Aloittakaa teoksenne yksinkertaisella sitaatilla. "Minä en tunne syyllisyyttä mistään. En absoluuttisesti mistään."
Edellä olevat sanat lausuu Lina Heydrich historiallista tutkimusta tekevälle Erich Richterille Terhi Rannelan uutuusromaanissa Frau. Lina Heydrich, Frau, on pahamaineisen natsin, Prahan teurastajaksi kutsutun Reinhard Heydrichin puoliso. Erich Richter sen sijaan on fiktiivinen henkilö, jonka avulla Terhi Rannela kertoo Linan tarinan.
Jos ei ole lukenut Laurent Binet'n teosta HhhH* on Terhi Rannelan Frau varsin erilainen teos kuin jos niin on tehnyt. Itse kuulun porukkaan, joka on HHhH:n lukenut ja joka arvostaa sen korkealle. Itse asiassa niin korkealle, että nimesin sen Blogistanian Globalia-äänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi käännösromaaniksi.
HHhH:n lukemisesta seuraa, että monet Rannelan teoksessaan esiin tuomat historialliset tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Niinpä en tässä kirjoituksessa puhu esimerkiksi siitä, mitä tapahtui tsekkiläisessä Lidicen kylässä tai prahalaisessa ortodoksikirkossa osoitteessa Resslova 9, jossa tsekkiläiset vastarintaliikemiehet piileskelivät.
Fraussa faktat ja fiktio ovat tasapainoisessa suhteessa. Luin Rannelan romaanin pitkäperjantaina ja historiallisten tapahtumien julmuus synkronisoi varsin puhuttelevasti tämän kyseisen päivän teeman kanssa.
Minulle Frau oli ennen muuta tarina Lina Heydrichista, joka leskeksi jäätyään erinäisten ihmissuhteiden jälkeen päätyi naimisiin suomalaisen Mauno Mannisen kanssa päästäkseen eroon kiusallista huomiota herättäneestä sukunimestään.
Kerronta liikkuu pääasiallisesti kahdella aikatasolla vuosissa 1942 ja 1984 sekä vähäisemmässä määrin vuosissa 1945 ja 1949. Linan tarina avautuu Erich Richterin avustuksella. Erich kiinnostuu Linasta omista henkilökohtaisista syistään, jotka selviävät romaanin loppupuolella. Rannela kutoo mainion neuloksen, jossa langat lähtevät purkautumaan kohti toisiaan ja lähestyvät pikkuhiljaa kiertyäkseen lopulta umpisolmuun. Lankoja voi nyhtää ja vetää, mutta ne eivät suostu avautumaan tarjotakseen lukijalle yhden muita todemman totuuden.
Vaikka Lina on sanonut "ei" monille hänen elämäntarinastaan kiinnostuneille, Erichin hän ottaa vastaan. Voisit Lina samantien lopettaa teeskentelyn. Sinä halusit puhua ja puhua, sinä halusit päällepäsmäröidä tarinan, jonka halusit jälkipolville jättää. Sinä halusit kertoa rakkaustarinan, etkä suostunut myöntämään, että enimmiltä osin se oli vain sinun päässäsi. Ei Reinhard sinua rakastanut, etkä sinä häntä. Teissä ei ollut kykyä rakkauteen. Teitä yhdisti vallanhalu ja sinä olit se, joka jouduit nöyrtymään teurastajan edessä. Erichin kautta sinä sait vielä kerran istua valtaistuimellesi. Sinä vanheneva nainen, jonka päässä jo unet ja muistikuvat alkoivat mennä sekaisin.
