Miten natsi-Saksa oli mahdollinen? Mikä saa ihmisen astumaan pahan puolelle? Miten omantunnon äänen voi totaalisesti hiljentää? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen miettinyt monta kertaa. Viimeksi mietin näitä syvemmin käydessäni Berliinissä Topographie des Terrors -museossa. Olisi hirveän lohdullista ajatella, että itse ja oma lähipiiri tekisi toisin. Että itse ei koskaan olisi väkivältainen tai tappaisi. Wendy Lowerin teoksen luettuani olen kuitenkin entistä varmempi siitä, että tietyt elämänkokemukset ja olosuhteet tekevät useimmista meistä tappajan. Ei ehkä kaikista, mutta suurimmasta osasta kuitenkin.
Amerikkalainen, erityisesti natsiaikaan perehtynyt historioitsija Wendy Lower tarkastelee teoksensa alaotsikon mukaisesti erityisesti naisten asemaa natsi-Saksassa. Ensimmäinen järkytys lukiessani tuli siitä, miten laajasti naiset olivat mukana kansallissosialistisessa toiminnassa. Jollakin tapaa natsi-ideologian parissa toimi nimittäin kolmasosa saksalaisnaisista. Karmaisevaa on sekin, että monesti syyt natsitoimintaan osallistumiselle olivat varsin maanläheisiä ja yksinkertaisia. Usein kyse oli työpaikasta ja nuorten naisten uramahdollisuuksista. Virkapuku herätti sekin kiinnostusta ja lisäksi palkka oli hyvä. Monia naisia kiehtoi myös mahdollisuus päästä käyttämään valtaa. Naisliikettä pidettiin vanhentuneena ja edes se, että natsit vaativat naisten äänioikeuden kumoamista, ei saanut naisia ryhtymään vastarintaan, vaan useimmat heistä paikansivat vihollispuolelle juuri juutalaiset ja muun "epäsosiaalisen aineksen." Natsi-ideologit liittivätkin naisliikkeen osaksi juutalaisten pyrkimyksiä ja vaativat omassa ideologiassaan naisten vapauttamista naisliikkeeltä. Näin saksalaisnaiset imaistiin osaksi natsi-ideologian toteuttajien joukkoa.
Naiset toimivat sairaanhoitajina, sihteereinä, opettajina ja natsimiesten vaimoina. Sairaanhoitajilla oli monia mahdollisuuksia toimia arjalaisen rodun edistämiseksi. He olivat mukana seulomassa terveitä sairaista tai muuten arjalaisista rotunormeista poikkeavista. He antoivat kuolettavia ruiskeita paitsi juutalaisille, myös epämuodostuneille vauvoille ja vammaisille sekä psyykkisesti sairaille ja jättivät hoitoonsa uskotut ihmiset ilmaan ruokaa ja juomaa. He osallistuivat rodunjalostukseen avustamalla juutalaisten ja muiden ei-toivottujen kansalaisten aborttien ja sterilisaatioiden tekemisessä joko suoranaisemmin tai seulomalla huonommaksi katsottua ihmisainesta esiin. Heidän tekemänsä rotuselvitykset koskivat paitsia aikuisia, myös lapsia. Näin tehdessään he kokivat toimivansa heille annettujen ohjeiden mukaisesti. Sihteerit taas kirjoittivat teloitusmääräyksiä ja saattoivatpa hekin osallistua valintaan siitä, kenet seuraavaksi tapettaisiin. Opettajat ottivat natsi-ideologian osakasi opetussuunnitelmiaan.
Agressiivisinta juutalaisten tuhoamiseen osallistunutta naisjoukkoa edustaa Lowerin teoksessa natsien vaimot. Osa heistä halusi näyttää, että he kykenevät samaan kuin miehensä ja että heidän sukupuolensa ei ole kylmäveristen raakuuksien teon este. Hirveimpiä Lowerin mainitsemista esimerkeistä ovat kuvaukset Erna Petrin ja Liesel Willhausin kaltaisista naisista. Petri oli kotonaan esimerkillinen kodin hengetär ja lempeä äiti. Toisaalla taas hänestä tuli kylmäverinen tappaja, joka ei tuntenut armoa edes juutalaisten lasten kohdalla. Willhaus taas piti kahvikutsuja, joiden ohjelmanumerona oli summittainen juutalaisten ampuminen talon parveekkeelta hänen tyttärensä seuratessa vierestä käsiään taputtaen.
