tiistai 28. marraskuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itärannan tapa kirjoittaa osuu minuun niin, että tekisi mieli sivellä sormenpäillä hänen sanojaan. Kudottujen kujien kaupungin (myöh. KKK) kohdalla ihastelinkin nimenomaan Itärannan kieltä, jota en  kuitenkaan halua sanoa kauniiksi, koska se on niin lattea ilmaisu ja sitä käytetään usein teoksista, joihin itse en kyseistä adjektiivia liittäisi. Ei, Itärannan kieli on enemmän. Se on täyttä, vahvaa ja liikkuvaa vähän niin kuin merenpohja. Siinä on rytmi, joka kietoo. Siitä muodostuu verkko, jossa on lukijana hyvä olla.

Aloin lukea Itärannan kirjaa, koska minulla puuttuu vielä Helmet-haasteesta kohta 31 eli fantasiakirja. Kudottujen kujien kaupungin myötä varmistuin siitä, että fantasia ei ole lajini. Tämä on subjektiivinen mieltymyskysymys, eikä kerro yhtään mitään Itärannan kirjan laadusta. Fantasiamaailmat vaan yksinkertaisesti eivät pure minuun, vaikka olisivat kuinka taidokkaasti luotuja, kuten Kudottujen kujien kaupungissa on.

KKK:n tapahtumat käynnistyvät, kun rannalta löytyy puhekyvytön tyttö Valeria, jonka käteen on tatuoitu teoksen päähenkilön Elianan nimi. Itse kaupunki sijaitsee saarella eristyksissä muusta maailmasta ja sitä hallitsee salaperäinen Neuvosto. KKK:ssa vallitsee tarkka arvojärjestys, jota pidetään yllä erottelemalla ihmiset eri teemojen ympärille muodostettuihin taloihin. Eliana esimerkiksi on kutoja ja asuu Seittien talossa.

Itäranta rakentaa juonellisen jännityksen Elianan salaisuuksien varaan, sillä tällä on kaksi kykyä, jotka ovat KKK:ssa kiellettyjä. Eliana nimittäin osaa lukea ja hän myös näkee unia. Jälkimmäisen kykynsä vuoksi Eliana on jatkuvasti vaarassa joutua Tahrattujen taloon, jonne unia näkevät eristetään. Teoksen teemat ovat uskoakseni fantasiakirjallisuudelle tyypillisiä, mutta Itärannan toteutus on raikkaasti omanlaisensa. Kirjan jännite rakentuu rohkeuden, velvollisuudentunnon ja lojaliteetin  kautta. Mukana on myös ei-perinteinen rakkaustarina, joka tuo lohtua muutoin varsin kylmänoloiseen maailmaan, jossa tavallisen ihmisen roolina on totella kyseenalaistamatta mitään. Esiin nousevat myös erilaisuuden pelko, oikeudenmukaisuus sekä valtakuviot.

KKK:n maailma on taiten rakennettu ja itse tarina on siinä määrin jännittävä, että se pitää hyvin otteessaan. Minulle tämä romaani oli myös hyvin visuaalinen ja tätäkin kirjoittaessani voin nähdä Elianan kävelevän KKK:n kujilla yhdessä veljensä Janosin kanssa. Voin tuntea kylmän tuulen puhalluksen ja nähdä sellaista vääryyttä, jota mieluummin olisin näkemättä.

Itärannan romaani pakottaa lukijan kysymään, miksi erilainen herättää pelkoa ja tässä mielessä se on myös hyvin ajankohtainen teos. Vaikka henkilökohtaisesti pidinkin enemmän Teemestarin kirjasta, jota luin dystopiana, on myös Kudottujen kujien kaupunki elävä ja vavahduttava romaani. Se sai minut miettimään myös sitä, miksi dystopiat kiinnostavat minua, kun taas fantasia on genre, jonka koen itselleni vieraaksi. Tähän en vielä ole keksinyt syytä.



Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupuunki (2015)
335 sivua
Kustantaja: Teos


Kirjablogeissa on kirjoitettu Kudottujen kujien kaupungista useita postauksia, esim.

Kirsin kirjanurkka (klik)
Lukujonossa (klik)
Oksan hyllyltä (klik)
Lumiomena (klik)
Tuijata (klik)



Helmet-haaste kohta 31. Fantasiakirja





16 kommenttia:

  1. KKK :D :D apua. Mutta siis, musta tämäkin oli aivan upea kirja, luin tätä varmasti todella kielivetoisesti kuten yleensäkin. En oikeastaan osaa sanoa kumpi on mun mielestä parempi, tämä vai Teemestari. Mulla ei ole mitään fantasiaa vastaan genrenä (no, korkeaa fantasiaa en kyllä yleensä jaksa) mutta sitä päätyy aika harvoin luettavaksi, oikeastaan vain silloin kun tiedän kirjoittajan olevan kielellisesti todella vahva, kuten esim. Itäranta. Maagisrealistista ja kummakirjallisuutta luen sitten taas paljonkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Kääk! Kieltämättä tuo kirjainlyhenne herättää erinäisiä väreitä, mutta itse asiassa kun nyt mietin asiaa, niin tavallaan se sopiikin kuvaamaan tätä kirjaa, jossa on myös varjoja ja pahoja tyyppejä.

      Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä on korkea fantasia?
      Tähän FB:n kirjallisuusryhmässä tuli esiin, että jossain oli pidetty Italo Calvinoa fantasiakirjailijana. Mitäs siihen sanot? Mulle ei moinen ole ikinä tullut edes mieleen, vaan minusta hän on just enempi maagisrealisti - toki tuokin termi on hänen kohdallaan riittämätön

      Poista
  2. Emmi Itärannnan Teemestarin kirja oli mielestäni ilmestymisvuoden paras kaunokirja Suomessa. Kudottujen kujien kaupunki ei ihan yllä samaan, vaikka pidän siitäkin todella paljon. Olen myös fantasian ystävä, samoin dystopian. Olisin niin toivonut Teemestarin kirjalle erilaisen lopun ja sitten jatkoa. Noria oli rohkea päähenkilö ja miljöö ja makean veden puuttuminen olivat asia mikä ihan oikeasti tulee olemaan edessä. KKK oli myös vesiteema mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemestarin kirja on kyllä tosi hieno ja myös aika pelottava niin jännityksensä kuin teemansakin puolesta. Totta, vedellä oli roolinsa tässäkin kirjassa.

      Tuo muuten olisikin voinut olla hyvä idea, että Teemestarin kirja olisi ollut trilogia.

      Poista
  3. Asian vierestä: löysin netistä kirja-arvion, jossa oli lainattu myös sinua. Olisiko ollut juuri viimeisin lukemani, Uraanilamppu...Blogisi nimi oli siinä kääntynyt muotoon 'Reader, why did you marry him'. Huvitti, aika eri kysymys :D

    VastaaPoista
  4. Tämä oli jo kerran lainassa, mutta en ehtinyt. En minäkään fantasiaa koe omakseni, mutta Teemestarin kirja ihastutti. Ehkä tämänkin vuoro vielä joskus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tämä taisi olla lainassa kaksikin kertaa, mutta tuli sittemin alessa vastaan ja ostin omakseni. Ei päätynyt hyllynlämmittäjäksi. Hassua muuten, kun vastaan sun kommenttiin ja tiedän kiinnostuksesi espanjalaista kirjallisuutta kohtaan, niin aloin miettiä, että onko tässä kirjassa häivähdys Zafonia. No, se nyt vaan tuo ajatus pomppas mieleen. Ehkä jotkut syrjäiset pimeät kujat vei mielikuvitusta tuohon suuntaan.

      Poista
  5. Mmm. Näin fantasian ex-suurkuluttajana tästä jäi sellainen olo, että nyt on käsillä fantasiaa kisuefektillä. Runollinen kieli - jep. Naispäähenkilö ja erilainen rakkaustarina - jep. Dystopiamausteita - jep. Erittäin tyypillinen kasvu/sankaritarina nuoresta erityisyksilöstä - jep. Yllätyksetön ja Hollywoodihtava dialogi - jep. Mustavalkoinen hyvä-paha-asetelma - jep. Kuka muka ei pitäisi ei-normatiivisesta, viehättävästä ja erityisestä naispäähenkilöstä, joka haluaa pelastaa maailman epämääräisiltä, muita julmasti syystä X rajoittavilta pahoilta tyypeiltä?

    Suosikkiasiani tässä kirjassa oli tunnelma: se aidosti upottava saaren luonto, jonka kieli kyllä vangitsi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä huomannut tässä kisuefektiä ollenkaan. Toisaalta minähän en fantasiakirjallisuutta tunne juurikaan, joten olet varmasti tässä parempi asiantuntija. Noin sinänsähän mulla on käsitys (joka hyvin saattaa olla väärä), että fantasiassa on suht paljon tiettyä aineksia ja sitä kautta myös kliseisyyttä.

      Tunnelmapuolesta olen samaa mieltä kanssasi ja minuun Itärannan kieli puree. En koe, että siinä olisi mitään liikaa tai liian vähän, vaan sellainen ihan omanlaisensa vahva rytmi. Joskus mielessä on käynyt moderni Kalevala Itärannan kielen vahvuuden vuoksi.

      Poista
    2. Nähdäkseni KKK on jonkinlaista "mainstream-fantasiaa", mikä tuntuu lähtökohtaisesti epäilyttävältä. Fantasialle on aina ollut leimallista tietynlainen ug-meininki: jos jostakin fantasiateoksesta on tullut iso juttu myös fantasiapiirien ulkopuolella, se on ollut yleensä jotakin suhteellisen ennennäkemätöntä muun kirjallisuuskentän kannalta. Kun nyt liike meneekin toisin päin ja fantasiaan sekoitetaan nykykirjallisuuden suosittuja pintavirtauksia (tämänhetkinen arvokeskustelu, dystopian muodikkuus lajina jne.) jotenkin en osaa nähdä sitä hienona lajien yhdistelynä, vaan fantasiaelementit tuntuvat päälleliimatuilta. Etenkin, kun ne ovat niitä kaikista kaavamaisimpia.

