Siirry pääsisältöön

Maggie O'Farrell: Instructions for a heatwave (Varoitus tukalasta helteestä)


Jälkimaku täyteläinen, viipyilevä, sydäntä lepatuttava, myötätuntoinen. Maggie O'Farrellin romaani 'Instructions for a Heatwave' (2013, jäljempänä 'Helleaalto') (Suom. Varoitus tukalasta helteestä, 2014) on kerrostunut hyvän viinin tavoin. Esimaku, keskimaku, jälkimaku, täyttäkää lasini uudestaan.

O'Farrellin teksti kulkee kuin tuuli kuvaamiensa henkilöhahmojen läpi. Hän tuo heidät eteemme joka puolelta; kolmiulotteisina, ihastuttavina ja vihastuttavina. Niin eläväisinä, että henkilöhahmot eivät meinaa pysyä romaanin sivuilla. Tiedän 'Helleaallon' ihmisistä enemmän kuin monista pintapuolisemmista tuttavistani. O'Farrell tuo mieleeni toisen armoitetun kertojan, Alice McDermottin, jonka romaanista 'Someone' kirjoittaessani totesin, että se "on tarina, josta on riisuttu kirjalliset kuorrutukset, shokkiefektit ja romaaniseksikkyys." McDermottin tavoin O'Farrellin henkilökuvaus on huikaisevan tarkkaa. Hänen tekstinsä toimii kuin kamera, joka zoomaa yhä lähemmäs. Joka lähestyy romaanihenkilöitä kuvakulmista, jotka paljastavat asioita, joita ihmiset syvimmin varjelevat. O'Farrell ei käytä filttereitä, hän ei sävytä, eikä photoshoppaa. Hän luottaa sanojen voimaan, tekstin riemulliseen kykyyn jättää jälkensä lukijan mieleen.

'Helleallon' tapahtumapaikkana on 1970-luvun Lontoo, jolloin kaupunkia koetteli ennennäkemätön helleaalto ja siitä johtuva vedenkäytön säännöstely. Se on kertomus sukujuuriltaan irlantilaisesta Riordanien perheestä: Robertista ja Grettasta sekä heidän kolmesta jo täysikasvuisesta lapsestaan Monicasta, Michael Francisista ja Aoifesta. Teoksen aluksi O'Farrell esittelee meille Grettan, joka koko yli 30-vuotisen avioliittonsa ajan on aina aamuisin leiponut sodaleipää sekä Robertin, joka on toimissaan yhtä kellontarkka kuin Henrik Ibsen konsanaan. Grettan ja Robertin avioliitto on onnellinen, kunnes käy ilmi, että pinnan alla kuohuu kuin Irlannin rannikolla.

Michael Francis elää kylmenneessä avioliitossa, Monica yrittää sopeutua uusperhe-elämään ja Aoife kokeilee elämää New Yorkissa. Jokaisella perheenjäsenellä on omat salaisuutensa, jotka kasvattavat eristäviä seiniä heidän välilleen. Kun Robert yhtenä päivänä vain ottaa ja lähtee ilman selityksiä, käynnistyy tapahtumaketju, joka ravistelee koko perhettä. Robertin yllättävä katoaminen kerää Gretan lapsineen yhteen miettimään, mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Vanhat kaunat ja perheenjäsenten väliset tulehtuneet suhteet ovat tukahduttavia kuin Lontoota vaivaava helleaalto. Ei armoa, ei kiertoteitä, ei helpotusta tuovia sadepisaroita. Jokaisen perheenjäsenen on kohdattava menneisyytensä ja omat valheensa sekä psykologiset puolustusmekanisminsa teki se sitten kuinka kipeää tahansa.

 O'Farrell kuvaa, miten ihmisten väliset suhteet kasvavat täyteen paiseita. Miten suuttumuksessa sanotut sanat kohoavat ensin ihmisten välisiksi seiniksi, vuosien kuluessa muureiksi. Miten hellimme povellamme vihaa ja närkästystä toisiamme kohtaan kykenemättä näkemään muuta kuin oman näkökulmamme. Miten meidän käsityksemme kaikkein läheisimmistäkin ihmisistämme saattavat olla vääriä. Miten meidän ajautumisemme eroon toisistamme, hapertaa meidät irti itsestämme. Miten vanhempamme ja esi-isämme ja -äitimme elävät meissä, halusimmepa sitä tai emme. Miten se, mitä nimitämme toisen ihmisen eteen tehdyksi hyväksi, onkin vain omien itsekkäiden halujemme toteutumaa, johon liittyvän todellisuuden haluamme itseltämme peittää. Miten salaisuudet ja niiden paljastuminen asettavat koko ihmisten välisen dynamiikaan liikkeeseen, joka on kuin tulva, joka vie mennessään kaiken kohdalleen osuvan.

'Helleaalto' on irlantilaisuutta täynnä. Ei  siis ihme, että tarvitaan matka Irlannin maaperälle, nousuveden saartamaksi, jotta liikahduksia voisi tapahtua. Komeaa Maggie O'Farrell, erittäin erittäin komeaa.

'Helleaallon' parissa on viihtynyt myös Katja, Maija taas piti teoksesta, mutta ei tarpeeksi.


Kommentit

  1. Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että O'Farrellia pitäisi lukea englanniksi.
    Taidokashan tämäkin kirja oli, mutta jäi ihan turhan etäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmasti kokeilla englanniksi, eipä siinä ainakaan mitään menetäkään. Jännää, kun sun mielestä tämä oli etäinen ja minusta taas erittäinen lähelle tuleva. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa hienolta kirjalta, mutta tällaiset perhetarinat ovat usein aika ahdistavia. Onkohan tämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kokenut tätä ahdistavana, mutta voi tietysti olla, että joku toinen kokisi. En uskalla lähteä veikkailemaan.

      Poista
  3. Kuulostaapa kiehtovan moniaineksiselta teokselta! Tätä taidettiin lehdessäkin kiitellä. Apua, miten ikinä ennättää lukea kaikki maailman kiinnostavat kirjat?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtova ja vangitseva, kyllä vaan. Tunnen erään ihmisen, jonka on aina hirveän vaikea löytää luettavaa. Hän suorastaan tuskailee asian kanssa. Tuollainen tilanne hämmästyttää mua suuresti.

      Poista
  4. Tämä on kyllä hieno ja herkkävireinen kirja. Minä ostin romaanin viime kesänä Lontoosta ja ehkä siksi kirjan alku on minulle voimakkain, mutta lopun irlantilaistunnelmat ovat hienoja - ja komeaa vastapainoa alun helleaallolle.

    Pitäisi lukea muitakin O'Farrellin kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan tietoisuuteeni O'Farrell tuli teoksella The hand that first held mine. Sekin on kaikinpuolin komea ja myös siinä on kyse perhesuhteista. Ehkä se on aluetta, joka tätä kirjailijaa erityisesti kiinnostaa. Näitä kahta ennen hän on (googletin) julkaissut neljä romaania, joihin kyllä myös tekisi mieli tutustua.

      Poista
  5. Onnistuin näkemään kirjailijan hänen Suomen-vierailullaan ja sain kirjan mukaan. Muuten varmaan jäisi lukematta, mutta nyt kyllä varmaan luen. Samoin piti lukea hänen aiempi suomennettu teos, mutta jotenkin on vieläkin jäänyt. Kirjoista olen nähnyt myönteistä palautetta, joten varmaan pitää tutustua kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Millonkas O'Farrell on käynyt Suomessa?

      Olen tosiaan häneltä pari teosta lukenut ja kummastakin pitänyt. Aion lukea lisääkin, kunhan kerkiän.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e