Siirry pääsisältöön

Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus


Aloitan tunnustamalla:

Kun ensimmäinen kerran kuulin Jenna Viron esikoisromaanin Tuhkimoleikkaus nimen tuli aavistus ja vahva intuitio, että se on kirja, joka tulee olemaan suuresti makuuni.

En ollut väärässä. 

En toki myöskään osannut aavistaa, että Tuhkimoleikkaus olisi niin kova kuin se on. Joskus - melkoisen harvoin - käy niin, että esikoisromaani leopardin hännän huiskauksella putsaa koko pöydän. Tuhkimoleikkaus tekee juuri niin.

Jenna Viron romaani on puettu Charles Gounod'n oopperaan Faust. Se on fiktiota fiktiossa, jossa teoksen sisälle rakentuu oopperaesitys. Gounod'n ooppera on romaanissa läsnä paitsi musiikillisesti, myös teoksen sisältämien ranskankielisten tekstiosuuksien kautta temaattisia yhteyksiä unohtamatta. 

Viro ei pelkästään lainaa, vaan myös käyttää Faustia taidokkaasti pohjatekstinä, johon hän tekee romaaninsa sanomaa painottavia korostuksia.


Mefistofeles Faustissa:

Je vais vous chercher un trésor
Plus merveilleux, plus riche encor
Que tous ceux qu'elle voit en rêve!

Kauneustuotteet Tuhkimoleikkauksessa:

Nous allons vous chercher un trésor
Plus merveilleux, plus riche encor,
que tous ceux qu'elle voit en rêve!

(Haemme seuraksi aarteen, joka on vieläkin ihmeellisempi ja arvokkaampi kuin kaikki ne, joista hän on unelmoinut)


Tuhkimoleikkauksessa kauneuspakkomielteet ovat saaneet vallan ja niinpä myös puhuvat kauneustuotteet tarjoavat ihmevoimiaan. Niiden ollessa äänessä näen hopeisen langan, joka johtaa Anu Kaajan Rusettiin, josta kirjoitin parisen viikkoa sitten. Ihan kuin ajassamme nyt olisi sellainen ilmiö, että esineet ovat kyllästyneet olemaan hiljaa.

18-vuotiasta Magdalenaa Anti-Aging-voide muistuttaa:

"Anteeksi! Anteeksi! Minä vain - - olen huvittunut, kun - - nuo harakanvarpaat. Eivät ne korjaannu millään ohuilla voiteilla. Ette ole enää nuori, neiti Magdalena. Teidän on käytettävä minunlaisiani tuotteita, jos haluatte edes yrittää pärjätä paronittaren kaltaiselle naiselle."

Faust-aiheiden käsittelystä kaunokirjallisuudessa väitellyt Marianneli Sorvakko-Spratte toteaa Turun Sanomien artikkelissa*, että 1990-luvulta alkaen Faustia on käytetty nykyihmisen metaforana. Sorvakko-Spratte jatkaa:

"Kaikkien rajojen - myös moraalisten - rikkominen ja äärettömyyden tavoittelu leimaa aikakauttamme siinä määrin, että yhtäläisyydet Faustiin ovat ilmiselviä. Sopimus paholaisen kanssa on tapahtumana niin askarruttava, että se ei jätä ketään kylmäksi."

Sorvakko-Spratten haastattelu on vuodelta 2007, mutta tänään hänen näkemyksensä ovat entistä ajankohtaisempia. 


Viron romaanissa kritiikin kohteena ovat naisiin liitetyt odotukset ja normit sekä niiden ylimpänä ilmentymänä kauneusteollisuus. Suurin kauneus, jonka saavuttamiseksi ei kysytä sielun, eikä minkään muunkaan hintaa. Mitäpä on yksi soppari pahiksen kanssa, jos sen myötä saavuttaa ylimaallisen kauneuden ja maailman kauneimman naisen tittelin.

Teokseen sisältyvät kuvaukset kauneusoperaatioista ovat vahvasti ruumiillisia kokemuksia, jotka saivat minut jännittämään vatsalihaksia ja tuntemaan aavemaista kirskahtelua luissani. Muutama ei-sanakin taisi kauneuskäsittelyistä lukiessani suustani päästä.


Tuhkimoleikkaus on hallittu ja täysipainoinen romaani, joka kantaa itsensä ryhdikkäästi. Kirjoittaessani tätä tekstiä nousen vähän väliä ylös ja hoen itsekseni: nyt on nerokasta! Nyt ON nerokasta!

Nyt on sitä, mitä kirjallisuudelta peräänkuulutan. Tuhkimoleikkaus on romaanitaidetta eteenpäin nytkäyttävä teos. Se sisältää uudenlaista kielellistä komeutta ja sukupuoleen liittyvän tematiikan veitsenterän kylmäävästi toteutettua käsittelyä.

Mietin, mitkä olisivat ne suomalaiset esikoisromaanit, jotka ovat tehneet minuun yhtä suuren vaikutuksen kuin Tuhkimoleikkaus. Mieleeni nousevat Mariaana Jäntin Amorfiaana, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ja Laura Laakson Mrs. Milkyway.


Autofiktion ja muiden teoksen ruumiiseen piilotettujen minätekstien aikaukaudella (no pun intended) Tuhkimoleikkauksessa minua viehättää suuresti myös se, että Viro operoi nimenomaan fiktion kentällä ja tekee sen esteettisesti korkeatasoisella maulla. 

Kauhun ja ulkopuolisuuden esseissä Antti Nylén kirjoittaa mausta seuraavasti:

"Maku on valikoimista. Se on silmää esteettisesti oikealle ja väärälle - ja kykyä aina ja erehtymättä valita esteettisesti oikea ja hylätä esteettisesti väärä."

Viron kyky tehdä kerta toisensa jälkeen esteettisesti oikeita valintoja on hämmästyttävän tarkka. 


Tuhkimoleikkaus on täysin tuore ja omaehtoinen romaani. Se hivelee lukijaansa monesta eri suunnasta ja se tekee niin myös silloin, kun lukijan ihokarvat nousevat pystyyn ja alkavat olla hädissään.

Yhdyn Viron romaanissa kuvattuun oopperaesityksen yleisöön, joka 

"nousee seisomaan ja taputtaa lumoutuneena.

Bravo! Brava!"





Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus
230 sivua
Kosmos (2023)




*https://www.ts.fi/kulttuuri/1074198349





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä