Siirry pääsisältöön

Karkki vai kepponen? - Domenico Starnone: Trick

Isääkö minä etsin vai miksi olen niin viehättynyt Domenico Starnonen kirjoista? Olen nyt lukenut häneltä kaksi teosta eli Ties (suomeksi Solmut, WSOY 2018)) sekä Trick.

Trick on tarina isoisästä ja lapsenlapsesta, jossa isoisä Daniele on Starnonen tapaan 70-kymppinen ja matkustaa lapsuudenkotiinsa Napoliin toimiakseen tyttärenpoikansa lapsenvahtina. Taas se Napoli ja Napolin ote ihmisestä. Kohta on kyllä ihan pakko matkustaa Napoliin, sillä tuo kaupunki on nyt sekin saanut minusta kumman otteen, jonka yllä leijuu nostalgia. Hmm. miten voi tuntea nostalgisia tunteita sellaista kaupunkia kohtaan, jossa ei ole koskaan edes käynyt?

Helsinki Lit -tapahtumassa kirjailija Philip Teir totesi Starnonen kirjoista pitkälti saman ajatuksen, jota itsekin olen viime päivinä pyöritellyt. Teir nimittäin mainitsi, että Starnonen sanojen takana on ihan hemmetisti kamaa. Tosin hän sanoi sen hieman toisilla sanoilla, mutta merkitys oli joka tapauksessa sama. Olen nyt lukemalla lukenut Starnonen lauseita sillä silmällä, että josko ne suostuisivat paljastamaan takamaansa, mutta ehei, niiden salaperäinen lumo ei suostu antautumaan. Ennen muuta haluaisin tietää, miten tuollaisia sanoja ja lauseita kirjoitetaan. Miten luodaan se tuntu, että julki kirjoitettujen sanojen takana on valtavasti merkityksiä, juuria ja muita vastaavia elementtejä. Taika ei paljastu, sekin on omanlaisensa "trick".

Trickin jälkeen olen entistä varmempi siitä, että Starnonella on hyvin paljon tekemistä Elena Ferranten Napoli-sarjan kanssa. Mitä huolellisemmin Starnonen tekstiä lukee, sitä selkeämmäksi tämä ajatus käy. Starnonen sanoja tekee mieli kosketella ja sen jälkeen tutkia sormenpäitään ja tarkistaa, löytyykö jälkiä taikapölystä. Kirjallisuuden magiasta, jonka luomisessa Starnone on ihan harvinaisen taitava. En myöskään voi olla hekumoimatta ajatuksella, että Starnone on kirjoittanut sekä Solmut että Elena Ferranten nimissä romaanin Hylkäämisen päivät. Siinäpä vasta "trick" meille lukijoille olisikin.

Trickin Daniele on ammatiltaan kirjojenkuvittaja ja hänellä on työn alla kuvitus Henry Jamesin novelliin The Jolly Corner, jonka päähenkilö Spencer Brydon Danielen tapaan palaa vuosien poissaolon jälkeen lapsuudenkotiinsa. Kuvioon tuo oman lisänsä se, että Starnone on suuri Henry Jamesin teosten ystävä ja viimeistään tässä vaiheessa kannattaa uskoa, kun sanon, että Starnonen kirjojen kohdalla asiat ovat huomattavasti moniulotteisempia kuin miltä ensilukemalla saattaa vaikuttaa.

Trickissä Daniele joutuu kohtaamaan henkilökohtaisen peripetiansa, jonka jälkeen koko hänen aiempi elämänsä näyttäytyy toisin. Se, että näin tapahtuu on seurausta 4-vuotiaan Marion järjestämästä kepposesta, jonka Starnone vie niin ällisyttäviin ulottuvuuksiin, että se on lähes epäuskottava, mutta tavalla, joka kertoo paljon elämän perimmäisestä luonteesta, jonka suhteen pinnalta katsoen absurdit sattumat näyttelevät huomattavampaa osaa kuin mitä usein haluaisimme edes tunnustaa.

Kävin pari viikkoa sitten katsomasta Ryhmisnuorten Orwellin 1984-romaaniin perustuvaa näytelmää Isoveli valvoo. Käsiohjelmassa esityksen ohjaaja Jonna Wickström toteaa: Elämällä ei ole käsikirjoitusta ei kirjoittajaa ei tuottajaa - eikä sen kummempaa ylevää merkitystä. [...] Ei siis ole onnellista loppua eikä onnetonta loppua eikä ylipäänsä minkäänlaista loppua. Asiat vain tapahtuvat, yksi toisensa jälkeen." Marion järjestämän kepposen seurauksena Daniele joutuu vastakkain itsensä ja sen inhottavan ajatuksen kanssa, että shit happens and then it's over. Ihmisen elämässä tulee väistämättä hetki, jolloin emme voi enää huijata itseämme ajattelemalla, että asiat ovat meille mahdollisia tai että olemme kykeneviä samaan, mihin aiemmin olemme pystyneet.

Starnone naulaa teesinsä elämän perimmäisestä luonteesta vasaraa käyttämättä ja hän tekee sen tavalla, joka sallii lukijan olla huomaamatta, mistä varsinaisesti on kysymys, mutta samanaikaisesti hän tarjoaa mahdollisuuden kokea olemassaolon kauhun. Trickissä klaustrofobisen kauhun tapahtumapaikkana on tila, joka on sekä suljettu että avoin, ja juuri näiden kahden periaatteessa yhtäaikaisesti mahdottoman tilamuodon välinen dialogi sulkee Danielelta kaikki pakoreitit. Hetki on lyönyt.



Domenico Starnone: Trick (2018)
191 sivua
Italiankielinen alkuteos: Scherzetto (2016)
Englanniksi kääntänyt Jhumpa Lahiri
Kustantaja: Europa Editions

Kommentit

  1. Minäkin innostuin tästä Nonno & Mario -tarinasta niin, että laitoin varaukseen. Onpa todella hienoa, että jälleen Helsinki Lit / WSOY pystyi tuomaan uuden, merkittävän kirjailijan Suomen lukukartalle. Näitä eurooppalaisia helmiä on hienoa lukijanakin löytää.
    Solmut-kirjaa sain makustella kahdessa lukupiirissä ja voi että oli hienoja keskusteluja, kun todella yritimme päästä niiden sanojen taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä. Italialaisia kirjoja käännetään kovin vähän nykyisin, mutta kuulin kuiskutusta, että Starnonea ollaan kääntämässä lisää. Ehkä juuri tämä Trick on kyseessä. Eipä silti luen ihan mielelläni Lahirin englanninkielisiä käännöksiä ja onkin mielenkiintoista, että hän on innostunut kääntämään juuri Starnonea. Itse olen suuri Lahirin fani.

      Poista
  2. Veit jalat suustani tuossa kommentissasi Hylkäämisen päivistä. HS:ssä oli tänään Anni Valtosen arvio Solmuista ja sitä lukiessa Hylkäämisen päivät pompahti mieleen, siitä asetelmasta siis. En kyllä vienyt ajatusta noin pitkälle, että olisi sama kirjoittaja, mutta siis että aviopari.. Solmuja en ole vielä lukenut enkä tätäkään. Jhumpa Lahiri on näköjään kääntänyt englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan ei tule Hesaria, joten olen sen kritiikeistä ihan ulkona, kun ne usein on vielä maksumuurin takana. Jotenkin aika hurja tilanne sekin, jos aviopari kirjoitta tällaiset kirjat. Onkohan asiasta mitenkin paljon kotona keskusteltu? :D

      Jotain mystistä tähän Starnone-Ferrante -juttuun liittyy. Jännää seurata, selviääkö asia koskaan. Toisaalta ehkä parempi, jos ei selviä, niin voi vapaasti kuvitella vaikka mitä. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j