Reader, why did I marry him?

Emmi Itärannan tapa kirjoittaa osuu minuun niin, että tekisi mieli sivellä sormenpäillä hänen sanojaan. Kudottujen kujien kaupungin (myöh. KKK) kohdalla ihastelinkin nimenomaan Itärannan kieltä, jota en  kuitenkaan halua sanoa kauniiksi, koska se on niin lattea ilmaisu ja sitä käytetään usein teoksista, joihin itse en kyseistä adjektiivia liittäisi. Ei, Itärannan kieli on enemmän. Se on täyttä, vahvaa ja liikkuvaa vähän niin kuin merenpohja. Siinä on rytmi, joka kietoo. Siitä muodostuu verkko, jossa on lukijana hyvä olla. Aloin lukea Itärannan kirjaa, koska minulla puuttuu vielä Helmet-haasteesta kohta 31 eli fantasiakirja. Kudottujen kujien kaupungin myötä varmistuin siitä, että fantasia ei ole lajini. Tämä on subjektiivinen mieltymyskysymys, eikä kerro yhtään mitään Itärannan kirjan laadusta. Fantasiamaailmat vaan yksinkertaisesti eivät pure minuun, vaikka olisivat kuinka taidokkaasti luotuja, kuten Kudottujen kujien kaupungissa on. KKK:n tapahtumat käynnistyvät, kun ran...

Lauren Beukesin Zoo City ei edusta kirjallisuudenlajia, jota yleensä luen. Kun sanon näin, lienee kohtuullista seuraavaksi kertoa, mitä lajia se sitten edustaa. Tämä tehtävä tosin on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen. No, ainakin Zoo City on scifiä, koska se voitti Arthur C. Clarke palkinnon vuonna 2011. Lisäksi se on armottomanpuoleinen kaupunkiodysseia, jota maustavat fantasia, rakkaus- ja jännitystarina sekä loppupuolella teosta myös horror-vaikutteet. Kaiken kaikkiaan varsin mainio genrekeitos, jossa Etelä-Afrikan nykytodellisuus on jatkuvasti vahvasti läsnä. Luin puolisen vuotta sitten Niq Mhlongon romaanin Dog Eat Dog  , joka Zoo Cityn tavoin on varsin vimmainen kuvaus nykypäivän Etelä-Afrikasta. Vaikka nämä kaksi teosta ovat monella tapaa hyvin erilaisia, on niissä tiettyä yhteistä räkäistä kesyttömyyttä, jonka vuoksi kehotus suojalasien käytöstä on enemmän kuin paikallaan. Merkityt Beukesin romaanissa eläimellisiksi kutsutut ihmiset on merkitty eläimi...

Tervetuloa viettämään lasten- ja nuorten lukuviikkoa!  Lukuviikko on Lukukeskuksen järjestämä kampanja, jonka tarkoituksena on houkutella lapsia ja nuoria lukemisen pariin. Tämän vuoden teemana on "Minä lukijana." Voit liittää linkin omaan lukuviikkotekstiisi tämän kirjoituksen kommentteihin. Itse valitsin Lukuviikon teemakirjaksi Seita Vuorelan teoksen Karikko, joka voitti vuonna 2013 Pohjoismaisen neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon. "Paitoihin kirjotaan elämä niin kuin kuolemakin ja kuoleman jälkeinen elämä. Niin kuin egyptiläisiin hautapaasiin, niin kuin ruukkuihin ja muinaisten muistorakennusten seiniin. Aiheet noudetaan poikien omista unista. Tähän paitaan jota tyttö parhaillaan koristaa kirjotaan juoksuaskeleet metsissä ja kaduilla, hetket kotona ja koulussa, lapsuuden leijat ja saippuakuplat, polkupyörän kosteiden renkaiden kuivaan tiehen jättämä sahalaitakuvio, vaanitut naapurit, vanhemmilta ja opettajilta sala...

Edan Lepuckin romaanissa California (2014) eletään aikaa, jolloin maailma sellaisena kuin sen tunnemme, on tullut tiensä päähän. Yhteiskuntarakenteet ovat sortuneet: kongressi, koululaitokset ja internet lakanneet toimimasta. Kaikesta on pulaa ja hinnat ovat kohonneet pilviin. Terveydenhoitoa ei enää ole saatavilla kuin maksamalla joko käteisellä tai kullalla. Californian lohduttomuudessa on kaikuja Cormac McCarthyn apokalyptisestä romaanista Tie (The Road, 2006), mutta se sijoittuu ajallisesti lähitulevaisuuteen 2060-luvulle ja tämä luo teokseen häiritsevän ja ahdistavan paineen. Puhutaan ajasta, joka on hyvin lähellä. Kehityskulusta, joka on hyvin mahdollinen. Lepuckin luoma tulevaisuuskuva vaikuttaa käsinkosketeltavan todelliselta, eikä sen häiritsevyyttä voi hiljentää sijoittamalla Californian dystopia-genreen. Frida ja Cal ovat jättäneet taakseen Los Angelesin ja asettuneet asumaan kalifornialaiselle joutomaalle. He eivät tiedä, kuinka paljon muita ihmisiä on mahdollisesti ...

Aloitettuani iltamyöhäisellä Tiina Raevaaran uutuusromaanin Yö ei saa tulla en nukkunut koko yönä. Kuinka ollakaan kirjan yhtenä sivujuonteena on sen päähenkilön Johanneksen unettomuus. Tosin oma unettomuuteni johtui luultavasti kylläkin myös siitä, että sairastuin kovaan infektiotautiin. Huolimatta kolminkertaisesta pukeutumisesta ja kahdesta peittokerroksesta tärisin holtittomasti ja huomasin pian eläväni melko lailla yhtä sekavassa ja kummallisessa maailmassa kuin mitä Raevaara teoksessaan kuvaa. Kuumehoureisena ja pääkipuisena en olisi voinut kuvitellakaan jatkavani Yön lukemista, jos jostain olisin siihen voimia löytänytkin. Kirja kökötti sänkyni vieressä yöpöydällä uhkaavana. Sen kauhuntäyteinen, arkirealismista vinoon kasvanut maailma hengitti kylmiä höyryjä päälleni ja välillä terästin kuuloani outoja ääniä kuullessani. Romaanin päähenkilö on Johannes, nuori maaseudulta Helsinkiin muuttanut mies, joka on töissä kultasepänliikkeessä, jossa kellot tikittävät i...

Tekstiilisouk Dubaissa (kuva: Omppu) Mitä tapahtuu, kun toisensa kohtaavat tietokonehakkerointi ja Alf Yeom, vuosisatoja vanha arabialainen romaani? Syntyy mestariteos, jos kirjoittaja on niin taitava ja briljantti kuin amerikkalainen G. Willow Wilson on. "Näkymätön Alif" on nimeltä mainitsemattomaan arabimaahan sijoittuva pyörremyrsky, jonka silmässä kohtaavat asiat, joilla ei luulisi olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Alifin seurassa maailmani laajeni yli aiemmin tuntemieni rajojen ja loksahteli paikoilleen ihan uudella tavalla. Liekö sitten Murakamin vaikutusta, mutta olen viime aikoina ollut erityisen innostunut romaaneista, joissa on rinnakkaisia todellisuuksia, viittauksia kaiken kytkeytymisestä kaikkeen sekä periaatteessa yhteen sopimattomia elementtejä.  Yhdysvaltalainen, muslimiksi kääntynyt sarjakuvataiteilija, esseisti ja kirjailija G. Willow Wilson kertoo kotisivuillaan, että hän kyllästyi siihen, että eri yhteyksissä ja eri yleisöille hän saa...