Alunperin juuri Lina usutti miehensä kansallissosialismin pariin. Rannelan kuvaamana hän on nainen, joka ei kadu mitään. Hän pitää omia tekojaan oikeutettuina ja on omasta mielestään jonkinlainen yli-ihminen. Vuonna 1984 Erich käy tapaamassa Linaa useampaan kertaan saksalaisella Ferhmanin saarella, joka on "raskasta työtä tekevien, historiastaan vaikenevien ihmisten koti." Tämän rauhan Erich rikkoo ja Lina tarjoaa hänelle kahvia toiseksi parhaista kahvikupeistaan. Haluaa säästää niitä parhaimpia, jotka on koristeltu hakaristeillä.
Linalla on tietoa. Erichillä on kysymyksiä. Linalla on valtaa. Erich on samaisen vallan armoilla. Lina tiedostaa erinomaisen hyvin, että hän voi ruokkia Erichiä sellaisella kertomuksella kuin haluaa. Näin hän toteaa Erichille:
Juuri nyt te ette ole oikeastaan mitään - enkä tarkoita sitä pahalla, tiedätte mitä tarkoitan. Voin avata teille portit kansainväliseen maineeseen. Kaikki, mikä koskee miestäni, kiinnostaa ihmisiä edelleen.
Miten Linasta tuli Lina? Ihminen, jonka mielestä toisten ihmisten tappaminen voidaan oikeuttaa ideologisilla syillä, joita hänen ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa. Rannela kysyy: Kuinka samoilla käsillä saattoi hellästi vaalia kukkasiaan ja allekirjoittaa tuntemattomien kuolemaantuomioita.
”Samoilla käsillä” tehtiin natsi-Saksassa paljon muutakin, kuten vaikkapa ammuttiin ihmisiä puolihuolimattomasti juhlien piristykseksi, kuten Wendy Lowers tuo esiin teoksessaan Hitlerin raivottaret. Lowersin teos onkin erinomainen opas sen ymmärtämiseen, miksi naiset toimivat natsi-Saksassa niin kuin toimivat.
Frau on voimakas teos, jonka vahvuuksien juuret ovat kiinni rankoissa historiallisissa tapahtumissa. Historian fiktionaalistaminen ei kuitenkaan riitä nostamaan tätä romaania hyvää paremmaksi, vaan siihen tarvittaisiin enemmän kuin vetävä aihe, jonka varassa Fraun kiinnostavuus pitkälti lepää. Rannelan kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu pitämään tarinansa hyvin koossa. Hän ei paisuttele, sentimentalisoi tai shokeeraa. Pienen Marta-tytön kautta hän vie minut myös historian minitasolle ja näyttää, miltä juutalaisvainot tuntuivat lapsen silmin. Oman osansa saavat myös toimittajat, jotka elävät ihmisten elämänkokemuksista ja haluavat ottaa niistä kaiken irti, jotta lukijat itkisivät heidän juttujaan lukiessaan.
Haluamme ottaa teistä kuvan. Katsokaa vaikka surumielisesti tuonne sivulle. Ajatelkaa tulipaloa joka tuhosi kotinne ja kaatoi lempipuunne, antakaa kyynelten virrata. Nenäliina voisi olla hyvää rekvisiittaa. Lukijamme rakastavat voimakkaita tunteita.
Tämäntapaista kierrettä olisin kaivannut lisää.
Terhi Rannela: Frau (2016)
232 sivua
Kustantaja: Karisto
Kiitos arvostelukappaleesta
Kiitos arvostelukappaleesta
*Himmlers Hirn heisst Heydrich, suom. Himmlerin aivojen nimi on Heydrich.
Olen miettinyt tätä kirjaa kovasti, että pystynkö lukemaan sen. Olen lukenut aika monta natsiaikaan liittyvää kirjaa ja koska mieheni on kiinnostunut sota-ajasta, niin telkkarista on tullut seurattua siinä sivussa aika monta dokumenttia.
VastaaPoistaRannelan kirjoitustyyli on kuitenkin omaa luokkaansa, joten ehkä luen kirjan kunhan olen valmis.
Tässä ehdottomasti pääosassa on Lina Heydrich, mutta on myös muuta natsijuttua. Minun on nyt vaikea sanoa, miten tämän kokisit, koska ne asiat mitkä liittyivät natsiaikaan olivat pitkälti tuttuja juuri tuon Binet'n kirjan kautta eli tarkoitan nyt sitä, mitä tapahtui Prahassa, tsekkien vastarintaliikettä ja natsien tekoja Prahassa ja sen ympäristössä.
PoistaAinakaan tässä ei ole minkäänlaista kauheuksilla mässäilyä, mutta toisaalta itse historia on jo se ihan kamalaa. Uskoisin, että voisit tästä kuitenkin pitää. Lina Heydrich - kamala tyyppi vaikka olikin - on tässä kuvattu hienosti. Kiitos Mai!
Tämä kirja kiinnostaa minua kovasti juuri tuon historiallisen taustan ansiosta, mutta itse kehyskertomuskin vaikuttaa oikein luettavalta. Tämä onkin ehdottomasti yksi niistä kirjoista, jotka asetan tämä vuoden "Lue tämä" -listalleni.
VastaaPoistaIhanaa, että sulla on lista, jolle kaiketi vielä mahtuu. :) Kyllä tämä ehdottomasti kannattaa lukea, jos nuo historialliset jutut kiinnostaa. Oikein sujuva teos, vaikka ei napakymppi minulle ollutkaan. Kiitos!
PoistaOlen sata kertaa päättänyt, etten lue enää yhtään toista maailmansotaa saati natseja käsittelevää kirjaa. Koska jossain on raja. Aihe on käsitelty ja piste. Nyt eletään muualla. Paitsi että nyt kihelmöi pahasti. Ehkä vielä yksi ja kerta kiellon päälle. Jos ei muuten lakkaa kihelmöimästä.
VastaaPoistaTässä on kuitenkin tuo Lina Heydrich, josta kertovaa teosta en ole aiemmin lukenut. Toki myös nuo natsijutut, koska ne ovat elimellinen osa Linaa. Jos tämän vielä luet ja sitten stoppi. :) Kiitos Arja.
PoistaMinulle tuota kierrettä oli vallan riittävästi, mutta en olekaan lukenut Binet'tä, joka nyt kovasti polttelee. Pidin erityisesti juuri tuosta, ettei Rannela mässäillyt eikä tarjonnut helppoa tuomitsemisen tietä. Lidicestä en tiennyt mitään, joten kyllä tuli järkytystäkin näennäisen toteavan tyylin ohessa. Pidin tästä sekä historiallisen aiheen että kaunokirjallisten ansioiden vuoksi. Hieno kokonaisuus.
VastaaPoistaOlisikin tosi mielenkiintoista, jos voisi tehdä niin, että lukisi ensin tämän ja sitten Binet'n. Valitettavasti se ei nyt ole mulle enää mahdollista. Binet'n kirjassa historia on kyllä pääosassa, mutta vielä enemmän pääosassa on historian kirjoittaminen, siihen liittyvät vaikeudet ja mahdollisuudet. Ihan huipputeos tuo HHhH.
PoistaSitä Rannela vähän itsekin harmitteli, että Binet'n teos ehti suomeksi ennen Fraun ilmestymistä. Kiitos Elina.
Minulle Rannelan tyyli oli liiankin rauhallista ja toteavaa. En osannut tulkita rivien välejä, mikä haalensi omaa innostumistani.
VastaaPoistaLuulenpa, että Rannela on tätä kirjoittaessa tappanut "darlignsin" jos toisenkin. Linan tarina on kiinnostava ja ihminen sen tarinan takana, vaikka niin kamala onkin. Silti jotain jäi tästä puuttumaan. Jotain, joka olisi nostanut tämän hieman ylemmäksi. Joskus niin vaan käy hyvällekin teokselle. Kiitos Riitta!
PoistaFrau on minulle edelleen tämän vuoden paras kotimainen! Vaikka tavallaan kaipasinkin nyt vähän pidempää tarinaa, Rannela teki tyylikkään ratkaisun, kun ei kertonut Lina Mannisen elämästä Suomessa. Nyt kuva on selvä ja Lina erottuu pelottavan tarkasti. Katsoin myös hänen haastattelunsa moneen ekrtaan ja kuulin sen, miten hän kaunisteli mennyttä.
VastaaPoistaMinulle Kolmas valtakunta on aina ollut pelottavan kiinnostuksen kohde. Olen kohta lukenut näistä niin paljon, että se fiktio, mitä Rannela käyttää, on minulle ihan ok. Se ei, että kerran joku kirjoitti Nikolai II:n perheseen lisälapsen!
Kun luin atarina Baerin He olivat natseja, jossa hän kertoo omista isovanhemmistaan, minua kauhistutti nimenomaan Grossmama Ortrud. Kyllä naiset ovat niin kammottavilla tavoilla kunnostautuneet natsismissa, että alta pois. Tosin siis Baerin isovanhmpien ei tiedetä suoraan osallistuneen henkilökohtaisiin julmuuksiin, mutta heitä riitti. Kovimmat jutut olen lukenut natsinaisista, jotka asuivat leirien yhteydessä omissa taloissaa, tietenkin puita ja muutta edessä tai työskntelevät leireillä.
Viettelysten vaunu on yksi leffasuosikkejani eli joskus pienen tilan näyttämö on vaikuttavin. Näin myös Rannelan kirja on kuin pienen tilan kirja, vaikka ollaankin välillä menneessä ja taas nykyajassa. Tyylikästä ja unohtumatonta. Olen tunturikyyhky ellei tämä kirja ole syksyllä F-ehdokkaissa!
<3
Fiktion osuus on tässä taitavasti itse tarinan palveluksessa. Minä kaipaan romaanilta enemmän kuin kiinnostavaa aihetta. Se on minulle vain yksi osa romaania, eikä usein edes se tärkein osa tai jotenkin niin, että minulle romaani lajina on muuta kuin aihe edellä kirjoittamista. Tässä teoksessa vahvaa on aihe ja historian fiktionaalistaminen. Myös eri aikatasoilla liikkuminen on toteutettu hyvin ja perustellusti. Silti jäin vielä kaipaamaan jotakin. En tietenkään edes kirjoittaisi edellistä, jos tämä ei olisi hyvä romaani, vaan pikemminkin niin, että hyvältä romaanilta voi vaatia vielä lisää.
VastaaPoistaOlen helmipöllö, jos tämä on Finlandia-ehdokkaana. Jäämme odottamaan, kumpi meistä kokee muodonmuutoksen. :) Kiitos Leena.
Helmipöllö, räkätti, olenkohan minä pesänryövääjä käki :) Mutta sinänsä on mielenkiintoista miten itse kukin lukemansa kokee. Joskus on vähän hoomoilasolo kun lukee toisen hehkutusta ja itse jäi haaleaksi. (En puhu nyt tästä Frausta pelkästään.)
PoistaSehän nähdään, että rupeatko milloin kukkumaan. :) :) :) Sellaset kirjat on ihan parhaita, joita toiset rakastaa ja toiset vihaa. Ei nyt ihan heti tule mitään esimerkkiä mieleen, mutta niistä syntyy usein parhaat keskustelut. Kiitos Riitta!
PoistaRäkättinä vastaan, että tuo Binet pitää lukeman. Olen sitä etsinytkin jo mutta jospa pian. Saisin asetelman ennen jälkeen.
VastaaPoistaKoin Fraun mahdollisesti samantyylisesti kuin sinä, jäin kaipaamaan jotain. Minusta Rannelan edellisessä oli enemmän tunnetta, jotain sellaista sykettä jota tästä en kokenut.
