Siirry pääsisältöön

Jean Brodien parhaat vuodet (elokuva)

Dame Maggie Smith Jean Brodien roolissa
Luin alkuvuodesta Muriel Sparkin romaanin The Prime of Miss Jean Brodie. Luin on tässä yhteydessä tosin liian juhlava sana, sillä bloggauksessani mainituista syistä johtuen minä tosiasiassa rämmin ja kompastelin Sparkin romaanin läpi.  Joka tapauksessa mieleeni on erityisesti jäänyt Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen minulle osoittama kommentti, jossa häntä ihmetytti, että olin suhtautunut varsin positiivisesti Jean Brodieen.  Suoraan sanottuna näin jälkikäteen ihmettelen samaa asiaa itsekin.

Elokuvan pohjalla ei ole ensisijaisesti Sparkin romaani, vaan romaanista tehty näytelmäsovitus. Elokuvassa JB on hahmona kirjaa yksiulotteisempi, suorastaan laskelmoinnin huipentuma, joka nerokkaasti verhoaa omat tarkoitusperänsä yleisesti hyväksyttävään muotoon. Elokuva ei myöskään seuraa kovinkaan tarkkaan kirjaa. Elokuvassa esimerkiksi Brodien pääasiallisia tyttöjä on vain neljä, kun taas kirjassa heitä on kuusi. Lisäksi tyttöjen roolihahmoja ei ole siirretty suoraan elokuvaan, vaan niitä on sekoitettu ja vaihdettu keskenään. Tämä on elokuvallisesti sinänsä ihan perusteltavissa oleva ratkaisu, koska se intensifioi tyttöjen ja Jean Brodien sekä koulun opettajien välisten suhteiden kuvaamista.

Elokuvaversiossa Espanjan sisällissotaan lähtee yksi Brodien tytöistä, Mary McGregor, kun taas kirjassa näin tekee koulun uusi oppilas. Vaikuttaa siltä, elokuvantekijät ovat halunneet säästää yhdne näyttelijän palkan. Elokuvaa vaivaa myös paikoin teatterimaisuus ikään kuin elokuvan irrottaminen näytelmäsovituksesta olisi jäänyt osin kesken. Tämä ei kuitenkaan suuresti haitannut, koska henkilöhahmojen kiinnostavuus on huikaisevaa.

Elokuvassa tapahtumat myös etenevät eri järjestyksessä kuin kirjassa. Kaikkein suurin ero kirjaan on kuitenkin se, että elokuva päättyy ennen kuin kerrotaan, mitä tytöille tulee aikuisena tapahtumaan. Yksi kirjaan liittyvistä mielenkiintoisimmista pohdinnoista (jota tosin olen käynyt vasta bloggaukseni jälkeen) liittyy Sandyn ryhtymiseen nunnaksi. Miksi hän teki niin? Tyhjentävää vastausta on vaikea löytää.

Jean Brodie on Maggie Smithin näyttelijäjuhlaa. Millimetrinkin muutos hänen kasvoillaan näkyy ja ilmaisee - herkullisen usein kasvot puhuvat yhtä ja sanat toista. Sekä kirjassa että elokuvassa itse Jean Brodie jää mysteeriksi ja tämä on osa hänen hahmonsa kiehtovuutta. Jean Brodiesta ei saa selvää ja nyt elokuvan katsottuani olen varma, että tulen jonain päivänä lukemaan vielä kirjankin uudestaan.

Kirjaa enemmän elokuvassa tulee esille romantiikka. Jean Brodien ja kuvaamataidon opettajan Teddy Lloydin välillä on ollut suhde ja JB on muuttunut jälkimmäiselle omituiseksi pakkomielteeksi, joka saa hänet ikuistamaan kaikille maalaamilleen muotokuville JB:tä muistuttavat kasvot. Teokseen sisältyy moniulotteinen seksuasalissävytteinen rakenne, jota ilmentää JB:n halu tehdä yhdestä tytöistään Lloydin rakastajatar. Elokuvassa tämä rooli on valittu Jenny-nimiselle tytölle, mutta sen toteuttaa omasta tahdostaan Sandy, joka on tytöistä kaikkein kapinallisin ja selkeimmin JB:n manipulaatioteatterin läpi näkevä. Tulkitsen elokuvaa niin, että JB:n suunnitelmana on, että Jenny muistuttaisi Lloydia siitä intohimon huumasta, jota tämä kerran koki JB:n itsensä kanssa. Tähän tulkintaan minut ohjasi ne monet lähikuvat, joissa JB näyttää dioja Rooman matkaltaan. Hän kertoo kyynelsilmin Ponte Vecchion sillasta ja Danten ja Beatricen rakkaustarinasta, jonka hän kohottaa kaikkien rakkaustarinoiden esikuvaksi ja samalla tekee itsestään Beatricen.

JB romantisoi yhteiskunnallisia johtajia, Il Ducea ja Francoa. Hän löytää fasismista kiintoisaa viehätystä. Tyttöjäänkin hän johtaa kuin sotajoukkoja. Missään vaiheessa ei kuitenkaan käy ilmi, mistä JB:n kiinnostus fasismia kohtaan loppujen lopuksi johtuu.

Sekä kirja että elokuva kysyvät huomattavasti enemmän kuin mitä ne antavat vastauksia. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi Jean Brodien parhaat vuodet kiinnostaa yhä uusia lukija- ja katsojasukupolvia. Muriel Spark on Jean Brodien hahmoon luonut tyhjentymättömän mysteerin, jota elokuvan ohjaaja Ronald Neame valaisee omasta näkökulmastaan.

Miss Jean Brodiesta on tehty myös 7-osainen tv-sarja, joka rakentuu episodeille Jean Brodien elämästä.  Harmillista on, että Sparkin romaania ei ole käännetty suomeksi, sillä elokuva poikkeaa romaanista siinä määrin, että sen perusteella ei kannata muodosta kuvaa alkuperäisteoksesta.


Jean Brodien parhaat vuodet
Ohjus Ronald Neame
Pääosassa Maggie Smith, joka sai roolityöstään Oscar- ja BAFTA-palkinnon
Kesto: 1.50
Valmistumisvuosi: 1969

Kommentit

  1. Näytelmät ja leffat usein yksinkertaistavat tarinoita, poistavat tai yhdistelevät henkilöitä tai muuten oikovat kulmia, niin tämäkin (mm. Sparkin suosimaa varsin monimutkaista foreshadowing-tekniikkaa on myös karsittu...)
    Samoin tyttöjen myöhempien vaiheiden poistaminen on samaa yksinkertaistusta. Niinpä leffasta tulee vähän Maggie Smith show, ja onhan hän aivan loistava nimiroolissa.

    Sandyn myöhempi elämä nunnana tuo esiin yhden mahdollisen tason joka lienee selvempi Skotlannissa...Skotlannin kalvinismissa kun näkyy hyvin voimakkaasti predestinaatio-oppi (kts myös esim. James Hoggin Confessions of a Justified Sinner), jota omalla tavallaan edustaa myös neiti Brodie nostaessaan tyttöjä creme de la cremeksi ja sanelemalla millainen näiden tulevaisuus on. Katolilaisuus taas vastustaa predestinaatiota, joten kääntymys katoliseksi nunnaksi on vielä osoitus kuinka jyrkästi Sandy hylkää neiti Brodien...

    Mutta niin. Miksi Jean Brodie on sellainen kuin on? Tuosta tv-sarjasta en ole kuullutkaan ja omalla tavallaan se on vähän pelottavan kuuloinen idea...
    Ja kyllä, minäkin haluaisin tämän suomennetuksi (ja myös Memento Morin ja Driver's Seatin ja Public Imagen ja muutaman muun) mutta, no, en pidätä henkeäni odotellessa.

    VastaaPoista
  2. Mulla ei nyt ole tässä Sparkin romaania, joten palaan asiaan myöhemmin tänään. Haluan siteerata sieltä yhden kohdan ja kysyä hdcanis, miten sitä tulkitset.

    VastaaPoista
  3. Elokuvan katsottuani luin kirjan lopun uudelleen ja siinä on seuraava kohta: "She left the man and took his religion and became a nun in the course of time." She viittaa Sandyyn ja the man Lloydiin.
    Miten hdcanis tuota tulkitset? Ajattelin sellaista kuviota, että Sandy otti Lloydilta jotain, mitä JB ei voinut ottaa/jota JB:n oli mahdotonta ottaa eli tavallaan Sandy varasti Lloydin JB:ltä uskonnon avulla ja vahvemmin ja lopullisemmin kuin olisi voinut hänet muuten varastaa. Tämä nyt olisi vaan yksi vaihtoehto tulkita asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän itse tuon lauseen ihan kirjaimellisesti, Lloyd oli katolilainen, ja kiinnitän huomiota siihen että jättäminen mainitaan ensin...ennemmin ajattelen että Lloyd-tapauksen suurin anti Sandylle oli että se sysäsi hänet pois Brodien vaikutuspiiristä, mies jää taakse mutta ajatukset (ja siirtyminen pois kalvinismista kohti katolilaisuutta) jäävät.

      Pitäisi kyllä lukea kirja uudestaan, on siitä muutama vuosi.

      Poista
    2. Joo. En vaan pääse ajatuksesta, etteikö Sandy jollakin tapaa olisi nunnanksi ryhtymällä myös halunnut kostaa JB:lle. Pitäisi varmaan googlettaa tulkintoja. Jostain syystä tämä nyt kiinnostaa kovin. Tämä varmaan mahtuisi pääsiäislukemistesi joukkoon, eikös?

      Poista
    3. Ei taida täksi pääsiäiseksi ehtiä :) Mutta pitäisi ehkä seuloa mitä Jean Brodie ja Sandy puhuvat parhaiden vuosien aikaan (ja ehkä myös tarkemmin millainen ihminen se Lloyd nyt olikaan).

      Poista
    4. No, ehtiihän tuota. Itse asiassa mulla olis yks idis. Esittelen sen sitten, kun seuraavan kerran tavataan. Mietiskelen tässä vielä toteutuspuolta. Hyviä juhlapyhiä!

      Poista
  4. tykkään sekä kirjasta että elokuvasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Hannele. Minulla kiinnostus JB:tä kohtaan vaan kasvaa, mitä enemmän hänen hahmoaan mietin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän