Siirry pääsisältöön

Pelle Romantique'n Konerunoja

 


Oli vaikea alkaa lukea Pelle Romantique'n Konerunojen runoja, koska kuvituksen teokseen tehneen Lotta Nevanperän kuvat veivät niin mennessään. 

Selasin.

Selasin eteen.

Selasin taakse.

Sormenpäihini jäi ruuveja, muttereita.

Toki silmissäni vilisi sanoja, vilisi kuin valoreklaamien värikylläinen sähkö.  Nostalgia nousi päähäni Negronin lailla.


Vähän väliä huomasin olevani Tehtaankadulla Helsingissä, koska mielessäni Mika Waltarin Suuri Illusioni paikallistuu kyseiselle kadulle ja nämä Konerunot taas astelivat lukuhistoriani sille käytävälle, jossa Waltarin Illusioni asustaa.

Miksi juuri Tehtaankatu? Miksi öinen sateesta kiiltävä katu absintinvihreine heijastuksineen? En tiedä ja epäilen, että Tehtaankatua sellaisena kuin sitä tässä ajattelen ei ole koskaan ollut olemassa. 




"Höyryturbiinit" ja "freneettiset koneet" - jotenkin tästä kaikesta mekaanisesta puhaltelusta ja naksahtelusta tulee tunne, että näkymä tulevaisuuteen avautuu toiveikkaana. Näkymä teknologian mahdollisuuksiin. "Den öppna horisonten", sanoisi Hagan Olsson. Jokin usko kiihkeän väylän avautumiseen, jokin luottamus. Kuumeinen kiilto, silkkisukkien energiaa tuottava säihke.


Uuden sukupolven suonissa kohisee UUSI ILO, elämänsynteesi, jossa virtaa veren, naftan ja sähkön sekoitussuhde.



Koneruonot tuottavat tunteen kiihkeästä elämänjanosta, uudeksi murtuvan aikakauden villistä päihtymyksestä. Miten sampanjassakin kuplat olivat enemmän.




Olen sen yhden kusipään ohjaaman elokuvan Midnight in Paris (2011) päähenkilöä esittävä Owen Wilson. Kuten hän astuu menneisyyteen vievään autoon ja päätyy Hemingwayn, Gertruden Steinin, Cole Porterin sekä kumppaneiden tuttavuuteen, luikahdan minä Konerunojen sivujen läpi flapperien seuraan ja kun hengästyneenä huohotan suustani tulee savuista jazzia.


 

Maailma on pelkkä revyy, ja me:

keinuvia sulkia, töyhtöjä, pyrstöjä.

Kukin syttyy, sammuu,

shimmy shimmy shake!


Kyllä kyllä. Da da.




Konerunot nostavat esiin mielenkiintoisen kysymyksen siitä, miten tämän teokseen kokemiseen vaikuttaa se, että se on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2021. Millä tavalla kokemus muuttuisi, jos tämä kirja olisikin julkaistu jo sata vuotta sitten? 


Romantique'n runot ovat kuvaamansa aikakauden pastissi ilman parodiointitarkoitusta. Teos tunnustaa velkansa aiemmalle taiteelle ja sen lopussa mainitaan, että Konerunoja sisältää "muunnelmia, lainauksia, varkauksia sekä väärennöksiä" useiden kirjailijoiden ja taiteilijoiden teoksista. 

Olisi liian yksinkertaistavaa luokitella Konerunot pelkästään runoteokseksi. Kyse on enemmästä. Kyse on kokonaisen aikakauden henkiin herättämisestä, jossa kuvallisella ilmaisulla on olennaisen tärkeä rooli.  Sanat ja ilmaukset ovat aikansa lapsia (charmöörit, fotografikuume, samettiuutimet). Miten ne kantavatkaan mukanaan ja miten tuntuu, että vanhemmat sanat kantavat enemmän kuin mihin nykysanat pystyvät.

Olen paennut nykyaikaa ja tullut vietellyksi.



Pelle Romantique'n Konerunoja

Kuvitus Lotta Nevanperä

Enostone (2021)


Postauksen kuvat teoksen kuvitusta

Kommentit

  1. Onpas mielenkiintoinen kokoelma! Jotenkin oman aikansa sanastoa ei osaa arvostaa niin kuin vanhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vanhempiin sanoihin on jo ehtinyt tarttua historiaa ja suhde niihin on erilainen.

      Poista
  2. Hmm, tämä olisi hyvä lahja minulle. Joudun ehkä sen ostamaan itselleni. Erityisesti, tunnustan, kuvitus kiehtoo ja toki sanojen ja kuvien yhdistelmä.

    Oletin muuten aluksi, että ovat koneen kirjoittamia runoja, mutta eivät olekaan. Mielessä on vielä se Aum Golly. Siihen liittyen kuuntelin muuten viime viikolla erään podcast-jakson, jossa käsiteltiin tekoälyn kirjoittamia runoja ja potentiaalista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kans paljon teoksen kuvista ja niiden yhteispelistä tekstin kanssa. Ihanaa, että tällaisia teoksia tehdään ja julkaistaan. On niin vahva maailma tässä.

      Tässähän on pohjalla muiden tekijöiden tekstejä myös, mutta en niitä niin hyvin tunnistanut, että olisin sen enempää voinut ottaa asiaan kantaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän