Siirry pääsisältöön

Juuli Niemi: Yömatkat

Alussa oli sana ja on edelleenkin. Yömatkoissa se sana on Rai. Yömatkoissa se on myös ihmisen nimi ja Niemen runot kertovat siitä, miten Raista tuli rai pienellä kirjaimella ja uudelleen RaiRaiRai kaikki kolme isolla kirjaimella.

Heti kuultuani nimen Rai päässäni alkaa soida jonkinlainen musiiki, joka selittynee sillä, että Rai tarkoittaa myös algerialais-marokkolaista kansanmusiikkia. Tämä tieto tuskin on tarpeellinen Yömatkoja lukiessa, mutta omalla kohdallani juuri tämän vuoksi Niemen kokoelman lukeminen alkoi vahvasti musikaalisissa merkeissä.

rai tai Rai ennen kuin hänestä tulee RaiRaiRai matkustaa paljon. Tekee kaikenlaisia matkoja. Käy Kiinan muurilla miehen kanssa. Käy etelässä, jossa on pieni kylä ja "kuuman ihon iltapäivät." Käy istunnoissa ja nimettömässä maassa "revityn lottokupongin hengessä." On usein "utuinen läikkä" valokuvan etuosassa. Ei vielä kovin paljon olemassa, mutta jo matkalla itsekseen.

Yömatkoissa on vastustamatonta teeskentelemättömyyttä ja lapsenomaista vilpittömyyttä. Tutustun sisaruksiin, jotka juoksevat sivujen poikki lettinauhat heiluen. Ne eivät ole kireällä ollenkaan, vaan hiuksia luiskahtelee niistä vähän väliä karkuun. Tavallaan minä nyt vähän huijaan, sillä Niemi ei kirjoita lettinauhoista. Minä taas kirjoitan niistä tässä sen tähden, että vallattomiin lettinauhoihin tiivistyy parhaimillaan sellainen huolettomuus ja tyttöihana itsevarmuus, joka kuvastaa hyvin juuri tämän kokoelman tunnelmaa.

Niemi kirjoittaa, miten rai, joka ei vielä ollut RaiRaiRai

Parturoi jo pienenä oman tukkansa,
keksi omat jumalat,
he olivat itsestään selvästi naisia,
Potkaisi jos joku ei lähtenyt tanssimaan
Tässä mä oon!

Tässä mä oon! Kuka muu kuin pieni tyttö voisi noin vastustamattomasti itsestään todeta. Kuulkaa maailma ja kaikki sen ihmiset, kuulkaat eläimet, puut ja moottoritiet. Tässä mä oon! Olen piirtänyt pari viivaa paperille. Olen Frida Kahlo!

Yömatkoissa on vähän pinkkiä ja hubbabubbaa, mutta ei koskaan imelästi. Paikoin lukiessani mielessäni pyörivät Katja Tukiaisen taulut. Niemen runojen energia on ihanaa, kahmin sitä syliini. Haistan ja maistan. Työnnä pääni sen sisälle.

Kipuakaan ei tästä kokoelmasta puutu, sillä kasvaminen sattuu aina. Kuitenkin, kun nyt tässä Yömatkoista kirjoitan ja niiden lukemisesta on jo muutama viikko kulunut muistan parhaiten sen tytön, jolle ei tulisi mielenkään kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan. Hän tuo mieleeni lapsen Wim Wendersin elokuvasta Berliinin taivaan alla. Hän on se lapsi, joka ei tiennyt olevansa lapsi. Joka kulki käsivarret roikkuen, eikä ottanut valokuvatessa mitään ilmettä kasvoilleen.

On huimaavaa ajatella, mitä tapahtuisi, jos runojen tyttö säilyttäisi tuon saman kyvyn myös aikuisena. Jos kasvaminen ei ryöstäisi meiltä tärkeimpäämme.



Juuli Niemi: Yömatkat (2010)
90 sivua
Kustantaja: Otava

#runo100

Kommentit

  1. Juuli Niemi on minulle tuttu nimi teoksestaan Et kävele yksin, vaikkakaan en sitä ole lukenut. Tämä teos kuulostaa Lanu-Finlandia-voittajaa kiinnostavammalta, sillä runot. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä täysin aseistariisuvaa tyttöenergiaa. Kokeile!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j