Siirry pääsisältöön

Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret



Tämä teksti on osa Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon
25-vuotisjuhlintaa. Yle kutsui kirjabloggarit mukaan kirjoittamaan runokokoelmista, jotka ovat tämän palkinnon voittaneet.

Sirpa Kyyrönen voitti kokoelmallaan Ilmajuuret Tanssivan karhun vuonna 2017.




Kun ensimmäisen kerran avasin Sirpa Kyyrösen runokokoelman Ilmajuuret niin sattuma tai mikä lie korkeampi voima pani sen avautumaan sivulta 29, jossa katseeni osui seuraaviin kahteen riviin:

kun soitat moottoritien huminasta vitut sinkoillen kun taivas
lepattaa kylmänä minä olen syyllinen kun bussi ei kuulu

Jos ihan rehellisiä ollaan en kiinnittänyt huomiotani säkeenylitykseen, vaan niihin sinkoileviin vittuihin. Niitä on liikkeellä. Teini-ikäisten perheessä niitä välimerkeiksi muuttuneita vittuja on liikkeellä erityisen paljon ja tunnistan hyvin myös ilmiön, jossa olen syypää asioihin, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Ei nyt kuitenkaan vaivuta epätoivoon, vaan muistetaan, että niillä vituillakin on juuret ja juurihoito on teinin kehitystehtävä.

Juuret tietysti tässä kokoelmassa ovat paljon muutakin. Muistikirjaani olen kirjoittanut seuraavia, Ilmajuuria tulkitsevia juurilauseita:

Juuret, jotka ihmisten välille kasvavat; ryteiköt, jotka myrskyt repivät irti leikkiessään hippaa

Juuret, jotka työntävät ihmiset eroon, koska ne tarvitsevat lisää kasvutilaa

Juuret, jotka puskevat ihmisen jalkapohjista läpi ja tulevat päälaesta läpi ja jättävät ihmisen sisälle kummallisia möykkyjä

Juuret niiden välillä, jotka luulivat keskinäisen rakkautensa olevan loppuelämän tila

Juuret äitien ja lasten välillä, venyvät, repeävät, kaiken kestävät
koska muuta vaihtoehtoa ei ole ja jos muu vaihtoehto olisi, se olisi huono vaihtoehto

Juuret lapsien, vanhempien ja puolisoiden välillä.

Juuret runoilijan, tämän kirjan ja lukijan välillä.

Runoilija, joka saa sanat kasvamaan juuria "maahan, kertomuksiin ja kukkiviin puihin."

*

Runoilijat ja äidit, nuo toivossa väkevät
vittua huutavan teininsä moottoritiellä näkevät

Kyyrösen lauseet ovat performatiivisesti vahvoja. Ne saavat tapahtumaan.  Kokoelman sivuilla avioero tulee todeksi ja sen seurauksena vanhempien elämässä "tulee päivä kun pistämme sinut puoliksi, järjestämme tapaamis- ja käyttöoikeuksia." Tulee päivä, jolloin lapsi katkeaa ja juuresta alkaa kasvaa uusi haara. Se ei kestä vielä minkään painoa.

Sanat jäävät roikkumaan rivin loppuun. Jäävät harkitsemaan siirtymistä seuraavalla riville, käyvät siellä kokeilemassa. Eivät osaa päättää. Sanat kuin rakastaja, joka kurkottaa kohti vanhaa tuttua, mutta hamuaa samaan aikaan vierasta, uutta ja kiiltävää.

Toisinaan Ilmajuuret on happiletkullinen ilmaa suoraan suoneen. Vakava hälytystila, kuten esimerkiksi silloin, kun Kyyrönen kirjoittaa


Minä synnytän kuollakseni vähemmän

tai

että kuolinjärjestyksen mukaisesti äitien vuoro on ensin



Ilmajuuria lukiessa tuntuu sydänalassa usein vähän samalta kuin katsellessa, miten ekaluokkalainen menee kouluun liian iso reppu selässään. Miten hän kävelee niin, että toiveikkuus on perillä ensimmäisenä ja miten kuuden vuoden päästä hän istuu Alepan edessä juomassa siideriä silmät elämän mysteereistä tyhjinä.

Kyyrösen runot ovat tyyppiä, jotka puhuttelevat minua paljon. Eikä vähiten siksi, että hänen sanoistaan minulle kasvaa kirjoitusta. Kun hän kirjoittaa

meressä olet turvassa, niskassa kutiseva hengitysaukko,
ruumiin rajojen katoaminen, vertyminen

minä aloitan lauseen sanalla ruumiillisuus, mutta deletoin sen ja kirjoitan sen sijaan: kala lainaa ihmiselle kiduksiaan, sillä ihmisenkin on hengitettävä. Kalaisoäidin silmissä viisaus ja pyyntö palauttaa lainassa olevat ihosuomut kalojen kirjastoon.

Ilmajuuret on osa "meren kantoliinaa." Televisiossa tutkija kertoo, että lapset, joita pidetään kantoliinassa oppivat kävelemään aikaisemmin kuin vaunulapset. Niin tärkeää on olla lähellä sydäntä. Niin tärkeää on olla juuret. Ja ilma.



Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret (2016)
59 sivua
Kustantaja: Otava



Tämä teksti on alunperin julkaistu blogissani 20.5.2017 ja uudelleenjulkaisua varten olen tehnyt vain muutamia pieniä muutoksia


Kommentit

  1. Kuulostaa ihanalta runokirjalta. Muistan kun luin tästä aiemmassa postauksessasi ja ihastuin. Täytyy lisätä lukupinoon, jossa se varmaan jo onkin. Pino on niin iso jo etten rupia edes tarkistamaan ☺.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmajuuret on kyllä tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen ja siksi halusinkin valita juuri sen tähän Tanssiva karhu -hommaan. Uskaltaisikohan toivoa, että Kyyröseltä pian tulisi uusi kokoelma?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip