Reader, why did I marry him?

Hullu on Juha Hurmeen tarina miehestä, joka tuli hulluksi. Teoksen alussa mies huomaa, että asiat ovat sillä mallilla, että on parasta kävellä suoraan sairaalaan. Niin hän tekeekin juostuaan ensin muutaman kerran Eläintarhan pururadan ympäri. Sairaalaan meno tapahtuu kreivin aikaan ja viime tingassa, sillä heti sinne päästyä näkö-, kuulo- ja todellisuusharhat ottavat miehen tukevasti valtaansa. Olen tietoisesti ollut lukematta Juha Hurmetta, koska minulla on sellainen vahvemmanpuoleinen etiäinen, että hän on tyyppi, jonka kirjoitusten vaikutuksen tulen kokemaan liian(kin) vahvasti. Jos nyt suoraan sanotaan, niin sanotaan, että Juha Hurmeen tekstit pelottavat minua. Nyljettyjä ajatuksia on minulle suoraan jopa suositeltu, mutta lähdin nyt kuitenkin Hullun matkaan, kun se osui käsiini sopivasti juhannuksena, jonka kristillis-pakanalliseen karnevalismiin se oivallisesti sopii.   Nerot ja hullut En pidä yhtään sanasta hullu, mutta kun se nyt sattuu olemaan Hurmeen teoksen n...

Naistenpäivän kunniaksi suurella ylpeydellä tuon blogiini Marguerite Durasin teoksen Lol V. Steinin elämä (1964). Se on tiukasti aikajärjestyksessä etenevä juonivetoinen romaani, jonka kaikkitietävä kertoja vie sinut mukanaan. Se on naisille tarkoitettu romanssi, jonka ensisijainen tehtävä on viihdyttää ja tarjota lukijalle täydellinen pakopaikka arjesta. Huijasin! Omana päivänäni tunsin vastustamatonta halua kurittomuuteen. Otetaanpa uudestaan. Lol V. Steinin elämässä ei ole tietoakaan juonesta ja siinä kuvatut ihmiset ovat monimutkaisia olentoja, joista on vaikea saada selvää. Se on mustavalkoinen valokuva (melko suuri kooltaan) näyttelyssä, jonne se ei oikeastaan edes kuulu. Joka tapauksessa katsoja sen eteen saavuttuaan kokee harvinaisen vaikeaksi jatkaa matkaansa, koska hänellä on jatkuvasti tunne, että hän on juuri käsittämässä tästä valokuvasta jotakin niin oleellista, että sitä ilman hän ei missään tapauksessa halua enää olla. Voisi sanoa niinkin, että Durasin ta...

Kansikuvan muokkaus by Omppu Jos menee ravintolaan juodakseen gin tonicin ja tarjoilija kantaa itsepäisesti pöytään kaikkia muita drinkkejä, sitä saattaa hyvinkin tulla pettynyt olo.  Vähän samaan tapaan minulle kävi Patricia Dunckerin romaanin kanssa. Teoksen nimi, Houreissa Foucault, sai minut odottamaan, että kyse on ennen  muuta Foucault'sta. Ajattelin tämän romaanin olevan minulle todellinen täsmäisku, sillä Foucault on minulle suuri, todella suuri, rehellisesti sanoakseni hillittömän suuri. Tässä suhteessa jouduin kokemaan pettymyksen, koska en saanut sitä, mitä lähdin hakemaan. En päässyt nahkatakkisen Foucault'n kanssa Pariisin yöhön, mutta tutustuin sen sijaan Paul Micheliin, joka meni syvälle. Houreissa Foucault kertoo kirjallisuudentutkijasta, jonka aiheena ovat Paul Michel -nimisen ranskalaisen fiktiivisen kirjailijan teokset. Paul Michelille taas Foucault on pakkomielle, jotakin elämää petervonbaghmaisesti suurempaa ja niinpä Foucault'n kuoltua Pau...