      Kisua tästä tekee minusta se, että huomaan luimistelevani, kun en pidä teoksesta, josta minun "kuuluisi" fantasiaa paljon lukeneena pitää. Kun onhan se nyt ihan selvää fantasiaa hei kun siinä on tämä geneerinen kaava, eikös tämä ole se fantasian pihvi? (Spoiler alert: ei ole.) Huomaan myös luimistelevani, kun en pidä ei-normatiivisesta päähenkilöstä, koska hän ei minusta ollut kiinnostava persoona eikä erityisen hyvin rakennettu hahmo. Mutta ei-normatiivisuuden puolesta liputtaminen on päivän sana ja jokaisen kunnon ihmisen reaktio on sympata ei-normatiivisia hahmoja! Ja edelleen luimistelen, kun en pidä kirjan dystopiasta, koska se ei minusta ollut kovin onnistunut. Mutta dystopiahan on aikamme kommentaaria ja Ehdottoman Tärkeää Kirjallisuutta (TM) ja siitä kuuluu sivistyneen lukijan pitää! Näin paljon luimistelua aiheuttava kirja alkaa kyllä tuntua jo aika kisulta.

      Vahva rytmi on hyvä kuvaus. Minusta se jo paikoitellen hyökyi sillä tavalla aaltomaisesti juonen ja tapahtumien päällekin. En tiedä, oliko se tarkoitus, mutta toisaalta se olisi voinut hyökyä enemmänkin.

      Poista
    3. Blogin facebook-sivulla kommentoin eräälle kommentoijalle, että lienee myös niin, että jos genre ei ole kovin tuttu (kuten minulle esim. fantasia) niin saatan ilahtua teoksessa asioista, jotka genreä paremmin tuntevalle ei niin isoja juttuja olekaan. Koska tunnet fantasiaa hyvin niin lähdet sitä lukemaan aika erilaisista lähtökohdista kuin esim. minä.

      Em. saattanee osin selittää kisunkin. Tämän teoksen suhteen en itse sitä tosiaan kokenut, mutta perustelusi ovat hyviä ja uskoisin ymmärtäväni, miksi sinulle kävi niin.

      Ihan noin yleisestikin esim. tuo, että on tunne/teoksen esittämä vaatimus, että on pakko pitää ei-normatiivisesta henkilöhahmosta on kiinnostava juttu, joka ehkä liittyy siihen, että kirjallisuudessamme ei-normatiivisia hahmoja on vielä kovin vähän ja tämä luo lisäpainetta siihen pitämiseen tyyliin "kun nyt kerrankin on ei-normativiinen hahmo, niin pakkohan siitä on pitää, koska muutoin sitä on aika ikävä lukija." Ei-normatiivisen hahmon ei tietenkään pitäisi olla missään erityisasemassa ja häntä pitäisi arvioida samoin kuin henkilöhahmoja yleensäkin. Silti tuntuu, että sitä saattaa "antaa anteeksi" enemmän ei-normatiivisille hahmoille juurikin heidän vähyytensä vuoksi.

      Tuo kun sanot, että sivistyneen lukijan tulee pitää dystopiasta, niin sitä en ole tullut edes ajatelleeksi. Dystopiaakin olen lukenut aika vähän, mutta se kyllä kiinnostaa mua siinä mielessä, että koen sen - ainakin parhaimmillaan - kertovan kiinnostavia asioita myös meidän ajastamme, olevan jonkinlaista nykytilanteen kommentaaria.

      Poista
  6. Tämä on mielestäni aivan ihana kirja. Sain sen joululahjaksi, ja istuinkin sitten koko jouluillan nenä kiinni kirjassa. :) Sinun instagram-kuvaasi ja sen tekstiin tiivistyi hyvin tämän kirjan taika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti parhaimmillaan, jos voi lukea putkeen. Jouluyö ja tämä kirja ei kuulosta ollenkaan hullummalta yhdistelmältä. Noin muutoinkin mulle on jotenkin merkityksellistä, että mitä luen jouluna ja vielä enemmän, että mitä luen uutena vuotena. Silloin valitsen aina tarkkaa sen, minkä kirjan kanssa vuotta vaihdan.

      Kiva jos tykkäsit insta-kuvasta.

      Poista
  7. Kyllä, KKK on erittäin visuaalinen teos johon minä luopio (en pitänyt Teemestarin kirjasta) rakastuin! Jaan muuten fantasiakammosi, jokin näissä hiertää, vaikka poikkeuksiakin löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fantasiakammosamis :D!!!
      Onneksi tosiaan on myös näitä poikkeuksia, josta tämä Itärannan kirja on hyvä esimerkki.

      Poista