maanantai 11. kesäkuuta 2018

Se, mistä ei merkkiä jää - Tapani Tolonen: Sokeisto

Muutamia viikkoja sitten silmiini osui Helsingin Sanomissa Antti Majanderin kritiikki Tapani Tolosen romaanista Sokeisto. Se vakuutti minut siitä, että tässä on romaani, joka ehdottomasti kannattaa lukea.

Majanderin kritiikki oli jäänyt mieleeni varsin kehuvana, mutta kun nyt luin sen uudestaan osa kehuvuudesta oli mystisesti haihtunut. Mitäköhän ihmettä tuosta kritiikistä ensimmäisellä kerralla luin?

Sokeisto on historiallinen lukuromaani, jonka moottorina toimii vuoden 1905 yleislakko ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen kuohunta. Toisaalta oli kyse suomalaisten kapinasta Venäjän keisarikuntaa vastaan, toisaalta taas Suomen sisäisestä poliittisesta taistelusta. Nimensä Sokeisto on ottanut kirjapainosanastosta ja Tolosen romaanissa sokeiston kuvataan tarkoittavan ladonnassa käytettäviä välikkeitä, jotka pitävät kirjaimet järjestyksessä, mutta joista itsestään ei jää jälkeä. Romaaninsa nimen kautta Tolonen vaikuttaisi siten vihjaavan, että yhteiskunnalliset tapahtumat ovat painettuja merkkejä, kun taas useimpien ihmisten osana on edustaa sokeistoa, joka upottaa heidän tarinansa jälkipolvilta näkymättömiin.

Kirjapainoilla, ja erityisesti Työmies-lehden kirjapainolla, on romaanissa keskeinen merkitys. Painokoneet huohottavat tukahduttavasti ja tuhoavat kirjapainoissa työskentelevien terveyttä. Yhdellä tasollaan Sokeisto onkin kuvaus siitä, mitä raskas ja mekaaninen työ tekee ihmiselle ja miten kone on ihmistä vahvempi ja uupumattomampi.

Romaanin alussa sen päähenkilö Eetu (Edvard) Tonteri on 11-vuotias poikanen, joka pääsee töihin juoksupojaksi kirjapainoon. Näin Tolonen vilauttaa klassista, nykyisin jo nostalgista urakehitystä, jossa juoksupoika raivaa tiensä johtajaksi ja yhteiskunnalliseksi vallankäyttäjäksi. Sokeiston maailmassa asiat ovat kuitenkin paljon tätä vihjettä monimutkaisempia ja esteiden voittamiseksi on otettava käyttöön myös päivänvaloa kestämättömiä keinoja.

Juonta kipunoittaa painokoneiden melskeen lisäksi rakkaustarina, jonka onnellisuuden haastaa luokkaero. Eetu on työläinen, Karin taas naimisissa oleva herrasnainen ja jos he olisivat yhtään järkeviä he pysyttäytyisivät erossa toisistaan. Vaan milloinkas rakkaus on järkeä totellut?

Sokeisto on vahvasti tarinallinen teos, jota lukee kuin dekkaria jännityksen tiivistyessä teoksen loppua kohti. Ihmisten väliset liittolaisuudet ja lojaliteetit joutuvat romaanin edetessä yhä rankemmalle koetukselle, eikä ihmisluonnosta tässä romaanissa piirry kovin ylhäistä kuvaa. Aikalaiskuvaus teosofisine virtauksineen on teoksessa kiinnostavaa ja itse ainakaan en muista turhan montaa suurlakon tapahtumia käsittelevää romaania lukeneeni, joten tässäkin mielessä Sokeistolla on paljon annettavaa. Se myös taustoittaa niitä kehityskulkuja, jotka reilu vuosikymmen myöhemmin aiheuttivat Suomessa sisällissodan puhkeamisen.

Päällimmäiseksi tästä romaanista minulle jäävät Karinin sanat:

"Jos elämä vain voisi olla toisin, se olisi niin hyvää."

Tähän toisin olemiseen Eetu ja Karin Sokeistossa pyrkivät ja lukijana pidän peukkua, että muuri heidän tarinansa toteutumisen tieltä olisi murrettavissa ja elämän hyvä saavutettavissa.



Tapani Tolonen: Sokeisto (2018)
445 sivua
Kustantaja: Otava




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti