Edellisestä huolimatta kului useita kuukausia ennen kuin Pommipuutarha pääsi lukuun. Sille, että tämä kirja sai odottaa vuoroaan kirjahyllyssäni suht pitkään ei ollut mitään erityistä syytä, vaan pikemminkin niin, että en vaan yksinkertaisesti tullut siihen aiemmin tarttuneeksi. Nyt Pommipuutarhan lukemisen jälkeen voin todeta, että eipä olisi kannattanut tämän romaanin lukemista viivytellä.
Pommipuutarha kertoo Liselottesta, joka lähetetään toista maailmansotaa pakoon sotalapseksi Ruotsiin. Tämä on aihepiiri, josta olen harvoin lukenut ja joka jo senkin vuoksi on kiinnostava.
Tarinan alusta alkaen vallalla on uhkan, jopa pelon tuntu. Ikään kuin itse tarina tapahtuisi näyttämöllä, mutta näyttämön takana vallalla olisivat pimeät voimat, jotka uhkaavat tulla osaksi parrasvaloja.
Liselott päätyy smoolantilaiseen maalaispappilaan, jossa on hänen ikäisensä tytär Maria-Greta. Myöhemmin pappilaan tulee myös toinen sotalapsi - niinikään suomalainen Outi. Pappila, jonka voisi kuvitella olevan hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden tyyssija on täynnä tummia varjoja, joista lukija pääsee selville vähitellen. Synkempien sävyjen päästessä pinnalle on ilmassa jotakin samaa kuin joissakin Bergmanin elokuvissa.
Liselott kantaa omaa traumaansa, joka hakkaa variksena hänen vatsassaan. Franck lisää realistiseen proosaan taitavasti maagismetaforisen kerroksen, jota hän käyttää Liselottin sisäisen elämän kuvaamiseen. Pommipuutarhassa todellinen ja epätodellinen sekoittuvat tavalla, joka luo teokseen tuntemattoman ja uhkaavan sävyn. Samalla Franckin romaani sekä pysyy kiinni realismissa että irtautuu siitä ja usein suoraan kertomatta jätetty alkaa vaikuttamaan vahvemmin kuin se mitä on sanallisesti ilmaistu.
Lapset osaavat olla julmia toisilleen. Niin on myös Franckin romaanissa. Se, että he eivät välttämättä itse täysin tiedosta tekojensa seurauksia tekee asiasta vielä julmemman.
Varsinaisen tarinan välissä on kirjeitä, joita Liselottin äiti kirjoittaa Suomesta sekä pappilanväelle että tyttärelleen sekä vastauksia näihin kirjeisiin. Suomessa on sota ja pulaa kaikesta. Ruotsissa eletään näennäisesti rauhanaikaa, mutta musta mönjä kiemurtelee tiensä myös maalaispappilaan.
Franckin kirja on omistettu hänen äidilleen, joka lähetettiin 3-vuotiaana sotaa pakoon Ruotsin Smoolantiin. En tiedä, onko kirjassa kuvatuilla tapahtumilla todellisuuspohjaa, mutta tämä tieto ei ole itse teoksen kannalta olennainen. Kertoessaan Liselottesta Franck tulee samalla kertoneeksi tuhansien muiden kotinsa jättämään joutuneiden lasten tarinaa. Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta suuri tarinalinja on sama.
Pommipuutarha on voimakas romaani, jossa Liselotten ja Maria-Gretan välinen ystävyys tuo paikoin mieleen Elena Ferranten Napoli-sarjan nuoren Lilan ja Elenan väliset tunnemyrskyt. Ystävä voi olla läheisintä ja rakkainta, mutta samanaikaisesti hän voi olla epämääräisellä tavalla pelottava ja herättää toisinaan suorastaan kauhua.
Pommipuutarhan ytimessä on pelko, joka aktivoituu eri ihmisissä eri tavoin. Se tarttui minuun myös lukijana ja monet teoksessa kuvatut juonenkäänteet tallentuivat mieleeni ennen muuta epämääräistä uhkaa sisältävinä kuvina. Se, että uhantunteista ei täysin saa kiinni tekee Pommipuutarhasta vaikuttavan romaanin, joka jää koputtelemaan alitajuntaan.
Mia Franck: Pommipuutarha
357 sivua
Bombträdgården (Förlaget 2018)
Suomentanut Laura Beck
Teos
Tämä on hieno romaani. Erityisesti tuo maagisempi "variskerros" kohotti tämän tunnelmaltaan ja kieleltään omanlaisekseen. Samoin uhkaava jännite ja ystävyyteen kätkeytyvä pimeys palautuivat vahvasti mieleen heti kun niitä tässä kuvasit.
VastaaPoistaHarmittaa, kun en tullut tehneeksi tästä kunnon muistiinpanoja, joten jouduin haparoimaan tekstin aikaan ilman niitä. Tunnelma on tässä jotenkin ihan käsinkosketeltava ja oli myös kohtia, joissa olin oikeasti peloissani (mutta hyvällä tavalla).
PoistaHaluaisin nähdä tämän elokuvana!