Reader, why did I marry him?

Riita-asioiden käsittelystä tutulla oikeusjargonilla voitaisiin todeta, että on kiistatonta , että Marisha Rasi-Koskisen uutuusromaani Eksymisen ja unohtamisen kirja (EJUK) on kiinnostava ja mielikuvitusta herkullisesti ruokkiva teos. Vähemmän kiistatonta sen sijaan on se, mistä tässä romaanissa on varsinaisesti kysymys ja mitä Rasi-Koskinen kirjallaan haluaa sanoa. Miten EJUKia tulisi lukea? Helpointa on tietysti lukea vaan sen enempiä pohtimatta ja nauttia kielestä ja tapahtumien käänteistä. Tämänkaltainen lähestymismetodi ei kuitenkaan sovi minulle kovin hyvin, koska haluan tietää tarkemmin, mistä on kyse  ja tämän vuoksi huomasin lukiessani esittäväni itselleni miten lukea -kysymyksen useampaan kertaan. EJUKin aikakäsitys ja sen korostunut paikattomuus lähentävät sitä kokeilevan fiktion suuntaan, mutta tämäkin määrittely haraa vastaan. Tuntuu kuin itse teoskin olisi nimensä mukaisesti eksynyt lajityyppien metsään. Kenties myös lukijan on tarkoitus menettää tutut koordinaat...

Olen lukenut tänä vuonna ihan hävettävän vähän suomalaista kirjallisuutta. Kun Pasi Ilmari Jääskeläisen "Harjukaupungin salakäytävät" (HS) eksyi reitilleni, päätin kuitenkin käydä kirjasta toimeen. Heti aluksi on todettava, että en tiedä HS:stä etukäteen yhtään mitään. Jääskeläisen nimi on kyllä tullut esiin monessakin yhteydessä, mutta HS on minulle teoksena tuiki tuntematon. Mielenkiintoinen tilanne, koska todella harvoin luen näin neitseellisessä maastossa. Ensimmäisenä tapaan kustantaja Olli Suomisen, joka hukkaa jatkuvasti sateenvarjoja. Ollilla on vaimo ja tytär sekä talo, jonka seinät ja lattiat ovat vinossa kuin Ollin elämä. Että sellainen heppu, ajattelen. Kun sateenvarjot hukkuvat ihan jatkuvasti alan epäillä, että kyse on metaforasta. Ei kai vaan sateenvarjo merkitse, että Olli tarvitsee suojaa pahalta maailmalta. Lukemisen edetessä lakkaan luottamasta kertojaan. Hän selvästi haluaa minun epäilevän, vaikka toisinaan härnääkin realistisilla ihmissuhdela...