Siirry pääsisältöön

Patricia Duncker: Houreissa Foucault

Kansikuvan muokkaus by Omppu
Jos menee ravintolaan juodakseen gin tonicin ja tarjoilija kantaa itsepäisesti pöytään kaikkia muita drinkkejä, sitä saattaa hyvinkin tulla pettynyt olo. 

Vähän samaan tapaan minulle kävi Patricia Dunckerin romaanin kanssa. Teoksen nimi, Houreissa Foucault, sai minut odottamaan, että kyse on ennen  muuta Foucault'sta. Ajattelin tämän romaanin olevan minulle todellinen täsmäisku, sillä Foucault on minulle suuri, todella suuri, rehellisesti sanoakseni hillittömän suuri. Tässä suhteessa jouduin kokemaan pettymyksen, koska en saanut sitä, mitä lähdin hakemaan. En päässyt nahkatakkisen Foucault'n kanssa Pariisin yöhön, mutta tutustuin sen sijaan Paul Micheliin, joka meni syvälle.

Houreissa Foucault kertoo kirjallisuudentutkijasta, jonka aiheena ovat Paul Michel -nimisen ranskalaisen fiktiivisen kirjailijan teokset. Paul Michelille taas Foucault on pakkomielle, jotakin elämää petervonbaghmaisesti suurempaa ja niinpä Foucault'n kuoltua Paul Michel ei enää pysty kirjoittamaan. Hän kun on kirjoittanut Foucault'lle, pitänyt tätä lukijanaan. Itse asiassa ainoana sellaisena.

Kirjallisuudentutkija lähtee Englannista Ranskaan selvittämään Paul Michelin kohtaloa, josta hän ei tiedä muuta kuin että tämä on jo vuosia ollut mielisairaalassa. Kun lähtee etsimään ihmistä, jota ei tunne, voi tapahtua mitä tahansa. Niin käy myös teoksen päähenkilölle, joka löytää Paul Michelin ja hänessä olevat kerrokset. Samalla hän joutuu tunnustamaan, että valhe voi olla tärkeämpää kuin totuus, sillä valhe saattaa murtaa identiteetin ja kääntyä itse totuutta suuremmaksi totuudeksi.

Paul Micheliä ja Foucault'ta yhdistää ensin  mainitun mukaan kuoleman kosiskelu. Tämä lienee myöskin se paikka, joka Paul Michelin niin vahvasti Foucault'hon kiinnittää. Varsinkin kun kuoleman ajatuksiin lisätään vielä yksinäisyys, joka on Paul Michelille olemisen tila. Yksinäisyys ja sen kaksi lajia. Absoluuttinen yksinäisyys, joka tarkoittaa elämistä fyysisesti yksin ja joka monille kirjailijoille on enemmässä tai vähemmässä määrin kirjoittamisen edellytys. Tämä yksinäisyys voi olla positiivista ja tuottavaa päinvastoin kuin yksinäisyyden toinen tyyppi, joka tekee elämästä kammottavaa.

Se on sitä yksinäisyyttä, että näkee eri maailman kuin ympärillä olevat ihmiset. Heidän elämänsä jäävät kauas omasta elämästä. Itse sen kuilun näkee mutta he eivät näe. Sitä elää heidän joukossaan. He kävelevät maanpinnalla. Itse kävelee lasilla. He turvautuvat sovinnaisuuteen, huolellisesti rakennettuihin samankaltaisuuksiin. Itse on naamioitu ja tietoinen täydellisestä erilaisuudestaan.

Paul Michel, I feel you. Korotamme itsemme.

*

Paul Michel on huijari, hullu ja viisas. Hulluuden ja terveyden välinen raja on lyijykynäviiva, jonka hänen kuminsa pyyhkii kerran jos toisenkin. Hänelle "hulluus on tapa kysyä vaikeita kysymyksiä," tranformaatiota poissulkematta mielenvikaisuutta. Hän saa tutkijan elämän sekaisin ja niin unohtuu myös tämän Englantiin jäänyt kiihkeä rakkaussuhde.

Teoksen lopuksi Duncker rakentaa Paul Michelistä tarinankertojan, jonka tarina suistaa lukijan raiteilta . Dramaattisesti tehokas veto, joka panee epäilemään, että sattumaa on elämässä harvinaisen vähän. Lopuksi jää hämmennys. Näinkö sen piti mennä? Jää myös haikea olo sydänalaan, sillä mikään muu ratkaisu ei olisi toiminut paremmin kuin Dunckerin tapa niitata teoksensa loppu.



Patricia Duncker: Houreissa Foucault (1998)
229 sivua
Englanninkielinen alkuteos. Hallucinating Foucault (1996)
Suomentanut Titia Schuurman
Kustantaja: Basam Books


Kommentit

  1. Minä luin tämän joskus kymmenen vuotta sitten, ja muistan myös etukäteen odottaneeni kirjalta jotain ihan muuta kuin se sitten oli. Luulin että kirja olisi yliopistoromaani kirjallisuudentutkimuksesta, mutta ei se sitten ihan sitä ollutkaan.

    En enää muista kirjasta kovin paljon, mutta lukukokemus on jäänyt mieleeni aika takkuisena ja hitaasti etenevänä. Ei ollut ihan minun juttuni, eikä se johtunut vain vääristä ennakko-odotuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas törmäsin tähän kirjaan kirjamessuilla. En ollut edes tietoinen, että tämä on suomennettu, joten pakkohan tämä oli ostaa. Kirj.tutkijan ja Paul Michelin välisessä jutussa oli kyllä paljon mielenkiintoista, mutta kun lähdin hakemaan Foucault-intoilua, niin sitä puolta en tämän kautta oikein tavoittanut. Taisin odottaa, että tämä kirja heittäisi minut takaisin niihin tiloihin ja aikoihin, jolloin en juuri muusta puhunutkaan kuin Foucault'sta. Kiitos Liisa kommentista.

      Poista
  2. Olet ihana aarrearkku, Omppu! <3

    En ole nimittäin kuullutkaan tästä kirjasta. Lukulistalle meni, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta, sepä oli kauniisti sanottu.

      Luulen, että tämä ei suomeksi ilmestyessään herättänyt erityistä kohua. Mitä nyt varmaan joku Foucault-entusiasti saattoi päästää riemuhuudon. Olin tosiaan täydellisen yllättynyt, kun löysin tämän kirjamessuilta suomeksi. Hyvää matkaa Paul Michelin ja kumppaneiden seuraan!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j