Siirry pääsisältöön

Natsume Soseki: Kokoro

Natsume Soseki (1867-1916) on japanilainen kirjailija, jota pidetään maansa ensimmäisenä modernina kirjailijana. Luin hänen tunnetuimman teoksensa Kokoron (1914) ikään kuin tulevien lukemisteni pohjustukseksi, sillä viime aikoina olen taas tuntenut lisääntyvää kaipuuta japanilaisen kirjallisuuden pariin - lautaselleni aion kattaa ainakin Dazaita ja Mishimaa. Koska kirjallisuus rakentuu aiemmin kirjoitetulle ei minun tarvinnut kauaa epäröidä ennen kuin siirsin Kokoron nettikaupan ostoskoriin.

Kokoro sisältää lyhyen esipuheen, josta opin, että Kokoro tarkoittaa 'asioiden sydäntä'. Teoksen sydämessä, sen teemana on ihmisen yksinäisyys mentaalina tilana, joka eristää hänet muista. Kokoro jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertojana on nimettömäksi jäävä nuori mies, joka tuntee selittämätöntä vetovoimaa vanhempaan mieheen, jota hän alkaa pitää jonkinlaisena opettajanaan ja kutsua nimellä Sensei. 

Soseki rakentaa romaaninsa salaisuudelle. Nuorukainen tietää, että Senseille on tapahtunut jokin kamala asia hänen ollessaan nuori, mutta hänellä ei ole mitään keinoa saada selville, mistä on kysymys. Sensei on vetäytynyt lähes kaikesta normaalista elämästä "sairastaakseen" kotonaan eksistentiaalista maailmantuskaa. Hänellä on vaimo, joka kuitenkaan hänkään ei tiedä, mikä on perimmäinen syy siihen, että Sensei kokee elämänsä turhaksi ja onnettomaksi. Sensein ainoan säännöllisen aktiviteetin muodostaa hänen käyntinsä hautausmaalla.  

Kokoron toisessa osassa nuorukainen viettää aikaa kotiseudullaan vanhempiensa luona, jossa hänen oleskeluaan varjostaa hänen isänsä yhä pitemmälle etenevä sairaus. Kolmas osa koostuu Sensein kertomuksesta siitä, mitä hänelle nuorena miehenä tapahtui. Vaikka lukija saakin selville Sensein salaisuuden, ei hän saa tietää, mitä mieltä nuorukainen Sensein kertomuksesta on.  

Sosekin romaanissa tunnelma rakentuu vaivihkaisen taidokkaasti. Sensei varoittelee nuorukaista kiintymästä itseensä ja odottamasta häneltä liikoja ja pitää varmana sitä, että nuorukainen tulee aikanaan hylkäämään hänet. Senseille yksinäisyys on hinta, jonka maksamista elämä vaatii.

There is nothing that I can do, except curse my own soul.
[...]
You see, loneliness is the price we have to pay for being born in this modern age, so full of freedom, independence, and our own egotistical selves."

Nuorukainen on tavallaan Sosekin armoilla, joskin omasta tahdostaan. Yksi teoksen jännitteistä muodostuukin siitä, missä määrin Sensein näkemykset vaikuttavat nuorukaiseen ja hänen tekemiinsä valintoihin.

Sosekin kerronta on vanhanaikaisen vahvaa. Pääosassa on ihmisen mieli ja sen liikkeiden huolellinen kuvaus. Kokoroa lukiessa tuntuu kuin eläisi toisessa ajassa, joka ei vielä edes uneksi kaikesta siitä teknologiasta, jolla olemme itsemme kyllästäneet ja jonka suurkäyttäjä itsekin erittäin mielelläni olen. Välillä on kuitenkin suloista pitää lomaa nykyelämästä ja tähän tarkoitukseen Kokoro on oikein hyvä valinta.

Nappaan Kokorolla toisen sulan Kurjelta.


Natsume Soseki: Kokoro (1914)
120 sivua
Japanin kielestä englanniksi kääntänyt Edwin McClellan
Kustantaja: Digireads.com

Kommentit

  1. Omppu, vau, vanhaa japanilaista! Vaikka ei saisi yleistää, rakastan japanilaista kirjallsuutta, ehkä äeniten siksi että siinä merkitykset eivät hyppää lukijan silmille vaan ovat usein muotoon sidottuja ja joskus kokonaan näkyvistä häivytettyjä... Tasaisuus säilyttää joskus suuriakin salaisuuksia. Kirjoitit tästä hienosti.

    Huomaan että olet jo kirjoittanut Lopotista. Palaan tuohon postaukseen myöhemmin, sillä kirja odottelee täällä vielä lukijaansa.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Kokoro oli tosiaankin kuin matka toiseen aikaan ja tuo mitä kirjoitit sopii mainiosti kuvaamaan tätä teosta. Suomalaisesta näkökulmasta japanilaisuus näyttäytyy ikään kuin mielentilana. Tätä on vaikea kuvata ja toki pitää muistaa, että omat havaintoni perustuvat pitkälti Tanizakiin, joka on mielestäni jonkinlainen avain (hänellä myös on teos nimeltä Avain!!!) uudempaan japanilaiseen kirjallisuuteen. Kiitos ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Minäkin olen Kokoron lukenut ja pidin, mutta samaan aikaan jokin siinä tökki. Odotukseni taisivat olla liian korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsi ulkokirjalliset asiat. Mun Kokoro on ulkomuodoltaan vihkomainen ja sivuilla ei ole marginaaleja nimeksikään. Semmonen ahdistaa. Mukavaa viikon alkua Elegia!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j