perjantai 17. huhtikuuta 2020

Piia Leino: Yliaika


Yhdenkin ihmisen käännyttäminen järkiperustein oli hyvin vaikeaa ja joukon mahdotonta.

Muutama kuukausi sitten Piia Leinon Yliaika olisi ollut huomattavasti dystooppisempi romaani kuin mitä se on juuri tänään.  Yhä edelleen suomalainen lukija voi löytää Yliajasta dystopiaa, kun taas ruotsalaiselle lukijalle Yliaika lähenee huomattavassa määrin realistista esitystapaa.

Yliajan päähenkilö on Annastiina Kankaanrinta, politiikan portailla korkealle - aina peruspalveluministeriksi asti - kivunnut nainen. Annastiina on elämässään nauttinut monista etuoikeuksista, jotka ajan myötä ovat muuttuneet hänelle itsestään selvyyksiksi. Hän on ollut myös mukana luomassa Lex 75 -nimistä lakia, jonka mukaan ihminen 75 vuotta täytettyään menettää Suomen kansalaisuuden. Jos 75-vuotias haluaa taata, että hänen lapsensa saavat perintöä sen sijaan, että hänen omaisuutensa päätyisi valtion haltuun, on hänellä edessään exitus.

Kahdella eri aikatasolla etenevä Yliaika on niin ajankohtainen romaani, että kauhistuttaa.

Koronan aikana olen lukenut lukuisia muistutuksia siitä, miten erityisesti vanhempia ihmisiä ja riskiryhmäläisiä on suojeltava virukselta. Useimmat maat ovat turvautuneet jonkin asteisiin rajoituksiin ja eristämistoimenpiteisiin, mutta Ruotsi jatkaa ihan omalla linjallaan, jossa ihmisten liikkumisvapauteen ei ole haluttu puuttua suosituksia enempää. Tämän seurauksena Ruotsissa on koronakuolemia yli kymmenkertaisesti Suomeen verrattuna ja suuri osa tähän tautiin menehtyneistä on juuri vanhuksia.

En voi olla miettimättä, että Yliajassa kuvattu Lex 75 on Ruotsissa oikeastaan koronan myötä jo käynnistynyt, vaikka kukaan - ja kaikkein vähiten Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell - ei asiaa halua julkisesti myöntääkään. Seuraan twitteristä jatkuvasti ruotsalaisten kirjoittelua maan koronapolitiikasta ja pari päivää sitten panin merkille, että sikäläinen THL:ää vastaava laitos Folkhälsomyndighet oli saanut eräässä twiitissä kirjoitusmuodon Folkmordsmyndighet.

Onko talous ihmisiä tärkeämpää? Voidaanko ihmiselämän arvoa mitata rahassa? Jos bruttokansantuotteelta kysyttäisiin vastaus ensimmäiseen kysymykseen olisi eittämättä myönteinen. Leinon romaanissa käsitellään vaikeasti ratkaistavissa olevia eettisiä kysymyksiä, jotka tulevat lähelle myös omaa elämääni.

Vuosi sitten sain tietää, että isälleni oli tehty DNR-päätös ilman että meiltä omaisilta kukaan oli kysynyt mitään. Kun soitin asiasta päätöksen tehneelle lääkärille hän pahoitteli, että niin oli päässyt käymään ja myönsi, että asiassa oli toimittu väärin, kun asiaa ei oltu otettu puheeksi omaisten kanssa.

Pari viikkoa sitten sain puhelun isäni hoitokodista ja minulta isäni edunvalvojana pyydettiin vastausta kysymykseen isäni tehohoidosta siinä tapauksessa, että hän saa koronavirustartunnan.

Yhdessä sairaanhoitajan kanssa päätimme, että mikäli tehohoitotilanne tulisi ajankohtaiseksi isääni ei kytkettäisi hengityskoneeseen. Hän on 80-vuotias ja hänellä on monia perussairauksia, joten on erittäin epätodennäköistä, että hän selviäisi tehohoidosta. Vaikka tämä päätös on sinänsä tosiasioiden varassa ja järjen avulla helppo tehdä on se tunnepuolella vaikea ja herättää minussa suurta epämukavuuttta. Perusluterilaisena olen sitä mitä mieltä, että ihmisen tehtävä ei ole päättää toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta.

Tehohoitoon liittyviä päätöksiä tehdään jatkuvasti, eivätkä siihen liittyvät valinnat aina ole omaisten näkökulmasta ymmärrettäviä. Erään vanhemman tuttavani hoito esimerkiksi päätettiin niin, että lääkäri painosti omaisia allekirjoittamaan päätöksen, jonka perusteella tuttavani dialyysihoito lopetettiin. Vaikka tiedetään, että dialyysihoidon lopettaminen johtaa potilaan kuolemaan noin viikon kuluessa oli erittäin vaikea saada tuttavalleni morfiinilääkitystä kipuihin. Perusteluna hoitavan tahon puolelta oli, että morfiini aiheuttaa helposti riippuvuutta. Maallikkona on mahdoton ymmärtää, mitä merkitystä morfiiniriippuvuudella on silloin, kun ihminen tulee joka tapauksessa muutaman päivän päästä kuolemaan.

On yksi asia tehdä päätös ja toinen asia elää päätöksen seurausten kanssa henkilökohtaisella tasolla. Tämän tulee Annastiina Yliajassa konkreettisesti huomaamaan. Päätöksenteko on huomattavasti helpompaa silloin, kun sen seuraukset eivät koske suoraan omaa elämää.

Kun Annastiinan exituksen päivä koittaa hän lähtee pakomatkalle oman Amimoninsa kanssa. Sinänsä raskaaseen aiheeseen Leinon romaanissa tuovat hilpeää keveyttä muun muassa juuri amimonit eli halogeenihahmot. Annastiinan amimoni on Heath Ledger, hänen ystävänsä Niinan taas Brad Pitt. Ei Heathissäkään mitään vikaa ole, mutta itse kyllä tekisin kuten Niina ja valitsisin Bradin.

Yliajassa Leino kuvaa osuvasti niitä tapoja ja sanamuotoja, joiden avulla julkisuuden spektaakkelinomainen rakentuminen luodaan. Teoksessa kuvattu lehtikirjoittelu ja ajankohtaisohjelmat ovat viiltävää simulaatiota siitä, miten asioita lehdistössä ja a-talkeissa käsitellään. Samalla paljastuu edellä mainittujen usein tyhjä sanahelinä.

Kapitalismille mikään ei ole pyhää ja myös kuolema osoittautuu Leinon romaanissa asiaksi, joka tarjoaa monia kaupallistamis- ja markkinointimahdollisuuksia.

Kuolinpäivän vaatteisiin, koruihin ja kampaukseen voidaan sijoittaa yhtä lailla kuin hääpäivään, ja hyvinvointikeskukset tarjoavat viime päivän paketteja, joissa lähtöön valmistaudutaan perusteellisilla hemmottelu- ja kauneushoidoilla. Pitopalvelut tarjoavat viimeisiä aterioita, ja monet otattavat itsestään tyylikkäät viimeiset kuvat, usein luonnossa tai muissa lempipaikoissaan.

Yliaika liikkuu Annanstiinan julkisen ja poliittisen alueen sekä henkilökohtaisen elämän välillä ja tuo esiin edellä mainittujen ristiriitaisuuden käytännön tasolla. Lainsäädännöllä voidaan pakottaa, mutta kuten jo Foucault opetti niin siellä missä on valtaa, on aina myös vastarinnan mahdollisuus.

Viime päivinä silmiini on mm. Jodelissa osunut mielipiteitä, joiden mukaan on kestämätöntä, että yhteiskuntamme joutuu maksamaan korkean hinnan siitä, että vanhusväestön hyvinvointi pyritään turvaamaan poikkeusoloissa. Näistä ajatuksista ei ole pitkäkään matka Yliajassa kuvattuun Lex 75 -lakiin.

Itse haluan kuitenkin tarttua siihen mahdollisuuteen, joka löytyy Leinon romaanin varsinaisten kansien alla olevista kansista. Jussi Karjalaisen suunnittelemat "sisäkannet" ovat uskomattoman kauniit. Ne myös tarjoavat teoksesta oman tulkintansa ja korostavat kaikenikäisten ihmisten arvoa. On erinomaisen hieno tehokeino, että teoksen päällimmäiset kannet ovat hieman läpinäkyvät, joka avaa "sisäkansien" tulkintaan vielä uuden ulottuvuuden. 

Erilaisten katastrofien kohdalla kuulee usein mainittavan, että jokin tietty lehtikuva antaa kyseiselle tapahtumalle kasvot. Yliaika toimii romaanina samoin. Sen esiin nostamaan tematiikkaan tiivistyvät korona-ajan polttavimmat eettiset kysymykset.


Piia Leino: Yliaika
232 sivua
S&S (2020)

Kustantajalle kiitos kirjasta!







8 kommenttia:

  1. Tosi kiinnostavan oloinen kirja. Ihmiselämän arvo tuntuu olevan pieni nykypäivänä. Olen itse ollut ihan liikuttunut siitä, kuinka nyt korostetaan ikäihmisten suojelua, kun viime vuosina on saanut kuunnella tosi paljon vanhusten hoidon laadun heikkenemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Eipä varmasti kirjailija tätä kirjoittaessaan tiennyt, mihin saumaan kirjan julkaiseminen tulisikaan osumaan.

      Poista
  2. Tätä kirjaa odotan kovasti. Edellinen kirja Taivas oli uskomattoman hyvä dystopiateos.

    VastaaPoista
  3. Onpas mielenkiintoinen kirja, ja hyviä sinun vertauksesi Ruotsiin. Uskometonta, kuinka siellä toimitaan vai onko Ruotsi loppupeleissä taloudellinen voittaja loppupeleissä. Tosin jokainen voi miettiä, kuka voittaa, jos on kyse ihmishengistä tai talouden romahtamattomuudesta.

    Mukavaa viikonloppua sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Yliaikaa lämpimästi. Ensin vähän mietitytti tähän tarttua, kun nyt elämme tässä oudossa poikkeustilanteessa, mutta en kauaa asiaa pähkäillyt (noin 2 minuuttia) ja hyvä niin. Yritetään pysyä terveinä!

      Poista
  4. Nuo ajatukset ovat itselläkin ollut mielessä, että tämä korona voisi olla mitä mainioin populaationmuokkaus- ja eugeniikkaväline, kun iskee pahiten vanhuksiin ja perussairaisiin (ja toisin kuin moni muu flunssatauti, jättää pienet lapset yleensä vähille oireille), eli yhteiskunnallisia menoeriä saadaan hyvin poistettua antamalla sen jyllätä vapaasti (ja niin, Ruotsilla on tunnetusti tiettyä eugeniikkahistoriaa...)

    Kirja ei sen puolesta niin vetoa kun omalta kohdaltani tuntuu että tässä saatetaan saarnata kuorolle, olen katsellut huolestuneena että kovin moni haluaa jo tällaisen dystopian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei ole kyllä yhtään saarnaava, mutta mitä sinun lukumakuasi tunnen niin ei ehkä ihan sitä edusta. Vaan miksipä ei astuisi hieman itselle vieraammalle alueelle. :) Tekisi hyvää mullekin!

      Poista