Siirry pääsisältöön

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Tähtiin kirjoitettu virhe palmalaisessa kirjakaupassa
Tunnustan. Ennakkoluuloni John Greenin menestysromaania kohtaan olivat estää koko kirjan lukemisen. En oikein osaa suhtautua tämänkaltaisiin hypeteoksiin, jotka ovat valloittaneet ellei koko, niin ainakin puoli maailmaa. Palasin pari päivää sitten lomalta Mallorcalta ja arvatkaapa mitä brittiteinit lukivat uima-altaalla? Entä kun menin Palman kaupungissa kirjakauppaan, mikäköhän teos pisti ensimmäiseksi silmään? Tähän päälle vielä palmalaisen leffateaterin mainokset. Kyllä. Tähtiin kirjoitettu virhe on hot nyt vähän kaikkialla.

Ennen teoksen lukemista ajattelin sen olevan nyyhkytarina syöpää sairastavasta tytöstä. Kertomus, joka saa lukijan joko itkemään ja suurkuluttamaan nenäliinoja tai vaihtoehtoisesti käynnistää lukijassa kylmän analyyttisen asenteen, joka saa tarkastelemaan teoksen koskettavuutta kliinisen etäisesti ja samalla tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että ei anna kirjan kuvaaman tarinan vaikuttaa itseensä.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tähtiin kirjoitettu virhe on tosiaankin kuvaus syöpää sairastavasta Hazelista, joka rakastuu niinikään syöpää sairastavaan Augustukseen. Sentimentaalikatastrofin ainekset ovat ilmassa, mutta ne eivät koskaan toteudu, sillä Green osaa kuvata aihettaan aivan hämmästyttävän realistisesti ilman minkäänlaista ylimääräistä painetta lukijan kyynelkanavia kohtaan. Jos Hazelille ja Augustukselle sanoisi, että Tähtiin kirjoitettu virhe on syöpäinen toteutus Romeosta ja Juliasta, olen varma, että he hyväksyisivät tämän ilmaisun ihastuneina, vaikka toki eroavuudet Romeon ja Juliaan tarinaan sinänsä ovatkin merkittäviä.

Nimittäin. Greenen teoksen ehdoton mahtivalttikortti on teini-ikäisten Hazelin ja Augustuksen kielenkäyttö. Nyt oikeastaan vähän harmittaa, että luin Tähtiin kirjoitetun virheen suomeksi, sillä alkuperäiskielellä Hazelin ja Augustuksen sanailu olisi varmasti ollut vieläkin nautittavampaa. Sinänsä kyllä suomennos on enimmäkseen mainio ja sentapaiset ilmaisut kun "puhua lääkäriä" ovat oikein osuvia. 

Green ampuu puhki koko sen kuvaston, jolla syöpään usein suhtaudutaan. Tähtiin kirjoitetussa virheessä syöpää sairastavat ihmiset eivät ole jaloja kärsijöitä, joiden tuska on kristallinkirkasta ja jalostavaa. Syöpä on vihoviimeinen juttu. Ihan paska tauti. Se ei kuitenkaan estä Hazelia ja Augustusta kokemasta unohtumatonta rakkaustarinaa, joka paikoin tuo mieleen Erich Segalin Love Storyn (1970). Greenin konstailematon kuvaustapa ja erityiseti Hazelin ja Augustuksen matka Amsterdamiin toi mieleeni myös Hannu Tuomaisen ohjaaman nuortenelokuvan Menolippu Mombasaan (2002), joka keskiössä ovat syöpää sairastavat kaverukset Pete ja Jusa.  

Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole suurta kirjallisuutta, mutta sen luettuani ymmärrän hyvin, että se on keikkunut USA:n best seller -listalla aina ilmestymisestään, vuodesta 2012 lähtien. Green onnistuu kuvaamaan nuorten taistelua syövän kanssa tavalla, joka on sekä kompakti että lajissaan syvälle lukijan muistiin piirtyvä. Huumori ja ironia auttavat Hazelia ja Augustusta selviytymään, mutta Green ei anna meidän hetkeksikään unohtaa, että syöpä on aina ja ikuisesti vihollinen, joka ei tunne armoa hyökkäämäänsä elimistöä kohtaan. 

Aiheestaan huolimatta Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole synkkä kirja. Se on täynnä elämää ja kuolemaa, unohtumattomia hetkiä sairaudesta huolimatta ja sen takia. Sillä on syvälle ulottuvat juuret ja korkealle kurkottavat siivet. Juuri tänään on paras päivä. Se päivä, jolloin Hazel ja Augustus voivat skoolata tähdiltä maistuvalla samppanjalla.

Tähtiin kirjoitettu virhe, WSOY, 340 sivua - The Fault in our stairs (2012)
Suomennos: Helene Buetzow
Tähtiin kirjoitettu virhe saa elokuvissa ensi-iltansa 11.7.2014

Arvostelukappale, jonka tarjosi SF Film Finland


Kommentit

  1. Jonotin The Fault in Our Starsia puoli vuotta kirjastosta. Suomenkielisen olisin saanut varmasti paljon nopeammin, mutta en antanut periksi kiusaukselle. Uskon suomennoksenkin olevan hyvä, mutta uskon myös, että suurin osa kirjoista toimii parhaiten alkuperäiskielellä.

    Kaikki hypetetyt teokset eivät ole aina hypetyksen arvoisia, mutta tämä mielestäni oli. Menen varmaankin viikonloppuna katsomaan elokuvan ja toivon, että siinä on onnistuttu tavoittamaan kirjan tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Luen todella harvoin englanniksi kirjoitettuja kirjoja suomeksi ja siksikin vähän nyt tosiaan harmittaa, että tämän kohdalla niin tein. Siitä huolimatta tämä oli erittäin positiivinen yllätys. Hieno teos, eikä ollenkaan imelä.

    Itsekin mahdollisesti menossa katsomaan leffaversiota viikonloppuna.

    VastaaPoista
  3. Luin enkuksi ja ihastuin :) Leffan missasin, kunjuna meni jo täällä, mutta odottelen DVDtä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se leffa sitten taidakaan olla ihan koko maailman ensi-ilta, kun siellä ehti jo mennä. No, siellä päin ollaan muutenkin etuajassa :)

      Poista
  4. Minulla on aivan samanlainen suhde näihin "hypeteoksiin". Kirjoituksesi perusteella tämä ei kuitenkaan vaikuta mahdottomalta, päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi etukäteen uskonut, että voisin tätä kirjaa suositella, mutta niin vaan kävi, että voin. Ei tämä mikään klassikko ole, mutta omassa lajissaan aika erinomainen teos

      Poista
  5. Kirja ei kohdallani jostain syystä mennyt niin ihon alle kuin leffa. Jotenkin omituista, sillä itken yleensä vuolaasti myös kirjojen kanssa. Ehkä surua ei niin alleviivattu kirjassa. Leffaversiossa tuska ehkä painottuu enemmän. Nenäliinoja leffaan mukaan suositellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pelkään juuri tuota itkemispuolta ja minusta tässä oli loistavaa juuri se, että ei ollut mitään lisäitketysefektejä. Mua tuo leffa kauhistuttaa jo etukäteen, koska olen melko varma, että se aiheuttaa nyyhkytyksen jo toisenkin.

      Poista
  6. Suosittelen ja tykkäsin kovasti. Parasta oli tietysti nuorten keskinäiset sanailut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa niin Mai, ihan samaa mieltä. Nuorten kielenkäyttö oli herkullista.

      Poista
  7. Minulla oli kirjaa lukiessa tunne, että olen jo vähän liian vanha tähän. Mutta katsotaan kuinka leffa sitten toimiikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katri, minä olen jo niin vanha, että en tullut edes ajatelleeksi, että olisin liian vanha lukemaan Greenin kirjaa. :) :) :)

      Poista
  8. Joskus kirjat yllättävät! <3

    Ja ihanaa muuten, että nuoret lukevat yhä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Onneksi on nykyisin paljon lukemisvalinnanvaraa nuorillekin.

      Poista
  9. Minä luin tämän vuosi sitten englanniksi ja tykkäsin enemmän. Liekö syy sitten toimivammassa dialogissa (suomennos oli kyllä aika hyvä, tykkään myös ma!) tai hormonaalisessa epätasapainossa (olin raskaana), sitä en tiedä.

    Mainio kirja kuitenkin. Toivon muistavani tämän olemassaolon muutaman vuoden kuluttua, kun kummityttöni on "tarpeeksi vanha" tätä lukemaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.

      Hui ja huh, miten edes kykenit lukemaan tätä raskaushormonien hyrrätessä. Itseä pelkkä ajatuskin huimaa.

      Minäkin ajattelin suositella tätä tyttärelleni parin vuoden päästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän