Reader, why did I marry him?

Vaikka kirjasyksy on lukijan parasta aikaa, josku saattaa iskeä uutuusähky. Minulle kävi niin ja lähdin taltuttamaan sitä Christopher Isherwoodin teoksella Mr Norris changes trains (1935), jonka poimin David Bowien 100 parasta kirjaa -listalta. Ah, miten helpotti jo pelkkä tieto siitä, että luen kirjaa, jota kukaan ei mainosta missään. Mielessäni pyöri Haruki Murakamin sanat "jos luet vain kirjoja, joita kaikki muutkin lukevat, alat ajatellakin kuin kaikki muut." Siinäpä se. Camouflage-soluttautuminen kaikkien muiden joukkoon ei ole minun juttuni ja siksi juuri nyt tämä kirja ja onneksi niin, sillä Mr Norris katapulttasi itsensä kertaheitolla unohtumattomimpien romaanihenkilöiden joukkoon. Taustaa Christopher Isherwood (1904-1986) oli brittiläinen kirjailija, joka on parhaiten tunnettu Berliini-kertomuksistaan, jotka sisältävät Mr Norris changes trains -romaanin lisäksi romaanin Goodbye to Berlin (1939). Jälkimmäinen on myös suomennettu nimellä Cabaret: Jäähyväiset B...

Kirjoitan ylös kaikki elämäsi merkkipäivät ja kerron mitä sinulle niinä päivinä tapahtui. Minun kertomuksestani tulee sinä. Eikö? Christa Wolf (1929-2011) oli itä-saksalainen kirjailija siihen asti, kun Itä-Saksa oli olemassa. Muurin kaaduttua vuonna 1989 hänestä tuli saksalainen kirjailija, josta Sally McGrane* kirjoittaa, että Wolfista on sanottu, että hänen jälkeensä kukaan muu saksalainen kirjailija ei ole ollut yhtä suurena yleisön kiinnostuksen kohteena. Itä-Saksan aikakautena jokainen halusi lukea Wolfin teoksest. Monille hän oli paitsi kommunistisen Itä-Saksan tulkki, suorastaan profeetallinen hahmo. Christan Wolfin romaanissa Erään naisen elämä (Nachdenken über Christa T.) kuvataan, miten Christa T. -nimisen naisen ystävä yrittää selvittää, kuka Christa T. oli. Teos koostuu palasista. Sinnikkäistä eri kulmista tehdyistä lähestymisistä. Vaikka suoria viitteitä poliittiseen elämään ei teoksessa juurikaan ole, Itä-Saksan voi kuulla huokailevan sen sivuilla. Mitä pi...

Useimmilla meistä lienee muistin kätköissä niin sanottuja arkkikuvia. Tarkoitan kuvia, joihin tiivistyy jokin elämämme aikakausi, tapahtuma tai suhde jonkun ihmisen kanssa. Kun palaamme ajassa taaksepäin juuri tuo kuva nousee ensimmäisenä esiin. Se kantaa mukanaan paitsi tiettyä hetkeä, jolloin tuo kuva muodostui, myös laajempaa historiallista kontekstia ja kokemuskenttää, joiden tiivistymä se on. Bernhard Schlinkin Lukijassa tällainen arkkikuva on kuva naisesta riisumassa sukkaa. Se on sensuelli ja eroottinen kuva, joka saa lukijan näkemään, miten sukka (huom! aina sukka,  sukkahousut olisi tässä yhteydessä mahdottomuus) liukuu yli nilkan, jalkapöydän ja varpaiden. Teoksen lukija voi tuntea itsessään sekä sukan kosketuksen että ne tunteet, joita sukan riisuminen teoksen päähenkilössä Michaelissa herättää. Bernhard Schlinkin Lukijasta on puhuttu paljon. Jostakin syystä en kuitenkaan ole sitä tullut lukeneeksi ennen kuin nyt, kun törmäsin tähän englanninkieliseen versioon, jo...

Haaleaa tiskivettä, kulahtanutta tapettia ja keskiruskeat paksuhkot sukkahousut. Jossakin edellä mainittujen luomassa kolmiossa tyttö, joka on Jenny Erpenbeckin romaanin päähenkilö. Voi hyvänen aika. miten värittömäksi Erpenbeck teoksensa päähenkilön kirjoittaa. Tytön rinnalla Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosien mies on suoranainen ilotulitus. * Erpenbeckin pienoisromaani päätyi luettavakseni Berliini-innostukseni kautta. Kirjailija on teoksen etuliepeen mukaan itä-berliiniläisen kulttuurikodin kasvatti ja kaikki itä-Berliiniin liittyvä on minusta syystä tai toisesta varsin kiinnostavaa. Oli kyse sitten niistä eräistä kuuluisista suolakurkuista tai kirjallisuudesta. Vanhan lapsen tarina on Erpenbeckin vuonna 1999 ilmestynyt esikoisteos. Teos kertoo tytöstä, jolla ei ole nimeä. Hänet löydetään kadulta seisomasta ämpäri kädessään. Hän ei tiedä, mitä hänelle on tapahtunut, eikä edes sitä, kuka hän on. Ainoa asia, jonka hän tietää on hänen ikänsä. Hän on 14 vuotias. E...

On aina erityisen kutkuttavaa, kun voi sanoa: tällaista en ole lukenut koskaan aikaisemmin. Tämä, jos mikä, pitää paikkansa skotlantilaisen Philipp Kerrin (synt. 1956) Liekit Berliinissä -teoksen kohdalla. Se on ensimmäinen osa ns. Berlin noir -sarjassa. Historiallinen dekkari, joka sijoittuu natsi-Saksaan. Teoksen kannessa on sitaatti Ilta-Sanomien arvostelusta. Se kuuluu näin: "Kerrin konsepti on tyrmäävän hyvä." Niin on. Se on suorastaan jäätävä. Liekit Berliinissä oli matkalukemistani syyslomamatkalla Berliiniin. Täsmäteos, joka synnytti väreitä ja vipinää, koska luin sitä teoksen tapahtumapaikoilla. Kun matkustamisesta väsyneenä rojahdin Alexanderplatzilla sijainneen hotellini sänkyyn, ehdin lukea Kerrin teosta vain muutaman sivun, kun siinä jo kerrottiin, että tyypin lakiasiaintoimisto sijaitsi juurikin Alexanderplatzilla. Kun seuraavana päivänä kuljeskelin Unter den Lindenillä, teki romaanin päähenkilö Bernie Gunther samoin. Kun iltamyöhällä suunnittelin pistäyt...

Saksalaisen Anna Katharina Hahnin romaani ’Lyhyehköjä päiviä’ (Kuerzere Tage, 2010) omaa kaikki nykyelämänmenoa viiltävän osuvasti tarkastelevan romaanin ainekset. Valitettavasti Hahnin käsittelyssä aineksista ei kuitenkaan synny onnistunutta lopputulosta, mutta kylläkin vahva aavistus, että muutamilla toisin valituilla kirjallisilla mausteilla kattauksesta olisi tullut hyvinkin maukas. Arvovaltaiset tahot tosin lienevät kanssani eri mieltä, sillä teoksen takakannessa mainitaan, että Hahnin teos oli vuonna 2009 Saksan kirjallisuuspalkintoehdokkaana ja sen lisäksi se on saanut sekä Roswitha von Gandersheim- että Dorerer-palkinnon.   Teoksen henkilögalleria on lupaava. Hahn kuvaa muutamia Stuttgartin Constantinstrassella asuvia ihmisiä, joista useimmat eivät varsinaisesti tunne toisiaan. On pienten lasten äidit Judith ja Leonore miehineen, yksinhuoltajaäiti Hanna ja hänen poikansa Mattis, teinipoika Marco sekä jo vanhempi Posseltin pariskunta. Henk...