Reader, why did I marry him?

Jussi Nikkilän Näyttelijästä  opin ennen muuta rehellisyyttä ja sen vuoksi päätin kirjoittaa täysin kaunistelemattoman ja alastoman rehellisen blogikirjoituksen. Se tuskin on hyvä idea, mutta teen niin siitä huolimatta. Samalla tämä on koe siitä, millainen on bloggaus, jota ei ole ollenkaan meikattu. Jota ei ole puuteroitu eikä poskipunattu ja jolle ei ole maalattu kiilteleviä luomia. Tykkään kokeilla. Siis kokeilen nyt tällaistakin kirjoittamisen tapaa. Olisi varmaan hyvä jo etukäteen pyytää anteeksi ainakin Jussi Nikkilältä. Anteeksi. Samalla muistutan, että se, että tällaiseen hulluun yritykseen edes lähden on jo sinällään luottamuksenosoitus kirjan tekijää kohtaa. Voisin nimetä tähän vinon pinon suomalaiskirjailijoita, joiden teoksista en voisi näin rehellisesti kertoa, koska olisi liian suuri vaara, että tulisin loukanneeksi heitä. Tämä muuten on pirunmoinen ongelma tässä bloggaamisessa. Tajuan tietenkin, että jos kirjasta ei kirjoiteta kuin muutama teksti ja niistä...

Raisa Omaheimo (s. 1977) on tunnettu teatterintekijä ja feministinen stand up -koomikko, jolta nyt on julkaistu ensimmäinen romaani. Vaikka en tunnekaan Omaheimoa ollenkaan olen omassa hiljaisuudessani diggaillut häntä erityisesti Läski-esityksestä lähtien. Sanotaan paremman puutteessa vaikka näin. Kulttuurimme tarvitsee Omaheimon kaltaisia rohkeita ja sopivasti räävittömiä naisia, jotka uskaltavat uskalluksen yli, eivätkä välitä sopivuudesta ja sen asettamista rajoista. Myös  Sydämessä Omaheimo panee itsensä peliin. Toki teos on fiktiivinen, mutta siinä on vahva henkilökohtaisen pohjavire. Kirjoitan muistiinpanovihkooni, että Sydän on puhekirjallisuutta ja että tämän tyyppiset kirjat ovat nyt muodissa. Kirjat, jotka sijoittuvat hyvin lähelle tekijäänsä ja joiden ihannelukija on henkilö, joka jakaa tekijän kanssa saman kokemuspiirin. Sydämessä minua kiinnostaa erityisesti kaksi eri juttua, joista kumpikaan ei liity teoksen varsinaiseen tematiikkaan, rakkauden ja ihmissuhte...

Oletko koskaan lukenut Ikea-romaania? Tulipahan vain mieleeni kysyä, kun Annastiina Stormin Me täytytään valosta edustaa juuri tätä lajityyppiä. Tosin sinänsä Stormin romaanilla ei ole yhtään mitään tekemistä Ikean kanssa, eikä sitä tässä teoksessa edes mainita. Tästä huolimatta kyseessä on tyylipuhdas tämän (juuri keksimäni) lajityypin edustaja. Olin viime viikolla Kustantamo S&S:n kirjabloggareille järjestämässä illanvietossa, jossa läsnä oli mm. kirjailija Annastiina Storm, jonka esikoisromaani tämä teos on. Ihan suoraan voin tunnustaa, että ilman bloggari-iltaa tuskin olisin tätä romaania tullut lukeneeksi, sillä romaanin kansi tuo mieleeni lähinnä nuortenromaanin, joita taas suhteellisen harvoin luen. Ensimmäinen mielleyhtymäni kannesta on tyttöjoukko, joka kulkee käsikynkässä ja lievästi hysteerisin äänenpainoin kevyessä siiderihumalassa kajauttelee ilmoille "Me täytytään valosta." Muutoinkin kansi on aika sekava ja halvan oloinen, mikä on tosi sääli, sillä k...

Se taitaa nyt olla tässä. Vuoden 2014 paras suomalainen esikoisteos. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia täyttää niin korkeatasoiselle kirjallisuudelle asetetut vaatimukset kuin henkilökohtaiset mieltymyksenikin. Se on moniääninen, rakenteeltaan ja kuvastoltaan oivallisen kompleksinen sekä lisää tietoa Jugoslavian hajoamisesta tavalla, johon varsinainen historiankirjoitus harvoin pystyy. Se tuo iholle muualta Suomeen muuttaneiden todellisuuden, kulttuurien väliset kahnaukset, yksilön ja perheen olosuhteiden puristuksessa, oman paikan maailmassa ottamiseen liittyvät haasteet sekä rikkaan symboliikan. Lyhyesti sanottuna: Kissani Jugoslavia on nautittavan kiinnostava romaani. Minulle yksi kaunokirjallisen teoksen kiinnostavimmista elementeistä on rakenne. Uskoisin sen johtuvan ainakin osittain siitä, että hyvin toteutettu rakenne estää lukijaa uppoutumasta tarinaan, muuttumasta passiiviseksi teoksen kuluttajaksi. Rakenne haastaa ja panee miettimään, se asettaa rinnakkain eri taso...