Mahdollisesti tulevana helmipöllönä iloitsen, että räkättiä houkuttaa Binet.
PoistaOlisi tosi kiinnostavaa kuulla, miten Binet sulla putoaa, kun sulla on Rannela pohjalla. Itse en ole lukenut Rannelalta mitään aikaisemmin, joten mihinkään hänen aiemmin kirjoittamaansa en voi verrata. Kiitos bleue!
Luin ja pidin niin kuin muistakin Rannelan teoksista. Tämä toi minulle natsimaailmasta uusia henkilöitä (en osaa sanoa, olisinko halunnut tutustua lainkaaan uusiin natsilaisiin) ja jäin etsimään tietoa lisää, Rannelan tyyli kun oli totutusti aika niukka.
VastaaPoistaPidin jo Rannelan nuortenkirjoista, hieman odotan, että hän saisi aikuisille suunnatut kirjat lihomaan. Omanlaatuinen tyyli hänellä on.
Tuo niukkuus kertoo myös siitä, että Rannela on malttanut keskittyä olennaiseen. Voisin kuvitella, että tämä aihepiiri suorastaan pakottaa sivupoluille, mutta Rannela on pitänyt homman hyvin kasassa. En tiennyt ennen tätä teosta mitään Lina Heydrichin Suomi-kytköksista, että siinä mielessä minullekin tuli tässä uutta tietoa. Kiitos Mari!
PoistaMaininta, että kumpikaan ei voinut tuntea rakkautta on ennakkoluuloinen ja käsittämätön. Linan kylmyys ja kovuus on minusta todistamattomaksi jäänyt seikka. Myös kostotoimiin lienee tämän vaikutus ollut olematon. Heydrichin kustsuminen Prahan teurastajaksi ja ajattelu hänen olleen nimenomaan tsekkien terrosoija on historiallisesti virheellinen. Hyeyrich rauhoitti Böömin ja Määrin hirtättämällä keinottelijat ja elintarvikkeiden piilottajat, mutta kohensi knasan työntuloksia lisäämällä työläisten ravitsemusta ja ja nostamalla sosiaaliturvan lähes muun Saksan tasolle. Oliko Heyrich sitten lainkaan teurastaja. Hän lähetti Einsaztkommandot Venälälle ja toimi Endlösungin päärganisaattorina. Nämä olivat hänen mustat rikoksensa ei niinkään toiminta Prahahassa.
VastaaPoistaKirjan ilmestymisestä on jo vuosia, mutta vasta nyt tulin siitä edes tietoiseksi, kun tutkin kirjaston palautuskärryä (laiskana ihmisenä en koskaan jaksa varsinaiselle hyllyosastolle asti).
VastaaPoistaLuin toki opuksen, vaikka ikäväkseni täytyy todeta, että oli se aika tylsä. Kuten jo blogisti itse toteaa, kirjan kiinnostavinta antia on itse tarina - tai pikemminkin ne historialliset faktat, sepitetty osuus jää aika vaatimattomaksi. Jos Kolmannen valtakunnan historia on entuudestaan tuttua, kirja tuntuu vähän... no, pliisulta. Melkein parasta ovat lukujen otsikot, jotka ovat sellaisenaan jo pieniä tarinoita. Kaikessa lakonisuudessaan niiden ja varsinaisen tekstin (so. tapahtumien) välille syntyy suorastaan lakonista huumoria.
Blogistin kuvaileva "pieni Marta-tyttö" ei muuten taida niin pieni ollakaan. Ensinnäkin hän on hyvin pitkä, pidempi kuin luokkansa pojat, joista hän (elokuvien ohella) on vieläpä kovin kiinnostunut. Marta on teinityttö, joka on juuri aloittanut elämänsä ensimmäisen, varovaisen seurustelusuhteen. Näkökulma "historian minitasoon" ei toki muutu, vaikka Martalle kymmenisen vuotta lisää ikää annettaisiinkin...