Siirry pääsisältöön

Alexandra Salmela: 56, oletan


Alexandra Salmela ei ole saanut suomalaisissa kirjallisuuspiireissä siinä määrin arvostusta kuin hän ansaitsisi. Toki hänen esikoisteoksensa 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Teos, 2010) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, mutta sen jälkeen Salmelasta on pidetty kovin vähän meteliä. Aihetta kyllä olisi, kuten hänen uusin teoksensa 56, oletan osoittaa.

Salmelan romaani on saanut nimensä siinä kerrotusta 56 eri naisen tarinasta, jotka on nimetty naisten etunimien mukaan. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että vaikka naiset ovat eri nimisiä osa heistä esiintyy tarinoissa useamman kerran.  Avautuu myös mahdollisuus, että kaikki 56 tarinaa kertovat yhden ja saman henkilön eri puolista, johon viittaisi naisten nimien jälkeen kirjoitetut suluissa olevat tarkennukset, joka toimivat myös tulkinnallisina vihjeinä.

Esimerkkejä:

Salome (yksittäisen ihmisen kuolema on tragedia)

Anna-Stiina (sadonkorjuuaikaan ammattiylpeys syntyy uudelleen)

Edith (listat lisäävät turvallisuudentunnetta)


56, oletan on korona-ajan kirjallisuutta ja pandemia ja siihen liittyvä eristäytyminen ja sen seurauksena oleva yksinäisyys ovat enempi vähempi naisten elämään vaikuttavia tekijöitä. Teoksesta on löydettävissä myös autofiktiivisyyttä, joka tulee esiin selvimmin mm. tarinassa numero 3, jonka otsikkona on 'Hän (alexandra)' ja jossa kyseinen Hän pyrkiessään keskittymään joogatunnin liikkeisiin saa ajatuksen, että "hän voisi tosiaan kirjoittaa, jotain, joka viikko, vuoden ajan."

Jos kirjoittaa vuoden ajan tarinan / viikko on 52-viikkoisen vuoden tuloksena 56 tarinaa. Näinhän se menee.

Myöhemmin tarinassa numero 39 'Freya (56, oletan)' taas Freya puhuu "autoterapeuttisesta" kirjoitusprojektistaan, joka kantaa nimeä '56, oletan'.

Salmela leikkii onnistuneesti autofiktiivisyyden kanssa. Hän tuo sitä sekä esiin, että samanaikaisesti ironisoi sen käyttöä. 


56, oletan on fragmentaarinen ja kokeellinen romaani ja edustaa juuri sen tyyppistä onnistunutta kokeellisuutta, jossa kokeellisuus on kirjallisuuden palveluksessa, eikä toisin päin. Varsinaisia tarinoita edeltävä tarina 'Alkunainen' toimii lähtötelineenä sille, mitä on tulossa. Kun Alkunaisen tapaaminen miehen kanssa ei onnistu hän menettää itsensä ja tarinan lopussa hän on supistunut pelkäksi A:ksi. Salmelan romaanissa miehet ovat enimmäkseen tyyppejä, jotka jättävät naiset.

56, oletan sisältää varsin huomattavan määrän kerronnallisia ja kielellisiä nerokkuuksia. Paikoin mennään absurdismin puolelle, kuten käy tarinassa nimeltä 'Valeria (hajoamispiste)', joka kertoo Valeriasta, joka pandemiasta johtuen kokee pakoksi yliharrastaa liikuntaa ja vähitellen hänen ruumiinosansa alkavat putoilla ja irtoilla. Tarinassa 'Margeeta (taikinarakkaus)' nimihenkilö taas tekee taikinaa, joka paitsi paljastaa rakkauden olemuksen yltyy lopulta tappajaksi. Tarinassa 'Camilla (hyötykasvinhoidon terapeuttisista aspekteista' tomaatit villiintyvät pahemman kerran.

Teoksen absurdeista tarinoista löydän jotakin samaa riemukasta tunnelmaa ja realistisen metamorfoosia kuin Anu Kaajan novellikokoelmassa Muodonmuuttoilmoitus (Teos, 2017). Myös 56, oletan -teoksen feministisistä havainnoista voi löytää jonkinasteista sukulaisuutta Kaajan novellikokoelmaan.

"Ei siitä ole kauan kun oli Suloinen Jane, jota havittelivat kaikki. Lady Jane, jolle uskotaan sielu, ruumis ja kohtalo. Kuningatar, suurin piirtein. Nyt hän on enää pelkkä Jane. Ei kenenkään vaimo."


56, oletan on älykäs, mahtavasti hillitön ja kokeellisen hilpeästi kuplahteleva romaani, joka tulee kertoneeksi paljon niistä olosuhteista, joiden kanssa olemme pari viime vuotta eläneet ja yrittäneet tulla toimeen. Ja kuten Salmelan romaani viimeisellä sivullaan muistuttaa: MINÄ OLEN TAIDE! Tähän ei ole muuta lisättävää kuin että SINÄKIN OLET TAIDE!


Alexandra Salmela: 56, oletan

202 sivua

Teos (2021)



Kommentit

  1. Luin tuon 27:n mutta en niitä seuranneita 4 teosta. Hyvin moni kirjailija ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta, jotkut heistä ovat myyneet kuitenkin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut Salmelalta vaan aikuisten kirjoja. Tämä 56, oletan nousi kyllä omaksi suosikikseni häneltä tähän mennessä lukemistani. Arvostus ja myyntiluvut tosiaan ei välttämättä kohtaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän