Reader, why did I marry him?

Kun Peter Sandströmin kirjan nimi on Glory Days voi olla varma siitä, että glory tulee olemaan jotain ihan muuta kuin mitä se yleensä tarkoittaa. Niinpä hymyilytti jo ennen kuin olin lukenut sivuakaan ja mietin, minkälaista lempeän humanistista ironiaa ja huumoria Sandström on tällä kertaa kirjaansa ladannut. Olen lukenut kaikki Sandströmiltä suomennetut teokset ja Laudaturin olen lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen pitänyt Sandströmin tuotannosta kovasti ja ei ole liioittelua sanoa, että olen joltisenkin asteinen Sandström-fani. Sitäkin ikävämpää on nyt joutua toteamaan, että Glory Days ei oikein kanna. Romaanin alussa päähenkilö, suunnilleen Sandströmin itsensä ikäinen mies (kuten hänen romaaneissaan yleensäkin), lähtee tapamaan 110 vuotta täyttävää äitiään. Matka on pitkä, kulkuväline on taksi. Miehen elämän nykyhetkestä retkeillään hänen lapsuuteensa ja naissuhteisiinsa sekä elämän tarjoamiin moninaisiin kommelluksiin. Osuvasti kiteyttäviä lauseita on paljon, mutta kerront...

Peter Sandström on Suomen Patti Smith. Sandström kirjoittaa samaa kirjaa kirja toisensa jälkeen ja hyvä niin. Rakkaus on kesy eläin kertoo Sandström-nimisestä päähenkilöstä ja tämän äidistä. Tärkeässä roolissa on myös kertojan sisko. Taustalla vilahtelevat päähenkilön avioliiton ulkopuoliset suhteet ja erityiseti muuan Karhu. Yhtä lailla kuin Patti Smith, Sandström haahuilee (käytän nyt tätä verbiä, joka on periaatteessa varattu Joel Haahtelan teosten kuvaamiseen. Aika rohkeeta vai mitä?) teoksissaan omassa elämässään ja sen vieressä. Kun luettuani Smithin Apinanvuoden jouduin hyväksymään, että hän ei kirjoita vain siitä, mitä hänelle on oikeasti tapahtunut, vaan maustaa tarinaa tarkoitukseen sopivilla fiktiivisillä aineksilla ovat yhteydet Sandströmin ja Smithin välillä suurempia kuin mitä olin aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Autofiktiosta puhutaan paljon, monen mielestä kyllästymiseen asti. Sandström kuitenkin on onnistunut jalostamaan tämän lajin omaksi tunnusmerkikseen t...

Mistä koostuu Peter Sandströmin kirjojen viehätys? Tämä on kysymys, jota olen käynyt mielessäni läpi ja nyt haluan tarkastella sitä tässä tekstissä. Omalla kohdallani kaikki alkoi Valkea kuulaasta . Sitä ennen Sandström oli minulle täysin tuntematon kirjailija, vaikka vuonna 2012 häneltä olikin jo suomennettu novellikokoelma Sinulle joka et ole täällä . Aivan liian usein suomenruotsalaisten ja suomalaisten kirjailijoiden välillä on railo, jota kieli pitää yllä. Vaikka luenkin myös ruotsiksi se ei omalla kohdallani ole olennaisesti parantanut tilannetta. Moni mainio suomenruotsalainen teos jää minulta helposti kokonaan huomaamatta. Oma tuntumani on, että viime aikoina suomenruotsalaista kirjallisuutta on käännetty enemmän myös suomeksi ja sen seurauksena olen löytänyt mm. Mia Franckin ( Pommipuutarha ) ja Ellen Strömbergin ( Syyhy ). Jatkossa aion löytää mm. Malin Kivelän. Peter Sandströmin Laudaturin olen lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta Äiti marraskuun kohdall...

Näin unta Peter Sandströmistä. En muista, mitä unessa tapahtui, mutta Sandström oli ihan itsensä näköinen. Villisti veikkaan, että uneni johtui siitä, että olen mietiskellyt viime aikoina paljon Laudaturia, jonka ensimmäisellä kerralla luin ruotsiksi ( klik ) ja nyt vielä uudestaan suomeksi. Kieli ei vaikuttanut juurikaan siihen, miten Laudaturin koin, joten tästä voitaneen päätellä, että Outi Mennan suomennos on varsin onnistunut. Toki toisella lukukerralla lukee eri tavalla johtuen ihan jo pelkästään siitä, että kirjan tapahtumat ovat tuttuja. Eniten minua jäi ensimmäisen lukukerran jälkeen mietityttämään autofiktio ja tässä kirjoituksessa ajattelen ääneen asian tiimoilta. * Kun kirjoitin Sandströmin Valkea Kuulaasta helmikuussa 2015 ( klik ) minulle selvisi, että Sandströmin teosten päähenkilö on yleensä Peter-niminen mies. En siitä silloin ajatellut sen kummempia. Totesin vaan itsekseni, että tämäpä hauska keksintö. Kiinnostava keksintö, jonka avulla kirjailija luo lukij...

Kovin usein ei mies mene tapaamaan ex-naisystävänsä uutta miestä ja päädy ajelulle tämän kotipihalla seisovaan karuselliin. Näin kuitenkin tapahtuu Peter Sandströmin romaanissa Laudatur. Tämä kuva olkoon se kuva, joka heijastetaan tämän blogikirjoituksen seinälle. Nämä kaksi miestä karusellissa, joka pyörii toisen miehistä pihalla. Nämä kaksi miestä hevosten selässä. Nämä kaksi, joista kenellekään ei tule  mieleen cowboy. Peter on Peter Tässä on nyt seinä. Juuri tässä. Sen takana on Peterin elämä. Laudaturissa Peter Sandström astuu itsensä ulkopuolelle ja murtaa tämän seinän pala palalta ja näyttää lukijalle ihmisen elämän kuin se olisi museo, jossa on kuljettava hartaana vaaleansiniset muovisuojat jaloissa. Laudatur kertoo keski-ikäisestä Peteristä, kuinkas muutenkaan, sillä Sandströmin kirjojen päähenkilöillä on tapana olla Peter, joka on kovasti tekijänsä oloinen. Joku jossakin sanoi, että Sandström on Suomen Knausgård. Jos nämä kaksi kirjailijaa on pakko niputtaa ...

Peter Sandströmin Valkea kuulas on voimakasta kirjallisuutta. Se repii hämähäkinverkot silmistä. Hellästi ujuttaen. Kivulla riuhtaisten. Se tuudittaa ja iskee keihäällä. Se painaa selän taipumaan kumaraan ja pakottaa suun vääntymään Munchin huutoon. Se on kirosanan hyvä romaani.  Kirjailija Peter Sandström (s. 1963) on kotoisin Uusikaarlepyystä. Myöhemmin hänen ja hänen perheensä asuinpaikaksi vakiintui Turku. Sama pitää paikkansa romaanihenkilö Sandströmin suhteen. Yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä on huomattavasti enemmänkin ja omasta elämästä ja elämänkokemuksista on vuosien myötä tullut kirjailija Sandströmille materiaalia, josta hän kirjoissaan ammentaa. On kuvaavaa, että päähenkilön nimi on hänen kaikissa teoksissaan Sandström. Vuonna 2012 kirjailija totesi oman elämänsä sekoittamisesta osaksi teoksiaan seuraavasti: "Aluksi se oli leikkiä ja tapa päästä lähemmäs luomiani henkilöhahmoja. Nyt siitä on tullut kirjoitustekniikkaa  ja jonkinlainen keino lyödä kipi...