Harry Salmenniemi: Asiakaskoralli ja muita novelleja

Tapahtui asia, jota Salmenniemeä lukiessa ei ole aiemmin tapahtunut. Puseroni nimittäin, se alkoi pullistella surusta.

Teos auttaa löytämään itsestämme ihmeen, joka on piileskellyt meissä koko ajan.

Pelkään pahoin, sillä koskaan ei pelätä hyvin, että oma ihmeeni on väärää sorttia. Sellaista voi sattua ja tapahtua. Sen sattumista ja tapahtumista on pahin vaikea estää.

Asiakaskoralli on neljäs teos Salmenniemen yksiväristen kansien teossarjassa. Käytin nyt tuollaista nimitystä, joka ei liene kovin hyvä. Käytin silti, kun en sunnuntaiaamuna klo 9.01 muutakaan nimitystä keksinyt.

Sarjaperheen jäsenet:

(oranssi) Uraanilamppu (klik)

(vaaleansininen) Delfiinimeditaatio (klik)

(persikkainen) Uhrisyndrooma (klik)

ja tämä nyt käsittelyssä oleva (harmaa) Asiakaskoralli

Ei hitto. Onko tässä nyt koossa ydinperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Vanhin lapsi tietenkin poika, niin että lisääntyminen on tehty täydellisesti. 

Se menisi sitten varmaan näin: Uraanilamppu=isä, Delfiinimeditaatio=poika, Uhrisyndrooma=äiti, Asiakaskoralli=tytär.

Salmenniemen teossarjalle on yhteistä veikeä ja pilkkeinen tapa tarkastella nykymaailmaa ja sen ilmiöitä. Minulla on ollut hyvin hyvin hauskaa Salmenniemen teosten seurassa ja varsin kuplivasti alkoi myös Asiakaskorallin lukeminen.

Sain Salmenniemen uutuuden lainaksi kirjaystävältäni ja olen nyt tilanteessa, että olen hänelle jo tämän kirjan palauttanut eli en pysty nyt tuomaan kaikkia mahdollisia syvyyksiä tähän tekstiini, sillä olen muistini ja - kuten tavallisesti hatarien - muistiinpanojeni varassa. 

Kuten asiaan kuuluu Salmenniemen teosten kohdalla alan niitä lukiessa liekehtiä. On siis samaan aikaan sekä luettava että pidettävä hallinnassa omaa paloaan, että ei päädy Petteriksi tai joksikin muuksi poroksi.

Teoksen ns. esipuhe, on railakas ja muistuttaa aluksi self-help -kirjojen esipuhetta. Tiedän edellisen, vaikka en oikeastaan ole lukenut kyseisiä kirjoja paitsi joskus aikuisuuteni kynnyksellä Dale Carnegien teoksen Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Josta, myöhempi elämäni on opettanut, en oppinut mitään.

"Salmenniemi on näkijä, jollaista kansakuntamme ja koko ihmiskunta on kipeästi kaivannut", sanotaan esipuheessa, jonka kirjoittaja on naamioitu en nyt sano keneksi.

Edellinen luonnehdinta Salmenniemen kirjailijanlaadusta olisi pelkästään arrogantti ja pöyhkeä ellei Salmenniemellä olisi sitä asemaa kirjallisuutemme kivikkoisella kentällä kuin hänellä on. Tämä ei estää mieleeni hipihiljaa hiipimästä ajatusta siitä, että sanoihin sisältyy riski, joka saattaa karkoittaa.

Ollaan rajalla.

Esipuheessa mainitaan, että kokoelman novelleista on löydettävissä opetus ja totta vieköön, niin tosiaan on. 

Selvyyden vuoksi: näitä opetuksia ei suoraan kerrota, vaan lukijan on luetun perusteella muodostettava ne itse. Minä löydän mm. seuraavia opetuksia:

- arvosta sitä, mitä sinulla on, sillä se ei ole itseestäänselvyys

- ulkonäkö voi pettää ja se kaikkein viattomimman näköinen olla murhaaja

- on hyvä mennä mukavuusalueen ulkopuolelle

- säännöistä on pidettävä kiinni paitsi silloin kun niiden noudattaminen estäisi voitontuottoa

Mustalla tavalla maukkaan huumorin ystäville jättipotti on novelli nimeltä Yritys, jossa käsitellään kyseisen yrityksen eettisiä ja moraalisia koodistoja mm. tähän tapaan

Ihmiskauppa on normaalia ja hyväksyttävää toimintaa.

Omassa lukemisessani käännekohtaa tapahtuu sivuilla 61-79, joilla on kuuluisien taidemaalarien, mm. Caravaggion, Rafaelin ja Rubensin maalauksia sekä niiden tulkintoja elinkeinolelämällisestä näkökulmasta.

Ensimmäiseksi alkaa nuppiani kiristää, kun kaikki nuo mukaan otetut taidemaalarit ovat miehiä. Siinä ei tietenkään ole mitään uutta, joka tässä yhteydessä on enemmän raskauttava kuin lieventävä asioiden haara(kiila).

Kun olen tämän ukkolauman aiheuttamien ristiriitaisten tunteiden vallassa pysähdyn ja teen havainnon, jonka yritän seuraavaksi tiivistää.

Se, että Salmenniemen tekstit ovat hauskoja sisältää sen, että ihan helvetin moni asia yhteiskunnassamme on pielessä. Eli: hauska rakentuu erinäisten epäoikeudenmukaisuuksien ja yhteiskunnallisten epätasa-arvoisuuksien ladonlevyisten hartioiden päälle.

En pääse edellisestä ajatuksesta eroon koko lopputeoksen aikana. Tämän seurauksena monet tekstikohdat, jotka ennen havaintoani olisivat kirvoittaneet hillitöntä naurua työntävätkin nyt surua aina puseroni vuoriin asti. 

Jännää on, jännää ja hyvin kiinnostavaa, että Salmenniemi tuntuu arvanneen mieleni kehityskulun jo tekstejään kirjoittaessaan. Novellissa Kysymys todetaan:

Sä siis ... kuvaat tavallaan pahoinvointia, mutta sä teet sen sun ihan omalla tavalla.

Juuri näin se taitaa olla, vaikka en sitä aiempia Salmenniemen teoksia lukiessani yhtä lailla olekaan pannut merkille. Toki tämä surullisempi aspekti saattaa Asiakaskorallissa olla edeltäviä novellikokoelmia hallitsevampi. Yritän tässä nyt luultavasti puolustella sitä, että heräsin asiaan vasta tässä neljännessä teoksessa.

Enteelliseltä vaikuttaa sekin, että Asiakaskorallin päättää novelli nimeltä Surumigreeni.

Viimeisen vuoden aikana on haudattu moni asia, mm. uskoni ja luottamukseni suomalaisen yhteiskunnan toimivuuteen. Luulen, en siis tiedä, että koronapandemian jatkuminen on alkanut vaikuttaa myös kirjallisuuden vastaanottooni. 

Kirjallisuuden ironisoitumisen ja yhteiskuntatilanteen välillä vallitseva tulkinnallinen riippuvuussuussuhde on ottanut uuden muodon. Se, mikä joskus oli mielestäni niin hurjan hauskaa ja hausukuudessaan lohdullista, ei ole sitä enää henkilökohtaisen vastaanottoni tasolla. Tämä ei tietenkään ole Salmenniemen, vaan yhteiskunnan vika.

  

Harry Salmenniemi: Asiakaskoralli ja muita novelleja

Siltala (2020)