Reader, why did I marry him?

Vietän helteistä kesäpäivää kahden ystäväni kanssa lahtelaisen omakotitalon puutarhassa. Muistelemme opiskeluaikojamme 1990-luvulla. Yksi muistaa yhden tapahtuman, toinen toisen ja kolmas palasia edellisistä. Äkkiä joku meistä sanoo ääneen nimen ja tuon nimen kautta me alamme keriä auki muistoja, jotka jo luulimme unohtaneemme. Kirjoitan tämän kesäisen päivän muistiin, sillä jos en niin tekisi, ehkä kukaan meistä ei tätä päivää enää vuosia myöhemmin muistaisi. * Kun Patrick Modiano voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014 hänen teoksistaan kertovia kirjoituksia ilmestyi blogistaniassa tiuhaan. Nyt näyttää siltä, että Modiano-huuma on mennyt ohi ja hänen romaaneistaan kirjoitettuihin bloggauksiin törmää enää harvakseltaan. Innostuin lukemaan Modianoa vasta Nobel-palkinnon myötä ja tämä nyt lukemani Jotta et eksyisi näillä kulmilla on kolmas Modianoni. Kehäbulevardeista olen kirjoittanut tässä ja Villa Tristestä tässä . Näiden kolmen teoksen myötä olen vakuuttunut, ett...

"Pieni mestariteos." Tämä luonnehdinta on peräisin kirjan takakannesta, jossa siteerataan Barnesin romaanin The Times -lehdessä saanutta luonnehdintaa. Mutta arvaatkas mitä? Olen täysin kyllästynyt siihen, että jos romaani on lyhyt (tässä tapauksessa suomennos on 157 sivua pitkä), niin se ei voi olla mestariteos, vaan "pieni mestariteos" ikään kuin mestariteoksellisuuteen itseisarvoisesti kuuluisi, että teoksen on oltava pitkä.  Tämä diminutiivinen luonnehdinta herättää minussa lähinnä raivoa, sillä teoksen laadun ja sivumäärän välillä ei ole korrelaatiota. Ei ole ollut, eikä tule olemaan. Sivumäärällä ja mestariteoksellisuudella ei ole kertakaikkiaan mitä tekemistä toistensa kanssa. UGH! Jos joku väittää, että Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi on ärsyttävä kirja, minun on helppo nyökytellä, vaikka en samaa mieltä olekaan. Jos taas joku kutsuu tätä romaania harvinaiseksi aarteeksi, jonka loppu on kuin starttipistooli joka lähettää aivosolut matkaan kuin ...