Lowerin mukaan natsi-ideologia positioi juutalaiset kaikin tavoin eri ihmisroduksi ja monet naiset ostivat tämän ideologian kyseenalaistamatta. Getoista tuli turistikohteita, aikansa kauppakeskuksia, joihin tehtiin "ostosmatkoja ja romanttisia retkiä." Erään saksalaisnaisen kuvaus ostosmatkasta ghettoon tiivistää kokemuksen juutalaisista kertakaikkisina toisina. Hän kirjoittaa kirjeessään "Tiedätkö, näitä ihmisiä kohtaan ei vain voi tuntea myötätuntoa. Luulen, että he tuntevat hyvin eri tavoin kuin me eivätkä siksi koe tätä nöyryytyksenä."
Natsi-ideologit istuttivat naisiin (sama pätee tietysti myös miehiinkin) käsityksen velvollisuuden täyttämisestä. Näin naisten tekemät julmuudet irrotettiin varsinaisista mitä kamalimmista teoista ja niitä voitiin pitää pelkästään velvollisuuden täyttämisenä. Surullisinta on, että kun oikeudenkäynneissa alettiin käsitellä natsiajan julmuuksia suurin osa niihin osallistuneista sai vapauttavan tuomion riittävien todisteiden puuttumisen takia. Erityisesti naisten kohdalla ei haluttu uskoa, että nainen voisi pystyä sellaisiin julmuuksiin kuin mistä häntä syytettiin. Naisluonne haluttiin nähdä viattomana, lempeänä ja hyvänä. Erityisesti yhteiskunnallisen jälleenrakentamisen kannalta käyttöä oli juuri esteettisesti ihailtavalla puhtaalla naishahmolla. Oikeudenkäynneissä naisten tekemät teot haluttiin erottaa naiseudesta ja liittää ne osaksi todellisen ja aidon naisluonnon vastaista epänaiseutta. Itä-Saksan puolella kuitenkin natsirikollisiin suhtauduttiin Lowerin mukaan vähemmän armeliaasti ja esimerkiksi aiemmin mainittu Erna Petri tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Teoksen lopuksi Lower muistuttaa meitä kylmäävästä totuudesta. Kenenkään naisen ei olisi ollut pakko tappaa yhtäkään juutalaista. Kukaan ei edellyttänyt heiltä surmatekoja, eikä velvoittanut heitä niitä tekemään, eikä niistä pitäytymisellä olisi ollut mitään seuraamuksia. Rangaistavaa olisi ollut ainoastaan juutalaisten auttaminen.
*
Lowerin teos on kirjoitettu asiallisen dokumentoivasti. Siitä ei löydy kauheuksilla mässäilyä, vaan asioista kerrotaan niin kuin ne nykypäivän historiantutkimuksen valossa näyttäytyvät.
Hävetti lukea junassa kirjaa, jonka kannessa on hakaristi. Ahdistaa pitää Lowerin teosta tässä pöydällä vieressäni. Omalla kohdallani kysymys on yrityksestä ymmärtää, miten natsiaika oli mahdollinen. Mihin tällaista ymmärrystä sitten tarvitaan? Mitä hyötyä siitä on? Yksinkertaisimmillaan menneisyyden ymmärtäminen on tämän hetken ymmärtämistä. Lower toteaa Hitlerin maantieteellisistä laajentumispyrkimyksistä kirjoittaessaan, että "Hitler lähti siitä oletuksesta, että hänen kansallaan oli historiasta kumpuava oikeus näihin alueisiin." En sano tästä enempää. Jokainen päätelköön itse ja miettiköön, missä yhteydessä on tämän lauseen viimeksi kuullut. Tämä on myös yksi syy, miksi usein toisteltu ajatus historian tuntemisesta tulevien katastrofien estämiseksi on tärkeää, pitää erityisen hyvin paikkansa myös nykyaikana.
Yksi Lowerin teoksen tärkeimmistä "opetuksista" on, että pahan sijoittaminen muihin, jonnekin etäälle meistä itsestämme, on naiivi, suorastaan pelkurimainen tapa selittää itsellemme, miksi natsiajan tapahtumat olivat mahdollisia.
Wendy Lower: Hitlerin raivottaret. Saksalaisia naisia natsien kuoleman kentillä (2014)
Englanninkielinen alkuteos: Hitler's Furies. German Women in the Nazi Killing Fields (2013)
Suomentanut Juha Sainio
Atena
Omppu, nyt mietin hetken uskallanko tulla lukemaan tätä ollenkaan. En tahtoisi, että maailma on tällainen. Tietenkin tiedän että se on, eilen ja tänään, huomennakin. Se on hirvittävää, tekee paha olla ihminen.
VastaaPoistaTulin kuitenkin. Ehkä hyvä niin, vaikka tämä aiheuttaakin vapinaa. Kamalaa tietoisuutta siitä, että ihmisessä on pahuutta jota ei voi käsittää. Niin pelottavaa on sekin, että ihminen todella on niin surullisen heikko, altis ajautumaan "toiseen" kohdistettujen julmuuksien teille. Miten ihmisen mieli voi olla niin pimeää täysi.
Mutta tietenkin: menneisyys on kyettävä kohtaamaan, jotta sen virheet vältettäisiin. Ja kuinka kääntää kasvonsa tältä nykyisyydeltä, joka on kerta toisensa jälkeen tuhota luottamuksen hyvään? Minä en lue aamun lehdestä kaikkea, en aina voi, mutta tiedän että ne asiat ovat siellä, olemassa, eikä vain lehdessä vaan tässä maailmassa.
Ehkä on naiivia sekin, että luottaa ihmisen muuttumiseen, mutta minun on sittenkin pakko siihen luottaa. Kuinka muuten tätä maailmaa jaksaa?
Lowerin teoksessa tulee hyvin ilmi, miten ihmisessä on kyky niin hyvään kuin pahaankin. Sen vuoksi haluan uskoa ja koska olisi liian kamalaa olla uskomatta, että toivoa myös muutoksesta on.
PoistaTämä on minusta todella tärkeä teos, joka onnistuu siinä, että se saa lukijan todellakin näkemään asioita.
Nämä natsiajasta kertovat kirjat ovat pelottavan ajankohtaisia. Niitä pitäisi lukea, historiaa pitäisi toitottaa ja siitä pitäisi jotain oppia. Muistan Jaan Kaplinskin sanat eräältä luennolta: "Väkivalta ja tappaminen alkavat, kun ihmiset näkevät saatanan toisessa ihmisessä." Jos paha selitetään jonkun syyksi, tämä joku muuttuu vaaralliseksi ja hänen elämänsä arvottomaksi. Järjellä tai myötätunnolla ei ole enää siinä vaiheessa sanan sijaa.
VastaaPoistaKatjan sanoin haluaisin luottaa siihen, että jotain kehitystä kuitenkin tapahtuu. Jos vaikka mahdollisimman moni lukisi tämänkin kirjan, myös minä...
Kaplinski on viisas mies. Samoin mietin niitä Pasternakin sanoja, jotka lainasin Ulitskaja-postaukseen. Luotetaan ja uskotaan parempaan ja vältetään mustavalkoista ajattelua.
PoistaMinä olen kanssasi samaa mieltä, Omppu. En jaksa ymmärtää sitä, miten natsi-saksa on voinut olla mahdollinen, en vain voi ymmärtää. Miten niin monet ihmiset ovat voineet olla Hitlerin kanssa samaa mieltä. En vain jaksa tajuta. :'(
VastaaPoistaYmmärrän myös sen, miksi kirjan piteleminen on ollut vaikeaa. Taannoin luin Pete Suhosen kirjaa Hitlerin kylkiluu, joka oli satiirinen teos, mutta silti minua hävetti. Sain kuulla sen aikana kun kirjaa kanneskelin mukanani, esimerkiksi kysymyksen olenko lukenut Taisteluni kirjan. Yök. Ja tuota kysyttiin minulta ihan tosissaan.
Olit rohkea kun luit tämän. Minä en ole uskaltanut.
Krista, Lowerin kirja vastaa näihin kysymyksiin, miten natsi-aika oli mahdollinen. Siltikin sitä on vaikea käsittää, mutta enemmän kuin millään historian tunnilla sain vastauksia tästä teoksesta.
PoistaOnpa kummallisia nuo osaksesi tulleet kommentit. Kaikenlaista sitä ihmiset välillä kysyvät.
Junassa lukiessa tosiaan mietitytti, että jos joku luulee, että luen jotain natsipropagandaa ja usein laskinkin kirjan kädestäni niin, että sen kansi ei näkynyt.
Hyvä ja kiinnostava bloggaus!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaHuh! 1980 kävin Buchenwaldin keskitysleirillä. Oppaana oli entinen lapsivanki. Elämäni yksi järkyttävimpiä kokemuksia ellei järkyttävin. Seinistä valui suru, suorastaan käsinkosketeltava. Kun katselin uuneja, kuvia, lasten kuvia! - en voinut kuin itkeä. Loppujen lopuksi lähdin kesken kaiken kauheuksista kuulemisen pois, koska en itkultani kuullut mitään. Koko bussimatka meni itkiessä.
VastaaPoistaOlen käynyt vaan Prahassa siinä museossa, jossa on keskitysleirillä olleiden lasten piirustuksia. Se oli jo hirveän ahdistavaa. En varmaan voisi mennä mihinkään keskitysleiriin ja koen ristiriita jo siinäkin, että ne ovat nykyisin turistinähtävyyksiä.
PoistaKuulostaa kyllä tosi rankalta tuo kokemuksesi Buchenwaldista. Varmasti hyvä, että lähdit pois. Huh huh!
Minusta taas on kuitenkin parempi, että ne ovat turisteille - vaikkakin tuo turistinähtävyys on kauhea sana tässä yhteydessä. Mutta siellä jos missä tajuaa sen, mistä todella oli kysymys. Surullinen tosiasia on tietenkin se, että niiden, joiden pitäisi niissä käydä, eivät mene...
VastaaPoistaVarmasti juuri niin, että monet tuolla käyvät ovat jo lähtökohtaisesti niitä "tajuavia". Toki joku varmaan menee myös ihan silkasta uteliaisuudesta
PoistaMää ajattelen, että meissä kaikissa ihmisissä on kyky hyvään ja kyky pahaan. Kynnys pahan tekemiseen on vaan toisilla matalampi ku toisilla. Siihen taas vaikuttaa todella moni asia, että miksi näin on. Onhan se todella ahdistavaa miettiä, että jos ite ois sattunu syntymään ja elämään natsi-Saksassa, että miten oisin elänny. Oisinko ollu natsijärjestön jäsen? Vai oisinko ollu juutalainen? Kumpiki kuulostaa pahalta vaihtoehdolta tällä historian tiedolla. Neutraalius ku ei oo vaihtoehto edes, koska silloin on automaattisesti pahan puolella. Tottakai sitä toivoo, että oisin ollu hyvä ihminen, mutta se ei oo varmaa ollenkaan, että oisinko ollu.
VastaaPoistaEipä sitä tosiaan kannata muiden ratkaisuja kauhistella, kun voi hyvin olla, että itse ei vastaavissa oloissa olisi toiminut yhtään moraalisesti kestävämmällä tavalla. Ihmiselle kuitenkin lajina on tyypillistä pyrkiä pysymään hengissä, joka poikkeusoloissa voi tarkoittaa, että joutuu tekemään sellaista, jonka tekemistä ei aiemmin olisi voinut kuvitellakaan.
Poista