Reader, why did I marry him?

Onko Rosa Liksomin romaanin Everstinna samanniminen päähenkilö ihan järjissään? Miten muuten voisi olla selitettävissä hänen suunnaton fasismin ihailunsa ja hänen pitkään täydellinen sokeutensa sen suhteen, mikä hänen rakastettunsa, myöhemmin aviomiehensä, Eversti oikein on miehiään. Kirjabloggarit valitsivat Rosa Liksomin Everstinnan vuoden 2017 parhaaksi kotimaiseksi teokseksi, mutta minä ennätin sen pariin vasta nyt. Koska Everstinnasta on puhuttu paljon ei sen aihepiiri tullut minulle yllätyksenä. Tosin olin jotenkin onnistunut muodostamaan itselleni sellaisen osin virheellisen käsityksen, että tämän kirjan pääteema on väkivalta avioliitossa. Tämän vuoksi minulle tulikin yllätyksenä, miten paljon tässä teoksessa on kysymys myös politiikasta ja ennen muuta Suomen ja Saksan välisistä suhteista 1930- ja 40-luvuilla. Lisäksi tiesin lukemaan ryhtyessäni, että Everstinnan hahmon taustalla on kirjailija Annikki Kariniemi. Olen huono lukemaan kirjoja, jotka on kirjoitettu murteella...

Vaikka kirjasyksy on lukijan parasta aikaa, josku saattaa iskeä uutuusähky. Minulle kävi niin ja lähdin taltuttamaan sitä Christopher Isherwoodin teoksella Mr Norris changes trains (1935), jonka poimin David Bowien 100 parasta kirjaa -listalta. Ah, miten helpotti jo pelkkä tieto siitä, että luen kirjaa, jota kukaan ei mainosta missään. Mielessäni pyöri Haruki Murakamin sanat "jos luet vain kirjoja, joita kaikki muutkin lukevat, alat ajatellakin kuin kaikki muut." Siinäpä se. Camouflage-soluttautuminen kaikkien muiden joukkoon ei ole minun juttuni ja siksi juuri nyt tämä kirja ja onneksi niin, sillä Mr Norris katapulttasi itsensä kertaheitolla unohtumattomimpien romaanihenkilöiden joukkoon. Taustaa Christopher Isherwood (1904-1986) oli brittiläinen kirjailija, joka on parhaiten tunnettu Berliini-kertomuksistaan, jotka sisältävät Mr Norris changes trains -romaanin lisäksi romaanin Goodbye to Berlin (1939). Jälkimmäinen on myös suomennettu nimellä Cabaret: Jäähyväiset B...

Aloittakaa teoksenne yksinkertaisella sitaatilla. "Minä en tunne syyllisyyttä mistään. En absoluuttisesti mistään." Edellä olevat sanat lausuu Lina Heydrich historiallista tutkimusta tekevälle Erich Richterille Terhi Rannelan uutuusromaanissa Frau. Lina Heydrich, Frau, on pahamaineisen natsin, Prahan teurastajaksi kutsutun Reinhard Heydrichin puoliso. Erich Richter sen sijaan on fiktiivinen henkilö, jonka avulla Terhi Rannela kertoo Linan tarinan. Jos ei ole lukenut Laurent Binet'n teosta HhhH * on Terhi Rannelan Frau varsin erilainen teos kuin jos niin on tehnyt. Itse kuulun porukkaan, joka on HHhH:n lukenut ja joka arvostaa sen korkealle. Itse asiassa niin korkealle, että nimesin sen Blogistanian Globalia-äänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi käännösromaaniksi. HHhH:n lukemisesta seuraa, että monet Rannelan teoksessaan esiin tuomat historialliset tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Niinpä en tässä kirjoituksessa puhu esimerkiksi siitä, mitä tapahtui tsekkilä...

Useimmilla meistä lienee muistin kätköissä niin sanottuja arkkikuvia. Tarkoitan kuvia, joihin tiivistyy jokin elämämme aikakausi, tapahtuma tai suhde jonkun ihmisen kanssa. Kun palaamme ajassa taaksepäin juuri tuo kuva nousee ensimmäisenä esiin. Se kantaa mukanaan paitsi tiettyä hetkeä, jolloin tuo kuva muodostui, myös laajempaa historiallista kontekstia ja kokemuskenttää, joiden tiivistymä se on. Bernhard Schlinkin Lukijassa tällainen arkkikuva on kuva naisesta riisumassa sukkaa. Se on sensuelli ja eroottinen kuva, joka saa lukijan näkemään, miten sukka (huom! aina sukka,  sukkahousut olisi tässä yhteydessä mahdottomuus) liukuu yli nilkan, jalkapöydän ja varpaiden. Teoksen lukija voi tuntea itsessään sekä sukan kosketuksen että ne tunteet, joita sukan riisuminen teoksen päähenkilössä Michaelissa herättää. Bernhard Schlinkin Lukijasta on puhuttu paljon. Jostakin syystä en kuitenkaan ole sitä tullut lukeneeksi ennen kuin nyt, kun törmäsin tähän englanninkieliseen versioon, jo...

Nyt uskallan sanoa, että olen 99 %:n varmuudella lukenut vuoden 2015 parhaan käännösromaanin. Laurent Binet'n HHhH on ollut lukulistallani siitä saakka, kun teos ilmestyi englanniksi pari vuotta sitten, mutta lukeminen on syystä jos toisestakin lykkääntynyt ja niinpä teos ehti ilmestyä suomeksi ennen kuin siihen pääsin tarttumaan. Binet'n romaanin nimi HHhH tulee sanoista Himmlers hirn heisst Heydrich eli suomeksi Himmlerin aivojen nimi on Heydrich. Himmler on tietysti Heinrich Himmler, SS:n ja Gestapon päällikkö, joka oli vastuussa natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleirien organisoinnista. Himmlerin alaisena toiminut Reinhard Heydrich puolestaan tunnetaan mm. nimillä Prahan teurastaja ja valkoinen peto ja häntä pidetään yleisesti natsi-ajan kylmimpänä, kammottavimpana ja tunteettomimpana miehenä. Hän toimi Prahan protektoraatin käskyhaltijana ja kylvi kauhua, missä liikkuikin. HHhH:ssa Binet'n kertomuksen ydin muodostuu kuvauksesta, miten slovakki Jozef Gabčík j...

Miten natsi-Saksa oli mahdollinen? Mikä saa ihmisen astumaan pahan puolelle? Miten omantunnon äänen voi totaalisesti hiljentää? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen miettinyt monta kertaa. Viimeksi mietin näitä syvemmin käydessäni Berliinissä  Topographie des Terrors -museossa. Olisi hirveän lohdullista ajatella, että itse ja oma lähipiiri tekisi toisin. Että itse ei koskaan olisi väkivältainen tai tappaisi. Wendy Lowerin teoksen luettuani olen kuitenkin entistä varmempi siitä, että tietyt elämänkokemukset ja olosuhteet tekevät useimmista meistä tappajan. Ei ehkä kaikista, mutta suurimmasta osasta kuitenkin. Amerikkalainen, erityisesti natsiaikaan perehtynyt historioitsija Wendy Lower tarkastelee teoksensa alaotsikon mukaisesti erityisesti naisten asemaa natsi-Saksassa. Ensimmäinen järkytys lukiessani tuli siitä, miten laajasti naiset olivat mukana kansallissosialistisessa toiminnassa. Jollakin tapaa natsi-ideologian parissa toimi nimittäin kolmasosa saksalaisnaisista. Karmaisev...