaa voi lukea myös suomeksi. Ja minä kiitänkin kovasti, sillä Lewycka on kirjallista huumetta, jonka teksti aikaansaa odottamattomia vaikutuksia.

Yksi tapa kertoa surullinen ja rankka tarina, on tehdä tarinasta koominen ja antaa painavan tirskua läpi. Tätä kutsutaan yleensä tragikomediaksi ja juuri siitä on kyse Lewickan romaanissa Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (TLHU). Henkilökohtaisesti olen suuri tragikomedian ystävä, koska genrenä se parhaimmillaan yhdistää sekä komedian että tragedian parhaimmat puolet ja jauhaa niistä keitoksen vailla vertaa. TLHU osoittaa, että kyyneleet, mistä syystä ne sitten vuotavatkaan, on samoista nestemäisistä aineksista tehty.

TLHU:n päähenkilö on 84-vuotias entinen ukrainalainen, nykyinen britti Nikolai, joka rakastuu 36-vuotiaaseen ukrainalaiseen Valentinaan ja haluaa mennä tämän kanssa naimisiin ja saada vielä lapsiakin. Nikolain tyttäret Vera ja Nadja ovat asiasta toista mieltä. Soppa on valmis. Sisarukset ovat vuosia olleet riidoissa keskenään ja heidän isänsä on Valentinan myötä muuttunut teiniksi, joka on "vajonnut omiin maailmoihinsa."

Valentina on kaunis vaaleaverikkö, jolla on persikan väristä kynsilakkaa, "korkeakorkoiset untuvahörhelöiset aamutossut"  ja "suunnattoman suuri povi." Lewycka kirjoittaa hänet ironisen herkulliseksi hahmoksi, jossa tiivistyy stereotyyppinen mielikuva itäeurooppalaisesta naisesta. Tahtonsa puolesta Valentina on ainakin yhtä vahva kuin ukrainalainen traktori ja hän kyntää Nikolain elämän sekaisin vauhdilla. Hän haluaa tarjota teini-ikäiselle pojalleen Stanislawille brittiläisen koululaitoksen hedelmiä ja päivittää elämäntyylinsä brittistandardeja vastaaviksi. Niinpä tarvitaan auto, eikä mikä tahansa auto. "Täytyy olla hyvä auto. Täytyy olla vähintään Mercedes tai Jaguar. BMW on OK." Ford ei kelpaa, sillä pitää olla hieno auto, jolla kuljettaa Stanislaw hienostokouluun. Nikolai taipuu ostamaan Range Roverin ja hups vaan sinne menivät hänen eläkesijoitusobligaationsa. Rover ei kulje, mutta näyttäähän se hienolta, kun se seisoo pihalla.

Tarvitaan myös liesi, eikä mikä tahansa liesi.

"Entisessä Neuvostoliitossa kaikki liesit on valkoiset. Paska liesit." [...] Sinä paljon raha pihi. Sinä halua antaa minulle paska liesi. [...] Sivistyneelle ihmiselle liesi täytyy olla kaasu, täytyy olla ruskea."

Sivistyneen ihmisen lieteen Nikolailla ei ole käteisvaroja,  joten se ostetaan osamaksulla, kuten myös sivistyneen ihmisen pölynimuri.

Lewyckan kieli on raikkaan poreilevaa. Hän leikittelee sekä Valentinan vajavaisella englanninkielen taidolla että erinäisillä hulvattomilla termeillä, kuten vaikkapa "penetraatioperusteinen seksi" tai "erektiivinen dysfunktio." Itse Valentina tuntuu niin elävältä, että lukiessa väkisinkin huomaa nojaavansa taaksepäin, kun Valentina käy päälle sivistyneen ihmisen vaatimuksineen.

Kun on lakannut nauramasta, huomaa alkavansa miettiä, eikö Valentinalla  ole oikeutta parempaan elämään. Haluaisitko itse elää Ukrainan syrjäkylillä ja kärsiä nälkää ja puutetta? Ettei vaan olisi niin, että sinäkin haluat laittaa ruokasi sivistyneen ihmisen liedellä ja imuroida pölysi sivistyneen ihmisen pölynimurilla? Sisaruksista Vera tuomitsee Valentinan jyrkästi, kun taas Nadja tuntee häntä kohtaan myös ymmärrystä ja sääliä. Vera perustelee, että vaikka heidänkin perheensä on kotoisin Ukrainasta, se on aivan eri asia, koska he eivät ole koskaan olleet sellaisia moukkamaisia maahanmuuttajia kuin Valentina.

Sisarusten välinen dialogi on hulppeaa luettavaa, joka maistuu vuosien takaisilta kaunoilta. Niin vähäpätöistä asiaa ei olekaan, joka ei puolin ja toisin tarjoaisi piikillä pistämistä ja itsen pönkitystä toisen kustannuksella. Nikolain tilanne saa siskokset lyöttäytymään yhteen, mutta Nikolai puolestaan hermostuu Veran käytökseen ja vertaa tytärtään Staliniin. Henkilöiden väliset suhteet ovat jatkuvassa liiketilassa ja välillä Vera taas asettuu Valentinan kannalle, koska tämä on niin dynaaminen ja Nadja puolestaan joutuu riitaan miehensä kanssa, kun tämä ymmärtää Nikolaita tavalla, joka Nadjan mielestä on väärä. Tilannetta mutkistaa lisää paikalle saapuva Valentinan  ukrainalainen mies sekä Valentinan raskaus.

Valentina halveksii lattarintaisia Veraa ja Nadjaa ja on pettynyt, kun Nikolaille ei ole tarjolta hänelle muuta kuin Britannian passi. Perimmältään Lewycka tökkii juuri niitä kysymyksenasetteluja, jotka ovat päivänpolttavia myös pakolaisvirtojen täyttämässä nyky-Euroopassa. Nikolain mielessä elävät muistot Ukrainasta ja hän pitää yllä suhdettaan entiseen kotimaahansa kirjoittamalla teosta Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Vaikka teoksen yleissävy on voittopuolisesti hersyvän koominen ovat läsnä myös Stalinin puhdistukset öisine kyydityksineen, ihmisten katoamisineen ja Stalinin masinoima holodomor eli ukrainalaisten nälänhätä vuosina 1932-33, joka johti 7 - 10 miljoonan ukrainalaisen kuolemaan.* Tähän liittyen teos sisältää myös varsin järkyttävän kuvauksen siitä, miten pitkälle ihminen on ääriolosuhteissa valmis menemään pysyäkseen hengissä. Myöskään Nikolain henkilöhistoria ei ole valoisimmasta päästä.

Lewyckan kertojanotteessa kohtaavat mahdollinen ja mahdoton, eikä niitä usein voi erottaa toisistaan millään ennalta tutulla logiikalla. Esimerkistä käy vaikkapa se, kun Nikolai alkaa tehdä kapinaa Valentinaa vastaan ja tämä alkaa väittää kivenkovaan, että Nikolai on vainoharhainen. Lukijana huomasin olevani tilanteessa, jossa sekä olin Nikolain puolella, että  jouduin tunnustamaan, että vainoharhaisuus on asia, josta Valentinalla on taatusti enemmän kokemusta kuin minulla, koska ainoastaan ihminen, "joka on elänyt totalitaarisessa valtiossa voi täysin käsittää vainoharhaisuuden todellista luonnetta." Valentina on sekä uhri että uhrin kääntöpuoli, eikä näitä kahta eri puolta voi viipaloida nätisti eroon toisistaan.

TLHU julkaistiin 10 vuotta sitten,  jolloin Ukrainan taivalta Neuvostoliitosta itsenäistyneenä valtiona oli kestänyt noin 15 vuotta. Paljon on tapahtunut Ukrainassa teoksen julkaisuajan kohdan jälkeen ja tuntuu, että kaukana on se päivä, jolloin Ukraina olisi todellakin vapaa. Lewyckan romaani on mustavalkoisuusvapaata tekstiä, jonka sieluna palaa tupsutohvelinainen, joka melkein onnistuu saamaan sekaisin koko brittiläisen oikeuslaitoksen. Lewycka kirjoittaa suurella sydämellä, johon mahtuvat myös Ukrainan historian synkemmät ja vähemmän miellyttävät puolet ja Valentinan kaltaiset puskutraktorimaiset naiset. Tekstin yllä leijuu Ukrainan valtion motto:  Volja, zlahoda, dobra - vapaus, sopusointu, hyvyys.



Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2007)
365 sivua
Englanninkielinen alkuteos: A short history of tractors in Ukrainian (2005)
Suomentanut: Vesa Suominen
Kustantaja: Sammakko


*Luvut nälänhädän uhrien määrästä vaihtelevat suuresti. 7-10 miljoonaa on Lewyckan käyttämä luku, mutta arviot liikkuvat kolmesta neljääntoista miljoonaan. Vasta vuonna 2008 Euroopan parlamentti tunnusti holodomorin päätöslauselmassaan kutsuen sitä "järkyttäväksi rikokseksi Ukrainan kansaa ja ihmisyyttä vastaan" (Lähde: wikipedia)



Kommentit

  1. Mielenkiinnolla luin juttusi, sillä valitsimme kirjan kirjaston toisen lukupiirin joulukuun kirjaksi. Nyt aloin odottaa kirjan lukemista ihan eri tavalla! Tästä nousee varmasti mielenkiintoista keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisin väittää, että tämä on aivan erinomainen lukupiirikirja. Jos tästä ei synny keskustelua, niin ei sitten mistään. Tematiikkansa vuoksi myös ajankohtainen tälläkin hetkellä ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden olla sekä puolesta että vastaan. Jään odottamaan, mitä lukupiirinne oli mieltä. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tämä kirja tulossa lukuun toivottavasti jossain vaiheessa. Juuri listailin sitä erääseen lukuhaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Tämä on hulvaton, mutta myös traaginen. Kerrassaan maino teos ja Valentina on aikamoinen pakkaus. Huh. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Mustavalkoisuusvapaata! Postaamasi kirja ja postauksesi: sävykkäitä ja säväyttäviä kummatkin. TLHU:n luin kauan sitten ja sen remakka ote miellytti. Kiitos, että palautit sen mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan jostain syystä olin lukenut pari muuta Lewyckaa ennen tätä. Mainioita nekin, mutta tämä on kyllä paras häneltä lukemani teos. Tyylilaji on todella herkullinen, kuten tiedätkin ja pidin juuri tuosta, että tuotiin vahvasti esiin, että asioilla on puolensa ja toiset puolensa. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Luin tämän varmaan silloin kymmenen vuotta sitten. En muista paljon, sen muistan että pidin. Juuri tuosta tragikoomisuudesta ja "mustavalkolkoisuusvapaudesta" (mahtava ilmaus!). Muistan myös, että kirjan koomisesta puolesta huolimatta* henkilöistä löytyi aina uutta ja monipuolisuutta.
    * Ajattelenko, että komiikassa/hauskassa henkilöt on aina yksipuolisia tyyppejä?

    Traktorien jälkeen luin Muu maa mansikka ja sen muistan paremmin, vaikka siinä tragikomisuus ei enää purrut muhun. En innostunut mitenkään siitä kuinka keveästi (näin koin) ja hauskasti kerrottiin julmasta toiminnasta. Mä jopa vähän ahdistuin yhdestäkin sivujuonteesta, vähän kuin olankohautuksella kerrotuista aasialaisista tytöistä, jotka houkuteltiin lastenhoitajaksi Eurooppaan, mutta joutuivatkin seksiorjiksi. Juu ja se broileritehdas kohtauskaan ei pyyhiydy mielestäni. Voi olla, että mun omaan sen hetkiseen mielentilaani ei sopinut tragikomedia. Ja kokemukseeni vaikutti myös takakannessa ollut lainaus jostakin kritiikistä, joka ärsytti mua. Pienistä voi joskus olla kiinni.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, ajatteletko niin. :) Minusta komiikka on melkein aina tragediaa kiinnostavampaa ja itse asiassa tragiikkaa traagisempaa, koska tragiikan ongelma on, että kaikessa traagisuudessaan se on usein melko yksiäänistä. Komiikassa on aina hauska ja sitten siellä pohjalla jotain muuta. Tragikomedia sitten onkin lajien laji ja se tunne, kun samanaikaisesti tekee mieli itkeä ja nauraa, siitä syntyy suuria.

      Olinkin unohtanut tuon Lewyckan broileritehtaan. Kiitos kun muistutit mieleen. Olen kyllä samaa mieltä, että tuo Muu maa mansikka ei toiminut yhtä hyvin kuin Traktorit. En tiedä, mutta tuleepa mieleen, että ehkä Traktorit toimii niin hyvin juuri siksi, että siellä on kirjailijalla omakohtaistakin kokemusta ihan toisella tavalla, josta sitten syntyy suurta lämminsydämisyyttä erilaisille ilmiöille. Kiitos Sanna.

      Poista
  5. Oi oi, miten mainio teksti <3 Hyvin tehty, alleviivaamaton tragikomiikka miellyttää minua ihan ... paljon, joten tähän kirjaan täytyy tarttua! Kiitokset ihanasta iltasadusta, Omppu! <3
    Paitsi että kyllä minä vielä aion lukea Oneroniakin vielä hetkisen, vaikka kello käy jo kahta yöllä. Aloitin kirjan tänään (eikun eilen..) ja häikästyin.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Traktoreita suosittelen vilpittömän lämpimästi ja tämä teos löytyy myös 1001-kirjaa listalta, joten on yleisestikin erinomaisena pidetty teos. Tyylilaji on aivan hulvaton.

      Hyviä hetkiä Oneironin parissa. Valmistelen siitä itse juuri parhaillaan bloggausta. Hurja on. Viikonloppuja!

      Poista
  6. Tilasin juuri Sammakosta tämän. Samoin Bolanon 2666. Vähän pelkään, kun olen hyvin herkkä väkivallan suhteen. Voi mennä yöunet, mutta silläkin riskillä ne ostin. Selkeästi kirjat, jotka mun pitää ostaa! Ilman blogiasi en tiedä miten olisin nämä löytänyt. (Sammakossa on pieni ale tammikuun loppuun ja esim. tämän Ukrainalaisen traktorin saa nyt 5 eurolla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole sitten varovainen Bolanon kirjan kanssa. Se nimittäin ON painava. Sain niskahartiat ihan jumiin sen kanssa ja jouduin ottamaan lihasrelaksanttia. Lukeminen ON vaarallista! Tässä on hyvin pitkä jakso, joka liittyy naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Meksikossa, mutta sen mukanaololle on omat perusteensa.

      Tämä Traktorikirja sitten taas on sitä tyyppiä, joka varmasti tempaiseen suunnilleen kenet tahansa lukijan mukaansa.

      PS. Sammakon kirjakauppa on ihana

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä