Siirry pääsisältöön

Per Petterson: Hevosvarkaat


Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni.

*

Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan.

Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti  juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. Kuvata niitä kuin jokaisessa lauseessa oli nilkkapaino. Kuin ihminen olisi uppoamassa uudestaan ja uudestaan. Kuin elämä olisi paineistettu huone, jossa jokainen askel on ponnistuksen takana.

Teoksen päähenkilö on Trond Sander, 67-vuotias mies, jolla ei ole mitään sanottavaa kenellekään. Hän on jättänyt kaupungin hälinän taakseen ja muuttanut asumaan syrjäseudulle, jossa hän kunnostaa asuinmökkiään ja elelee hiljaista elämää. On vuosi 1999, vuosituhannen vaihteen aatto. Trondin vaimon ja siskon kuolemasta on kulunut kolmisen vuotta ja hän haluaa elämän olevan selkeää, jokaisen esineen olevan paikallaan odottamassa hetkeä, jolloin sitä tarvitaan. Trondin rauha kuitenkin rikkoutuu, kun hän tajuaa naapuristossa asuvan miehen olevan hänen lapsuudentuttunsa.

Tarina liikkuu sekä Trondin nykyisyydessä että lapsuusvuosissa. Mitä tapahtui näiden kahden ajanjakson välillä, siitä Pettersson vaikenee ja nuo "tyhjät vuodet" kumisevat kuin isän poissaolo Trondin mielessä.

*

15-kesäinen Trond näkee vilahduksia ihmisten välisistä suhteista, joita hän ei oikein ymmärrä, mutta joihin hän tietää liittyvän enemmän kuin mitä hän niistä osaa tulkita. Kaverin kanssa Trond tekee poikajuttuja. Menee hevosvarkaisiin, jossa tosin kyse ei ole varastamisesta. Maistuu Antti Hyrylle, Johannes Linnankoskelle ja Ernest Hemingwaylle. Muun muassa.

Luonto on vahvasti läsnä. Taivaalla pilvet kerääntyvät ukkossääksi. Juuri tuollainen ukkosta edeltävä painostavuuden tunne kuvaa erinomaisesti Pettersonin teoksen tunnelmaa. Se on tulossa. Sitä ei pääse pakoon. Se tulee kuin Saksa, joka miehitti Norjan. Se tulee kuin saksalaisten sivuvaunumoottoripyörät. Pakeneva selkä. Luoti. Toinen luoti. Ja kolmas. Mytty maassa.

Menneisyys on puinen varasto. Se pilkottaa lautojen välistä. Sinne voi halutessaan mennä, potkaista oven kantimiltaan.

Jos vain keskityn, voin mennä muistini varastoon ja löytää oikealta hyllyltä oikean elokuvan ja uppoutua siihen ja tuntea ruumiissani sen kerran kun ratsastin metsän halki isäni kanssa korkealla joen yläpuolella harjunselkää ylös ja toista alas, rajan yli Ruotsiin ja pitkälle sinne mikä oli ainakin minulle vieras maa.

Trondin lapsuudessa ihmisen  määritti työ. Miehuus rakentui tukkitöiden ympärille, mutta oli toinenkin puoli. Varjopuoli, jossa Trondin isä kuljetti salaisia viestejä osana vastarintaliikkeen toimintaa. Elämä oli vaarojen kohtaamista, kiinnijäämisen pelkoa ja puolinaisia lauseita. Nämä tunnelmat ovat läsnä myös Trondin nykyisyydessä. Hän korjailee taloaan pikkuhiljaa ja pelkää jäävänsä lumen motittamaksi. Kärsivällisyys ja kestäminen ovat elämisen avainsanoja. Trond myös eristäytyy hallitakseen oman maailmansa ja paikkaansa siinä. Hän korjailee taloaan harkiten kuin rakentaisi omaa kuolemaansa.

Trondin henkilöhahmo on kaikinpuolin taiten luotu. Petterssonin teksti on punnittua ja syvää, mysteeristä ja ilmaisuvahvaa. On helppo ymmärtää, että tämä teos on nauttinut suurta suosiota niin lukevan yleisön kuin palkinnonjakajienkin joukossa.

Hevosvarkaat jättää painavan olon. Se imeyttää maailman murheet lukijaan. Nostaa hänen selkäänsä Kristoforoksen taakan.


Per Petterson: Hevosvarkaat (2009)
214 sivua
Norjankielinen alkuteos: Ut og stjaele hester (2003)
Suomentanut Katriina Huttunen
Kustantaja: Otava

Teos voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009.

Osallistun Hevosvarkailla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.

Kommentit

  1. Olen lukenut petterssonilta vain Kirottu ajan katoava virta ja pidin siitä tosi paljon.

    Kun luin tekstiäsi, joka on hyvin todenmakuinen, minunkin tuli raskas olo eli ehkä passaan tämän.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meillä lukupiirikirjana ja sen vuoksi lukeminen osui päiviin, joihin olisi sopinut aivan toisenlainen teos. En nyt tiedä miksi koin tämän niin raskaana, mutta kokemus oli, että jäin Trondin menneisyyden puristukseen. Joka tapauksessa tätä kai ihan yleisestikin pidetään Pettersonin parhaana ja kyllä tämä on hieno ja vankka. Ei siitä mihinkään pääse. Kiitos kommentistasi Leena.

      Poista
  2. Ämpäri kuvaus kuulostaa mahtavalta. Kirjaa en ole lukenut, mutta pitäisi kyllä kirjailijaan tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa Leenalle vastasinkin, niin oma kokemukseni tästä oli aika rankka. Lukemisajankohta tosin ei ollut paras mahdollinen. Hieno teos ja palkintonsa ansainnut. Kannattaa tutustua. Kiitos kommentistasi Katri.

      Poista
  3. Tämäkin kehuttu kirjailija on minulle vielä tuntematon. Sait kirjan kuulostamaan lukemisen arvoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuuluu teoksiin, joista varmasti useimmat pitävät. Punnittua ja puhuttelevaa. Hevosvarkaat ei ole yhtään huono valinta tutustua Pettersoniin. En kyllä ole lukenut häneltä itsekään mitään muuta, mutta uskon niitä, jotka ovat. :) Kiitos kommentistasi Elina.

      Poista
  4. Hevosvarkaat on minulle Pettersonin teoksista paras. Kertakaikkisen upea, satuttavan sykähdyttävä ja kuitenkin vavahduttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla Jonna, että tämä puri sinuun. Tässä on paljon, jota ei sanota. Kuin syvä lampi, jonka pohjaan ei näe. Kiitos kommentistasi Jonna.

      Poista
  5. Hevosvarkaat on hieno - ja minulle ihana kirja! Siinä on painoa, mutta myös kepeyttä, jota ei muissa Pettersonin kirjoissa ole. Oma suosikkini Kirottu ajan katoava virta on ehkä vakavin tai raskain, mutta rakastin sitäkin. Pettersonin melankolia on sellaista, joka vetoaa minuun täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mulla jäi nyt kyllä kokonaan kepeys huomaamatta. Tosin lukuolosuhteet olivat mitkä olivat. Hieman tässä on myös sellaista perusäijämäistä kerrontaa, joka ei ihan ole sitä tyyliä, jonka koen läheiseksi. Objektiivisesti ajatellen hieno teos, subjektiivisesti ei ihan minun juttuni monista ansioistaan huolimatta.

      Kiitos Katja kommentistasi.

      Poista
  6. Komp Katja. Kirottu ajan katoava virta teki minuun suuren vaikutuksen, eikä Hevosvarkaat nilkkapainoineen siihen yllä. Ehkä jo liian painava tai muuten liian vaikea, ämpäri liian täynnä. Tai ehkä kirjailijalta ensimmäinen tekee aina isoimman vaikutuksen. Enkä innostu koskaan hevosista, vaikkeivat ne tässä niin pääroolia vetäneetkään kuin pelkäsin. Mutta Pettersson on hieno kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli jotenkin liian tiivis, vaikka toki tällä teoksella on monia ansioita. Vähän ikään kuin liian varman päälle kirjoitettu. En nyt ainakaan ihan heti taida astua Ajan katoavaan virtaan. :) Kiitos Arja kommentistasi.

      Poista
  7. Tästä on taas iin monia mielipiteitä ilmassa, että ihan senkin takia kiinnostuin. Raskaus ei nyt vetoaisi tosin... Pistän korvan taa! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Petterson on erittäin tutustumisen arvoinen kirjailija. Itse asiassa uskoisin, että saattaisit hyvinkin arvostaa Hevosvarkaat korkealle. Paljon hienoa, mutta ei täysin omaan makuuni.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  8. Omppu, nyt vasta huomasin blogauksesi tästä. Harmi, ettet päässyt lukupiiriin mukaan! Hienosti sanottu tuo "vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet". Juuri näinhän Petterson tekee. Minulle lukukokemus ei kuitenkaan ollut erityisen raskas, pikemminkin lämmin. Pidin myös Pettersonin uusimmasta suomennetusta En suostu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä, miksi koin Hevosvarkaat niin raskaana teoksena. Ehkä siihen osittain vaikutti lukuhetken mieliala. Hienoa, paikoin suorastaan täydellistä, mutta jollakin tavoin minut lukijana ulkopuolelleen jättävää. Vähän niin kuin miesten inttijutut, joita voi kuunnella, mutta joihin ei kuitenkaan voi päästä sisään. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j