Siirry pääsisältöön

Carlos Fuentes: Inez

 

Oletko immuuni naiskauneudelle?

Minä en ole ja siksi poimin mukaani kirjaston vaihtohyllystä Carlos Fuentesin romaanin Inez (2002). Ihastuin tämän teoksen kannessa olevan naisen kasvoihin, valojen ja varjojen leikkiin ja siihen ihmeelliseen tapaan, jolla hänen korvansa piirtyy varjoista esiin.  

Kävi sellainen ... humahdus.


Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota on pidetty yhtenä kaikkein parhaimmista espanjankielisistä nykykirjailijoista. Kirjoitan edellisen lauseen uusiksi: Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota voidaan pitää yhtenä parhaana mieskatseen esiintuovana espanjankielisenä nykykirjailijana. 

Tämän äijän teksti on ainakin Inezissä paatoksellista rakkautta ja kuolemaa täynnä ja vaikuttaa siltä kuin hän menisi aivan tiloihin omista naisia esineellistävistä kuvauksistaan. Otan tähän pitkäkhön sitaatin, jotta näet, että en liioittele.

Hän tottui makaamaan pää tyynyllä selällään ja katselemaan, kuinka Inezin vartalo kohosi hänen yläpuolellaan kuin aisteille omistettu monumentti, pylväällinen hurmioitunutta lihaa, yksiuomainen lihajoki joka kumpusi hänen elimeensä yhtyneestä Inezin elimestä ja virtasi leveänä kohti avoimia reisiä, hänen kiveksillään ratsastavia pakaroita ja yhtä aikaa ylevää ja hilpeää vyötäröä, kuin patsas, joka nauroi maailmalle niin ikään hilpeänä nauravan navan sulojen ansiosta, haarautui sitten ja halkoi kovat mutta kimmoisat rinnat yhtyäkseen jälleen herjaavan valkoisella kaulalla kasvojen ajelehtiessa yhä etäämmälle, vieraina ja piilossa punaisen hiuspehkon, tunteet kätkevän naamarin alla ...


Aivan. Selväksi tuli.


Romaani kertoo kapellimestari Gabriel Atlan-Ferrarasta ja oopperalaulaja Inez Pradasta. Fuentes hieroo lukijan kasvoihin jo Gabrielin ammatinvalinnan kautta, että Gabriel on se, joka hommia johtaa oltiin sitten oopperasalissa tai sen ulkopuolella. Onhan Gabriel mies, on totisesti. Onhan hän maskuliinisuuden huikein huipentuma, jonka vertaista saa hakea.


Fuentes ei ole huono kirjailija ja sen vuoksi onkin perin kummallista, että hän vielä vuonna 2002 on kirjoittanut niin vahvasti naista esineellistävän teoksen kuin mitä Inez on. Yritin etsimällä etsiä kulmaa, josta aukeaisi näkymä, jonka kautta voisi löytää Fuentesin teoksesta tasoja, jotka osoittaisivat, että sikamainen sovinismi on vain pintaa, jonka avulla Fuentes kritisoi tapoja, joilla naisista on kirjallisuudesta tehty objekteja.

Se siitä. En löytänyt. En mitään sinne päinkään.


Tekemistä riitti jo siinä, että rakkaus ja kuolema on tässä romaanissa kuorrutettu sellaisiin kerroksiin, että niihin on vaikea suhtautua vakavasti. Mielessäni kutsun tätä teosta wagneriaaniseksi, sillä Fuentesin teksti lentää korkealla kuin Tannhäuser konsanaan. Se on myös hienoa ja jotenkin ylimaallista, mutta Fuentesin tarjoamat tehokerrokset menevät minulta ohi, kun en kestä teoksen äijäkatsetta.

Fuentesille tasa-arvo sukupuolten välillä vaikuttaisi toteutuvan sen kautta, että "nainen oli sängyn kuningatar ja mies näyttämön herra." 


Inez on hämmentävin teos, jota olen aikoihin lukenut. Vähän väliä mieleni tekee nostaa etusormi pystyy ja pyytää Carlosia parantamaan tapansa. Anu Silfverberg kirjoittaa teoksessaan Sinut on nähty, että "se mitä olemme, on kiinni toisten katseissa." Fuentes vaikuttaisi vakuuttelevan, että ilman itseensä kohdistuvaa Atlan-Ferraran katsetta Inez ei ole edes olemassa.  

Elämää suurempaa rakkaustarinaa ei konkretian tasolla kaksikon välille kuitenkaan synny. Fuentes sekoittaa intohimon kuvaukseensa myyttisen fantasiatarinan, joka kiemurtelee Atlan-Ferrerasta ja Inezistä kertovan tarinan välissä ja jonka niveltyminen varsinaiseen tarinaan antaa kosolti tulkinnan varaa.  

Itse en kykene sen kummempiin tulkintoihin, koska Fuentesin romaani - jonka hienouden kyllä näen, mutta joka siitä huolimatta on minulle ensisijaisesti raivostuttavaa luettavaa - on niin naisia esineellistävä, että haluan vain saada sen äkkiä luetuksi loppuun. 

Ja vielä sekin, että ikään kuin vähempi ei riittäisi on Fuentes antanut maestrolleen etunimen arkkienkeli Gabrielin mukaan. Hyvin tämä siivekäs hänelle annetun sanansaattajan tehtävänsä hoitaakin. Myrkyllisen maskuliinisuuden viesti ei jää epäselväksi.


 

Carlos Fuentes: Inez

175 sivua

Instinto de Inez (200)

Suomentanut Tarja Härkönen

Gummerus (2002)






Kommentit

  1. Ai kamala tuota sitaattia! :D Niin kauheaa että ihan naurattaa. Kaikkea sitä kirjoitetaankin - ja julkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kans voinu olla nauramatta, vaikka ihan kauheeta tekstiähän toi on. Vaikeeta uskoa, että noin on kirjoitettu vielä tällä vuosituhannella

      Poista
  2. Pylväällinen hurmioitunutta lihaa :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fuentes on varmaan ollu ihan hekumoissaan, kun on tuon ilmaisun keksinyt :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän