Siirry pääsisältöön

Miranda July: Uimakoulu

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.

Tämä Peppi Pitkätossu -laulun säe sopii melkoisen erinomaisesti kuvaamaan Miranda Julyn novellikokoelmaa Uimakoulu. Tässä kokoelmassa nimittäin heilahtelee ja keinahtelee sekä vinksahtelee ja vonksahtelee tiheään tahtiin. Entä sitten primusmoottori? Mikä tämän novelliensisäisen merenkäynnin aiheuttaa? No rakkaus ja ihmissuhteet tietenkin. Nehän ne ovat se turbulentti highway, joka niin usein lataa eteemme yllättyksiä niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä.

Tässä aluksi on ihan pakko kommentoida kokoelman  nimeä. Uimakoulu. Mikä ihmeen nimi se nyt on? Se kuulkaas on ihan mahtavin nimi tälle kokoelmalle, vaikka se ei olekaan minkäänlaista sukua kokoelman alkuperäisnimelle No one belongs here more than you. Jos se nyt olisi käännetty vaikka tyyliin Kukaan ei kuulu tänne sinua enempää, niin huh huh. Kuka tuollaista nimeä muistaisi. Viime aikoina on tuntunut, että aika moni kansainvälinen kirja on saanut suht pitkän nimen, jota on ihan toivotonta muistaa. Mutta Uimakoulu. Se on mahtava nimi. Se jää mieleen heti.

Uimakoulu on loistovalinta kokoelman nimeksi myös siksi, että samanniminen novelli on kokoelman absurdeimpia ja hauskimpia. Se nimittäin kertoo siitä, miten tyypit opettelevat uimaan laittamalla kasvonsa vesimaljaan ja tekemällä lattialla uintiliikkeitä. Kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että jos en osaisi uida,  kokeilisin ehdottomasti.

En ole aiemmin lukenut Miranda Julylta mitään, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoajatuksia tai toiveita tämän kokoelman suhteen. Tartuin tähän kirjaan, koska halusin lisätä novellisaldoani novellihaastetta varten, joka on kohta eli 7.5. päättymässä. No, olin tietysti kuullut juttuja, että July on aika kova tekijä, mutta olin silti onnistunut - osin tiedostamattomasti - liittämään häneen ei niin kovin vakavasti otettavan kirjailijan leiman. Hyi minua! Saanhan anteeksi, kun tuo leima pyyhkiytyi pois luettuani Uimakoulun?

Julyn novellit ovat:

hauskoja, ällistyttäviä, vakavia, yllättäviä, hykerryttäviä, ihmetyttäviä, hersyviä, iloluontoisia, silmää iskeviä, kuplivia, pirskahtelevia, naurattavia, fantastisia, holtittomia, hillittömiä, makaabereja. Itse asiassa paikoin tuntui siltä, että useammankin novellin kertoja oli mukavassa nousuhumalassa. Vähän niinkuin luulisi menevänsä vuoristorataan, mutta se onkin kummitusjuna, joka muuttuu ihmissuhteiden maailmanpyöräksi.

July tarjoilee näkö- ja tulokulmia rakkauteen ja ihmisten välillä hiertää hänen novelleissaan monin tavoin. Novelleissa rakkaus ja läheisyys on usein paitsi hankalaa myös surkuhupaisaa ja paikoin moraalisia koodeja murtavaa, joskus puistattavaakin. Julyn seurassa ei kerta kaikkiaan ole mahdollista pitkästyä, sillä jatkuvasti tapahtuu paljon. Myös silloin kun ei varsinaisesti tapahdu. Novelleissa ideaputki on ammollaan ja sylkee lukijan eteen yhä uusia yllätyksiä. Ihmisten roolit ovat kuin pyykki. Kääntyvät ja vääntyvät pesukoneessa ja naapuri varastaa ne kuivaushuoneesta. Tuloksena on juhlavampaa lajia oleva sillisalaatti, joka maistuu kovasti paljon elämältä.

Vaikka olen vähän kranttu lukemaan suomeksi alunperin englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta, niin Hilkka Pekkasen suomennosta oli iloa lukea, enkä lukiessani jäänyt kaipaamaan alkuperäistekstiä.

Suosittelen Uimakoulua kaikille. Se on kuin suomalainen keikkuen kohti kesää kulkeva kevät.


Miranda July: Uimakoulu (2017)
218 sivua
Englanninkielinen alkuteos: No one belongs here more than you
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Siltala

#novellihaaste - 16 novellia

Kommentit

  1. Tähän väsähtäneeseen olotilaan Uimakoulun novellit olisivat varmasti mainioita, onneksi tämä onkin jo varauksessa kirjastosta. Adjektiivikimarasi vakuutti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kokoelmasta on moneksi ja monenlaiseen tunnelmaan ja tuo Uimakoulu-novelli on verraton. Sen tyypppistä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

      Poista
  2. Mä Rakastan Julya. Avokämmen on niin mahtava romaani että tulen edelleen onnelliseksi kun vaan ajattelenkin sitä. Uimakoulu luvussa just nyt, tykkää ihan hulluna, mutta ihan Avokämmenen tasolle ei yllä. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Avokämmentä, mutta olen usealta kuullut siitä kehuja. Luin Uimakoulun novelleja alkuun hyvin intensiiviseseti - puoli kokoelmaa humpsahti lähes huomaamatta. Suorastaan janosin lukea lisää ja lisää. Toisen kerran kun tartuin tähän kirjaan en enää tavoittanut samaa flow'ta. Tiedä sitten, mistä se johtui. Päällimmäiseksi jäi kyllä tuo niminovelli, koska se oli hyvin kuvallinen ja näen mielessäni ne uimakoululaiset ja alkaa naurattaa. :D

      Monenlaista sävyä tästä tosiaan löytyy ja osa aika mustia, suorastaan makaabereja. Ehkä jonkinasteinen ongelma oli, että novellit oli keskenään niin erilaisia, vaikka toisaalta se oli myös tämän kokoelman rikkaus. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e