Siirry pääsisältöön

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Leena Parkkisen 'Sinun jälkeesi, Max' (2009) oli harvinaisen hieno esikoisteos. Tarina siamilaisista kaksosista palkittiinkin ansaitusti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. 'Maxia' lukiessani muistan ajatelleeni, että teos irtoaa ilahduttavalla tavalla perisuomalaisesta realismista ja kurkottaa kohti eurooppalaisen kirjallisuuden kenttää. 'Max' ei ollut helppoa kirjallisuutta, vaan se vaati lukijalta paljon. Tätä taustaa vasten odotukseni Parkkisen uudelta romaanilta olivat korkealla. Yllättääkö hän minut jälleen?

Heti alkuun on todettava, että 'Galtbystä länteen' on helpompi teos kuin 'Max', jolla en tarkoita, että se olisi mitenkään huono asia. Parkkinen jatkaa toisessa romaanissaan jo esikoisteoksesta tuttuja teemoja tutkiessaan erilaisuutta ja ihmisen symbioottista suhdetta toiseen ihmiseen. Kerronta on vahvaa ja tempaa lukijan otteeseensa heti alkusivuilta. Jotain teoksen imusta kertonee sekin, että minun oli pakko lukea se loppuun, vaikka kello oli jo paljon ja nukahdin teoksen loppusivuilla pari kertaa väsymyksestä kesken lukemisen. En vaan voinut jättää lukemista kesken.

'Galtbystä länteen' rakentuu mysteerin ympärille. Vuonna 1947 Fetknoppenin pienellä saarella on tapahtunut 17-vuotiaan, raskaana olevan Kerstin murha. Teosta syytetään Sebastinia, joka saaren asukkaiden mielestä on outo ja kummallinen. Hänen sisarensa Karen ei kuitenkaan suostu uskomaan veljeään syylliseksi ja 65 vuotta tapahtuneen jälkeen Karen palaa saarelle selvittämään, mitä todella tapahtui ja kuka Kerstin murhasi.

Karen on riemastuttava hahmo. Teoksen nykyhetkessä 83-vuotias teräsvanhus kurvailee vuoden 1956 Plymouth Furylla tavalla, joka tuo mieleeni Ridley Scottin Thelman ja Louisen. Siinä missä Louise aseineen pelastaa Thelman raiskaukselta huoltoaseman baarissa, Karen ottaa käyttöön helmikoristeisen revolverinsa ja estää ryöstön niinikään huoltoasemalla. Välikohtauksen päätteeksi Karen ottaa mukaansa 17-vuotiaan iranilaistytön Azarin.

Parkkisen kuvaukset Fetknoppenista suljettuna saaristolaisympäristönä ja selvittämättömän murhan tapahtumapaikkana ovat tunnelmaltaan sukua Monika Fagerholmin teoksille. Karenin ja Sebastianin suhde on hyvin läheinen, voisi sanoa jopa liian läheinen. Sebastianilla on kuitenkin suuri salaisuus, josta Karen saa tietää vasta alkaessaan tutkia menneisyyden tapahtumia.

'Galtbystä länteen' on parhaimmillaan Parkkisen kuvatessa saarta ja sen ihmisiä. Sodanjälkeinen niukkuus on kouriintuntuvaa niin materiaalisessa kuin henkisessäkin mielessä. Saarella on omat lakinsa, eivätkä saarelaiset hyväksy Karenin muualta muuttanutta äitiä, joka tilaa irtopuuteria Tukholmasta ja kasvattaa saaren ilmasto-oloihin sopimattomia kukkia. Siinä missä Karenin äiti ei mukaudu saaren tapoihin, Karen menee tahdonvoimallaan vaikka läpi harmaan kiven, kuten esimerkiksi silloin kun hän pukeutuu mieheksi, kun sodan aikana on puutetta tanssikavaljeereista. 

Azarin kanssa Karen ryhtyy tekemään omaa murhatutkimustaan saarella ja romaani saa jännityskertomuksen sävyjä, kun Karen löytää tuntemattoman jättämän uhkausviestin. Joku haluaa Karenin lähtevän saarelta pois - joku, joka pelkää paljastuvansa murhaajaksi. Toistaako historia itseään? Murhataanko myös Azar, joka on Kerstin ikäinen ja hänen laillaan myös raskaana. Jotain karmivaa on siinäkin, että Azar nukkuu saaressa Sebastianin huoneessa. Oman jännitysmausteensa tarinaan antaa lisäksi se, että Azarilla on myös henkilökohtaiset syynsä pysytellä piilossa muutamilta tuttaviltaan.

Parkkisen kieli on vaivatonta ja kaunista ilman häivettäkään keinotekoisesta lyyrisyydestä. Tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti, mutta sanojen pohjavirrat ovat usein tummia. Sebastianin traaginen kohtalo hengittää tekstistä läpi. Parkkinen osoittaa vakuuttavasti, miten suljettu saarelaisyhteisö luo oman näkemyksensä ihmisestä, joka on erilainen kuin muut ja miten tämä näkemys vähitellen junttautuu kivikovaksi totuudeksi.

"Mutta totuus oli, että Sebastian oli häiriintynyt niin kuin nykyään sanotaan. Se lähetettiin sodastakin takaisin. Eikä silloin vapautettu pienistä. Kaikki tarvittiin sotavuosina tykinruoaksi".

Lukijana mieleni tekee puolustaa Sebastinia. Hän oli herkkä ja taiteellinen poika, joka traumatisoitui pahasti sodassa, eikä vähiten sen vuoksi, että joutui makaamaan samassa kasassa kuolleiden ruumiiden kanssa. Hän oli poika, joka tuomittiin Kerstin murhasta ja joka hirttäytyi vankisellissä sukkiinsa. Ennen kaikkea hän oli poika, joka rakasti palavasti.

Parkkinen upottaa romaaniinsa kaksi pitkähköä kertomusta, joista toinen käsittelee Sebastianin opiskelija- ja rakkauselämää Turussa. Toinen taas Azarin elämää ja perhettä. Nämä sisätarinat katkaisevat tarinan jännitteen ja itse teoksesta käsin on vaikea perustella erityisesti jälkimmäisen tarpeellisuutta. Teoksen loppupuolella on myös muutamia melko epäuskottavilta vaikuttavia juonenkäänteitä, mutta nämä pienet kauneusvirheet antaa mielellään Parkkiselle anteeksi, sillä niin hienon romaanin hän on kirjoittanut.

Kehotan sinuakin istumaan Karenin Plymouth Furyn kyytiin!


Muita blomerkintöjä tästä teoksesta:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e