Siirry pääsisältöön

Emma Healey: Elizabeth is missing



When you are old and grey and full of sleep,
And nodding by the fire, take down this book,
And slowly read, and dream of the soft look
Your eyes had once, and of their shadows deep

W.B. Yeats


Emma Healeyn romaanin 80-kymppinen Maud sai pääässäni soimaan ylle lainaamani W.B. Yeatsin sanat. Olla vanha. Olla harmaa. Olla unta täynnä. Maudin muisti on haurasta paperia. Kuin juusto, jonka reiät vaihtelevat paikkaa.

Kaikenlaista on tullut elämän aikana luettua, mutta ei mitään vastaavaa kuin Elizabeth is missing. Se on ainutlaatuinen, riemukas ja pakahduttava.  Emma Healey on luonut tarinan, joka toimii kuin simulaattori, jonka avulla lukija voi kokea, miltä tuntuu olla muistisairas. Kun oma tytärkin muuttuu vieraaksi ja tunnistamattomaksi. Kun ei muista, mikä on se paikka, jossa on ja miten sinne on päätynyt. Kun ei muista sitäkään, kuinka monta kertaa on käynyt poliisiasemalla tekemässä katoamisilmoituksen ystävästään ja tämän vuoksi käy tekemässä sen yhä uudestaan.

Maud kirjoittaa muistilappuja, mutta usein ne ovat hukassa tai hän ei tiedä, mihin lappuun kirjattu muistiinpano liittyy. Usein ainoa asia, josta Maud voi olla varma, on se, että hänen ystävänsä Elizabeth on kadonnut.

Romaanin nykytason rinnalla kulkee Maudin lapsuuteen sijoittuva kertomus. Sodanjälkeinen köyhyyden aika, jolloin hänen sisarensa Sukie katosi mystisellä tavalla. Healey kuljettaa lukijaa ovelasti näiden kahden eri tason välillä ja tuo julki, miten Maudin tekemiset motivoituvat sitä kautta, mitä hän lapsena koki. Se, mikä nykytasolla näyttää epäloogiselta muuttuu ymmärrettäväksi, kun asiaa katsotaan Maudin henkilöhistorian kautta.

Maud lienee ainoa muistivaikeuksista kärsivä salapoliisi, johon olen kirjallisuudessa törmännyt. Lapsena hän ei ymmärtänyt kaikkea mitä hänen ympärillään tapahtui ja nyt Sukeyn kohtalon selvittämistä hankaloittaa hänen muistivaikeutensa.

Healeyn romaanissa kohtaavat komedia ja jännityskertomus - genrepari, jonka yhtäaikainen läsnäolo tekee tästä romaanista ikimuistoisen. Maudin teot saavat lukijan nauramaan, mutta se on naurua, joka on täynnä lasikuitua. Se on naurua pimeässä yössä, kun muut nukkuvat lämpimien peittojensa alla. Se on naurua, joka muistuttaa siitä, että se mille nauramme on kenties omakin kohtalomme.

Elizabeth is missing huokuu lempeää rakkautta ihmisen osaa kohtaan. Vaikka mieli on repaleinen kartta kahvitahroja täynnä ja kompassin neula nyrjähtänyt vie polku juuri sinne, missä on koti ja määränpää. Sinne, missä selviää, mitä kadonneelle siskolle tapahtui.

Tämä on romaani kaikille niille, joiden lähipiiriin kuuluu muistisairaita. Tämä on matka toisen ihmisen sieluun ja mieleen, jossa asioita kiinnipitelevät langat katkeilevat ja menevät kummallisille mutkille. Ennen kaikkea tämä on juhlapuhe sen puolesta, että elämä on arvokasta silloinkin, kun on vanha ja harmaa ja unia täynnä.


Emma Healey: Elizabeth is missing
275 sivua
Kustantaja: Penguin

Kommentit

  1. Kaunis ja liikuttava kirjoitus Omppu! Kuten kirjakin selvästi. Ja kuinka ihana tuo Yeatsin runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Tämä on ihastuttava teos. En ole lukenut tosiaankaan mitään vastaavaa aiemmin. Suosittelen.

      Poista
  2. Tämä on lukulistalla. Mysteerit kiinnostavat aina ja tässä viehättää lisäksi erityisesti ajatus kertojasta, jollaiseen en juuri aiemmin ole törmännyt, sekä mainitsemasi lempeys ja huumori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet lukemassa tämän ja kiinnostaa, miten sinä tämän koet. Kirjailija on nuori ja mietin, että miten hän päätyi tällaiseen aiheeseen. Taidokas toteutus joka tapauksessa. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Ihana arvio, Omppu! Kuulostaa hyvältä kirjalta ja mielenkiintoiselta kertojahahmolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on vaikea olla pitämättä. Toivottavasti tulee myös suomennos. Menekkiä varmasti olisi, kun muistisairaudet jatkuvasti vaan lisääntyvät. Tämä teos todellakin lisää ymmärrystä sitä kohtaan, miltä elämä tuntuu, kun muisti häviää. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Ehdottomasta haluan lukea kirjan, jossa on lasikuituista naurua. Ja muisti, se on yksi kaikkein parhaista aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lukiessa nauru ja itku ovat jokseenkin yhtä, toisiinsa sekoittuneita. Valtavan hieno teos, joka auttaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun muisti ei pelaa. Suosittelen. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j