Reader, why did I marry him?

En ole kovin hyvä Suomi 100 -juhlija. Välillä tai aika usein tuntuu, että Suomi 100 on teema, jonka varjolla luodaan milloin mitäkin kampanjoita ja tempauksia niille, joilla jo ennestäänkin on. Viis niistä, joilla ei mitään ole, viis pidentyvistä leipäjonoista. No no, näin negatiivinen ei saa olla tai vaikka olisikin, niin näin negatiivisesti ei ainakaan saa bloggausta aloittaa. Eikä näin saa kirjoittaa, eikä varsinkaan köyhyyttä mainita, sillä sen mainitseminen voi pilata tunnelman siltä, jonka käsi hamuaa viidettä hanhenmaksapalleroa.  (Kliseinen ilmaisu omani ja tahallinen.) Mutta hei, hyviä uutisia. Olen löytänyt omimman tapani juhlia Suomen synttäreitä. Kyseessä on, kuten jo varmaan arvasitkin, Jenni Haukion toimittama runoantologia Katso pohjoista taivasta , joka on läpileikkaus suomalaisesta runoudesta. Tähän väliin en malta olla toteamatta, että olen Jenni Haukion fanityttö. Se tarkoittaa sitä, että ihailen häntä ja olen hänestä ylpeä, kun hän edustaa maatamme. Hän tait...

Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema on ajatusten, merkitysten ja viittausten rihmasto, jota on mahdoton yksiselitteisesti kuvata. Postmodernisti kirja julistautuu antiromaaniksi ja pyrkii rikkomaan kaikkia perinteisiä tarinankerronnan lainalaisuuksia. Rikkomuksista pienin on alkusanojen sijoittaminen viimeiseksi luvuksi. Aristoteles kieriköön haudassaan. Pulkkinen on sisällyttänyt antiromaaniinsa kirjoittamishetkellä ajankohtaisia teemoja, kuten Puolan sotatilan, Suomen idänpolitiikan arvostelun, Afrikka-kokemuksensa ja kehitysyhteistyökritiikin, omaa henkilöhistoriaansa, omat todelliset ja fiktiiviset kirjansa, lukemattomat lainaukset mm. sosiaalipsykologisesta kirjallisuudesta. Yhtenä kirjan sisäkkäisenä antikertomuksena ”Makkonen”, romaanihenkilö, ottaa haltuunsa ”kirjailijan” muistiinpanot ja luonnokset ja toimittaa ne kokonaisuudeksi omin välihuomioin. Kirjailijan muistiinpanot ovat pitkälti kuin aforismeja tai runoja. Niistä voi poimia lähtökohdan myös Romaanihenkilön...

Se on se joku, joka aina kysyy: mikä on paras suomalainen kirja, jonka olet lukenut. Toisinaa olen vastannut: Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema. Vastaukseni ei tarkoita, että näin mitenkään välttämättä olisi, mutta Pulkkisen kirja on siinä määrin erinomaisen erikoinen tapaus, että se sopii oikein hyvin vastaukseksi tähän mahdottomaan kysymykseen. Luin Romaanihenkilön kuoleman - alaotsikoltaan Tarua ja totta eli ihmisen kuvaus - ensimmäisen kerran parikymppisenä ja se teki minuun valtavan vaikutuksen. Se jäi päähäni multimedian kaltaisena jättiläisenä, joka osoitti niin mahdollisiin kuin mahdottomiinkin suuntiin. Lukemistani leimasi tuolloin vahvasti kokemus, että sen kaltaista romaania ei Suomessa oltu aiemmin kirjoitettu. Tuolloin en vielä tiennyt postmodernismista juuri mitään, enkä varsinkaan osannut asettaa Romaanihenkilön kuolemaa sen kehykseen. Nyt toisella lukukerralla löysin Romaanihenkilön kuolemasta sekä rasismia että sovinismia reippaassa määrin ja paikoin se sai...

Tämän vuotisista Baileys-kirjallisuuspalkinnon lyhytlistalle päässeitä teoksista (ks. postaus täällä ) minua kiinnosti etukäteen eniten juuri Naomi Aldermanin The Power, koska teoksen esittelystä luin, että siinä kuvataan tilannetta, jossa valta on naisilla. Jos näin olisi, muuttuisiko maailmanmeno? The Powerissa teinitytöt saavat outoja voimia. Samaan tapaan kuin sähköankeriaat tytöt alkavat pystyä antamaan sormenpäillään ihmisille sähköiskuja, jotka voivat olla lieviä tai hyvinkin voimakkaita, jopa kuolemaan johtavia. Kyky antaa sähköiskuja leviää maailmalla pandemian lailla, kun tytöt pystyvät "tartuttamaan" kykynsä toisille tytöille ja naisille ja kun aikaa kuluu alkavat tyttövauvat syntyä tällä kyvyllä varustettuina. Aldermanin romaani on scifi-satiiri, joka tutkii sukupuolten välisiä valtasuhteita kääntämällä roolit ylösalaisin. Romaani lähtee käyntiin todella liukkaasti ja koukuttavasti. Vahvan alun jälkeen seuraa kuitenkin tylsempi vaihe, jolloin tuntuu, että Al...

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Tämä Peppi Pitkätossu -laulun säe sopii melkoisen erinomaisesti kuvaamaan Miranda Julyn novellikokoelmaa Uimakoulu. Tässä kokoelmassa nimittäin heilahtelee ja keinahtelee sekä vinksahtelee ja vonksahtelee tiheään tahtiin. Entä sitten primusmoottori? Mikä tämän novelliensisäisen merenkäynnin aiheuttaa? No rakkaus ja ihmissuhteet tietenkin. Nehän ne ovat se turbulentti highway, joka niin usein lataa eteemme yllättyksiä niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä. Tässä aluksi on ihan pakko kommentoida kokoelman  nimeä. Uimakoulu. Mikä ihmeen nimi se nyt on? Se kuulkaas on ihan mahtavin nimi tälle kokoelmalle, vaikka se ei olekaan minkäänlaista sukua kokoelman alkuperäisnimelle No one belongs here more than you. Jos se nyt olisi käännetty vaikka tyyliin Kukaan ei kuulu tänne sinua enempää, niin huh huh. Kuka tuollaista nimeä muistaisi. Viime aikoina on tuntunut, että aika moni kansainvälinen kirja on saanut suht pitkän nimen, jota o...

Jos on ylimääräinen tässä järjestelmässä. Jos ei kykene sulautumaan siihen. Mitä vaihtoehtoja on? kysyi yksi. Kenties itsemurha, kenties sublimaatio, vastasi toinen. Runous! vastasi kolmas. Järjestelmä on kaikkialla. Se jakaantuu useampiin pienempiin alayksiköihin, joissa pätevät samat järjestelmän lait. Niissä kaikissa olen ylimääräinen ja sulautumiskykyni on huono. Joskus toki yritän. Joskus jopa esitän - huonommalla tai paremmalla menestyksellä, yleensä ensin mainitulla. Puhun samoja asioita kuin muut, jotta vaikuttaisin sulautuneelta. En silti sulaudu. Niiden ja minun välissä on aina raja ja tullimiehet ovat olleet kahvitauolla melko lailla koko elämäni ajan. Jos on huhtikuu, joka on kuukausista julmin ja jota kohtaan vihani on pitkäaikaista laatua, ylimääräisyys koskee erityisesti. Minussa on vika. Huhtikuussa sen tajuaa ihan erityisen selvästi. Minun vikani ei ole korjattavissa. Se on geeneissäni ja historiassani. Sen vian kautta olen olemassa ja siksi sitä vikaa ei v...

[j]os lapset kysyisivät, mihin yhteen asiaan tai sanaan tai ilmiöön ihmiselämä ikään kuin keittyy kokoon, voisin hyvällä omallatunnolla siinä hetkessä päättää ja sanoa: lohtuun. Jos lapset tai aikuiset tai ihmiset ylipätään kysyisivät, miten aion selvitä tästä tilanteesta, joka heidän mukaansa on mennyt jo ihan liian pitkälle, voisin hyvällä omallatunnolla tässä hetkessä päättää ja sanoa: lukemalla Satu Taskisen  Lapset . Kun kirja on vaikuttanut niin vahvasti kuin Lapset on vaikea kirjoittaa mitään, koska samaan aikaan on niin sanaton ja sanoja täynnä. Kun lohtuitkettää koko ajan, kun miettii lukemaansa ja kun pyörryttää, kun ajattelee Lasten päähenkilöä Navidia, joka hänkin tuntee huimausta läpi kirjan.  Kun olo on vähän sellainen kun se on, kun on rakkaan ystävän kanssa keskustellut kaksi päivää ja kaksi yötä ja sen jälkeen hänen on pitänyt lähteä kotiinsa, joka on maailmojen ääressä. * Olin jokin aika sitten Teoksen kirjallisessa salongissa kuuntelemassa, kun Sat...

Tätä tekstiä kirjoittaessani on kulunut tasan 105 vuotta Suuren johtajan, Pohjois-Korean valtion perustajan ja ikuisen Presidentin Kim Il-Sungin syntymästä. Perinteisesti hänen kunniakseen järjestetyt syntymäpäiväjuhlallisuudet ovat maan suurin vuosittainen tapahtuma. Jos juhlallisuuksia haluaa päästä todistamaan paikan päälle voi ostaa esimerkiksi 10 päivän lipun, jonka hinta on 1495 euroa. Tänä vuonna on jo myöhäistä, mutta tulevaa varten pääset tutustumaan matkaohjelmaan tästä . Jos maat laitettaisiin pimeysjärjestykseen, niin luulen, että aika moni asettaisi ensimmäiselle sijalle Pohjois-Korean. Tätä pimeyttä on käynyt valaisemaan Bandi kirjallaan Syytös . Salanimi Bandi tarkoittaa tulikärpästä ja tämä seitsemän kertomuksen kokoelma kertoo siitä, minkälaista on tavallisen ihmisen arki ja elämä tässä suljetussa maassa. Kirjan kirjoittaminen on vaatinut suunnatonta rohkeutta. Niin suunnatonta, että minun on vaikea edes kuvitella, miten kirjailija itse on kirjoittamisensa kokenu...

Alussa oli sana ja on edelleenkin. Yömatkoissa se sana on Rai. Yömatkoissa se on myös ihmisen nimi ja Niemen runot kertovat siitä, miten Raista tuli rai pienellä kirjaimella ja uudelleen RaiRaiRai kaikki kolme isolla kirjaimella. Heti kuultuani nimen Rai päässäni alkaa soida jonkinlainen musiiki, joka selittynee sillä, että Rai tarkoittaa myös algerialais-marokkolaista kansanmusiikkia. Tämä tieto tuskin on tarpeellinen Yömatkoja lukiessa, mutta omalla kohdallani juuri tämän vuoksi Niemen kokoelman lukeminen alkoi vahvasti musikaalisissa merkeissä. rai tai Rai ennen kuin hänestä tulee RaiRaiRai matkustaa paljon. Tekee kaikenlaisia matkoja. Käy Kiinan muurilla miehen kanssa. Käy etelässä, jossa on pieni kylä ja "kuuman ihon iltapäivät." Käy istunnoissa ja nimettömässä maassa "revityn lottokupongin hengessä." On usein "utuinen läikkä" valokuvan etuosassa. Ei vielä kovin paljon olemassa, mutta jo matkalla itsekseen. Yömatkoissa on vastustamatonta teesk...

Alunperin olin suunnitellut pitkäperjantaille sekakäyttäjämaratonia eli lukumaratonia, jossa olisi luettu sekaisin runoja ja novelleja. Valitettavasti tämän suunnitelman tielle on ilmaantunut este jos toinenkin, joten tämä maraton jää nyt toteuttamatta. Se on kuitenkin varmaa, että jossakin vaiheessa tänä vuonna järjestän runomaratonin. Pääsiäistä varten kasasin pinoon kuvassa näkyvät kirjat. Osamu Dazain No longer human on yksi hyllynlämmittäjähaasteeseen valitsemistani teoksista. Maria Matinmikon runoja taas luen runohaasteeseen ja Bandin Syytöstä sekä Miranda Julyn Uimakoulua novellihaasteeseen. Bandin kirjaa olen jo aloittanutkin ja kyllä kuulkaas Pohjois-Korea on käsittämätön maa. Satu Taskista olin kuuntelemassa viime viikolla Teoksen kirjallisessa salongissa ja sekä kirjailija itse että Lapsista käyty keskustelu sytyttivät kovat halun lukea tämä teos. Emma Flintin Little Deaths on yksi Baileys-palkinnon tämänvuotisista pitkälistalaisista ja sekin syyhyttää jo kovin. ...

No tota joo. Huh huh. Tää oli niinku ihan harvinaislaatuisen totaalista. Total eclipse of the heart, brain, body ja soul. Tällaisia kirjoja minä rakastan. Rakastan niin, että suupielistä valuu sylkeä ja kuolaa. Tällaisista kirjoista minä tuleennun niin, että ihooni tulee rakkuloita, jotka vuotavat visvaa, joka saa peruspenisten omistajat pistämään päänsä Lain pensaaseen. Kun Chris Kraus rakastuu Dickiin, mulla loppuu sanat. Kun Chris Kraus kertoo siitä, mitä hänen ja Dickin välillä tapahtuu tai enimmäkseen ei tapahdu, mulla on niin paljon sanoja, että uppoan niihin kuin Mereen. Kun Chris Kraus puhuu taiteesta ja taiteilijoista, hän pumppaa minut täyteen rehellisyysheliumia ja ääni, joka minusta lähtee kuulostaa niin paljon oravalta, että yksikään isoalkukirjaiminen mies ei halua kuulla, mitä mulla on sanottavana. I love Dick (jätän nyt käsittelemättä, mitä merkityksiä sanaan Dick liittyy, kun se tässä teoksessa nyt vaan sopivasti sattuu olemaan sen tyypin nimi, johon Chris K...

Olen kummallisten kirjojen magneetti. Usein hankin niitä luettavakseni tieten tahtoen, mutta joskus käy niinkin, että epätavallisempi kirja löytyy lukupinosta ilman että sitä lukemaan alkaessani edes tiedän sen kuuluvan tähän ryhmään. Näin kävi Matti Kangaskosken Pääkalloneuvottelujen kanssa. Lainasin kirjastosta Kangaskosken runoja ja sain - niin, mitäköhän sainkaan? Toisinaan lukiessa tapahtuu erinomaisia yhteentörmäyksiä ihan vaan siksi, että kaksi teosta sattuu olemaan käden ulottuvilla yhtä aikaa. Näin kävi Pääkalloneuvottelujen kohdalla, kun se osui yhteen toisen runoteoksen elikkäs Max Jacobin kirjan Runoja noppapikarista (Poesia) kanssa. Jacobin teoksen takakannessa todetaan: En oppinut tästä kirjasta mitään. Palaan siihen yhä uudestaan oppiakseni vielä vähemmän. Jos jätetään edellä mainittuihin sanoihin sisältyvät ironiat sun muut mahdolliset ja mahdottomat äänensävyt sikseen, niin voin todeta, että tuo kuvaus sopii varsin hyvin ilmentämään tuntemuksiani Pääkalloneuvo...

Saako exästä kirjoittaa mitä vaan vai meneekö jossain raja, jota ei pitäisi ylittää? Kysymys on mahdoton, koska kirjallisuudelle ei voi asettaa rajoituksia. Vastaus kysymykseen on, että jossain menee raja, koska muita ihmisiä (joihin myös ex kuuluu, vaikka siltä ei aina tunnu) kohtaan ei saa olla niin ilkeä, että kirjoittaa kaikelle kansalle heidän intiimeimmät asiansa. * Exästä kirjoittamisen problematiikka nousi esiin, kun kuulin että norjalaisen Geir Gulliksenin romaani Kertomus eräästä avioliitosta  ( klik ) perustuu hänen ja hänen ex-vaimonsa elämään. En tiennyt tästä asiasta mitään, kun luin kirjan ja siitä bloggasin, mutta arvelin, että jonkin sortin autofiktio on kyseessä. Miksi moista aloin epäillä? Varmaan ensinnä ainakin siksi, että teksti tuntui niin intiimiltä ja miespäähenkilön päänsisäiseltä, että ajatus pelkästä fiktiosta tuntui mahdottomalta. Jaahas, ajattelen siis, että kirjailija Gulliksen ei pysty eläytymään henkilöhahmoihinsa. Niin no, sanoisi eräs tutt...

On on, valat on vannottu. On joukkue muodostettu, team-avioliitto pantu pystyyn, sen käyttöpäivä voimassa aina siihen asti kunnes kuolema erottaa. Niin sitä luultiin. Oli luvattu pysyä. Oli luvattu rakastaa kaikissa mäissä ja mäkien alla, uskollisiakin olla. Oli tehty lupauksia ja solmittu sopimuksia. Ja  niin hyvin se meni tai ainakin yhtä hyvin kuin kaikilla muillakin aina siihen asti, kun katse paloi kiinni vieraan toisen katseeseen kuin kuva plasmatelevisioon. Siinä hetkessä heti ne rihmat muodostuivat ja alkoivat voimistua ja silloin oli jo myöhäistä, vaikka meni vielä suhteellisen kauan, kunnes ne jotka vannoivat, lupasivat ja sopivat tulivat siihen tulokseen, että siinä se sitten oli. Se avioliitto. Norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta on nimensä mukaisesti tarina siitä, miten olipa kerran avioliitto ei päättynyt ikuiseen onneen, vaan eroon. Näin yksinkertaisesti se voidaan todeta ja se miten se meni on totta tai sitten ei. Gulliksenin romaani...

Baileys-palkinnon tämän vuoden lyhytlistalle päässeet teokset on valittu. Valinnat ovat ennakkoluulottomia, sillä listalta putosivat niin Annie Proulx:n kuin Margaret Atwoodinkin romaanit. Myöskään etukäteen kohuttua Sarah Perryn The Essex Serpent -romaania ei lyhytlistalta löydy. Henkilökohtaisesti harmittaa eniten, että Emma Flintin Little Deaths ei yltänyt lyhytlistalle. Ehdin sen jo ostaakin, joten lähiaikoina pääsen toteamaan, tapahtuiko sen kohdalla "oikeusmurha" vai ei. Olen kopioinut alle aiemmasta postauksestani ne teokset, jotka pääsivät lyhylistalle ja päivittänyt niiden kuvauksia. Lyhytlistalle pääsivät: Stay With Me, Ayobami Adebayo Afrikan maista eniten olen lukenut nigerialaista kirjallisuutta  (esim. Achebe, Adichie, Atta, Soyinka,  Unikwe, Obioma,  Shoneyin, Nwaubami) ja suluissa mainittujen kirjailijoiden teoksia löytyy myös blogistani. Ennuste, että tulen lukemaan Adebayon romaanin on siis varsin hyvä. Teos sijoittuu La...