Siirry pääsisältöön

Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus


Aloitan tunnustamalla:

Kun ensimmäinen kerran kuulin Jenna Viron esikoisromaanin Tuhkimoleikkaus nimen tuli aavistus ja vahva intuitio, että se on kirja, joka tulee olemaan suuresti makuuni.

En ollut väärässä. 

En toki myöskään osannut aavistaa, että Tuhkimoleikkaus olisi niin kova kuin se on. Joskus - melkoisen harvoin - käy niin, että esikoisromaani leopardin hännän huiskauksella putsaa koko pöydän. Tuhkimoleikkaus tekee juuri niin.

Jenna Viron romaani on puettu Charles Gounod'n oopperaan Faust. Se on fiktiota fiktiossa, jossa teoksen sisälle rakentuu oopperaesitys. Gounod'n ooppera on romaanissa läsnä paitsi musiikillisesti, myös teoksen sisältämien ranskankielisten tekstiosuuksien kautta temaattisia yhteyksiä unohtamatta. 

Viro ei pelkästään lainaa, vaan myös käyttää Faustia taidokkaasti pohjatekstinä, johon hän tekee romaaninsa sanomaa painottavia korostuksia.


Mefistofeles Faustissa:

Je vais vous chercher un trésor
Plus merveilleux, plus riche encor
Que tous ceux qu'elle voit en rêve!

Kauneustuotteet Tuhkimoleikkauksessa:

Nous allons vous chercher un trésor
Plus merveilleux, plus riche encor,
que tous ceux qu'elle voit en rêve!

(Haemme seuraksi aarteen, joka on vieläkin ihmeellisempi ja arvokkaampi kuin kaikki ne, joista hän on unelmoinut)


Tuhkimoleikkauksessa kauneuspakkomielteet ovat saaneet vallan ja niinpä myös puhuvat kauneustuotteet tarjoavat ihmevoimiaan. Niiden ollessa äänessä näen hopeisen langan, joka johtaa Anu Kaajan Rusettiin, josta kirjoitin parisen viikkoa sitten. Ihan kuin ajassamme nyt olisi sellainen ilmiö, että esineet ovat kyllästyneet olemaan hiljaa.

18-vuotiasta Magdalenaa Anti-Aging-voide muistuttaa:

"Anteeksi! Anteeksi! Minä vain - - olen huvittunut, kun - - nuo harakanvarpaat. Eivät ne korjaannu millään ohuilla voiteilla. Ette ole enää nuori, neiti Magdalena. Teidän on käytettävä minunlaisiani tuotteita, jos haluatte edes yrittää pärjätä paronittaren kaltaiselle naiselle."

Faust-aiheiden käsittelystä kaunokirjallisuudessa väitellyt Marianneli Sorvakko-Spratte toteaa Turun Sanomien artikkelissa*, että 1990-luvulta alkaen Faustia on käytetty nykyihmisen metaforana. Sorvakko-Spratte jatkaa:

"Kaikkien rajojen - myös moraalisten - rikkominen ja äärettömyyden tavoittelu leimaa aikakauttamme siinä määrin, että yhtäläisyydet Faustiin ovat ilmiselviä. Sopimus paholaisen kanssa on tapahtumana niin askarruttava, että se ei jätä ketään kylmäksi."

Sorvakko-Spratten haastattelu on vuodelta 2007, mutta tänään hänen näkemyksensä ovat entistä ajankohtaisempia. 


Viron romaanissa kritiikin kohteena ovat naisiin liitetyt odotukset ja normit sekä niiden ylimpänä ilmentymänä kauneusteollisuus. Suurin kauneus, jonka saavuttamiseksi ei kysytä sielun, eikä minkään muunkaan hintaa. Mitäpä on yksi soppari pahiksen kanssa, jos sen myötä saavuttaa ylimaallisen kauneuden ja maailman kauneimman naisen tittelin.

Teokseen sisältyvät kuvaukset kauneusoperaatioista ovat vahvasti ruumiillisia kokemuksia, jotka saivat minut jännittämään vatsalihaksia ja tuntemaan aavemaista kirskahtelua luissani. Muutama ei-sanakin taisi kauneuskäsittelyistä lukiessani suustani päästä.


Tuhkimoleikkaus on hallittu ja täysipainoinen romaani, joka kantaa itsensä ryhdikkäästi. Kirjoittaessani tätä tekstiä nousen vähän väliä ylös ja hoen itsekseni: nyt on nerokasta! Nyt ON nerokasta!

Nyt on sitä, mitä kirjallisuudelta peräänkuulutan. Tuhkimoleikkaus on romaanitaidetta eteenpäin nytkäyttävä teos. Se sisältää uudenlaista kielellistä komeutta ja sukupuoleen liittyvän tematiikan veitsenterän kylmäävästi toteutettua käsittelyä.

Mietin, mitkä olisivat ne suomalaiset esikoisromaanit, jotka ovat tehneet minuun yhtä suuren vaikutuksen kuin Tuhkimoleikkaus. Mieleeni nousevat Mariaana Jäntin Amorfiaana, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ja Laura Laakson Mrs. Milkyway.


Autofiktion ja muiden teoksen ruumiiseen piilotettujen minätekstien aikaukaudella (no pun intended) Tuhkimoleikkauksessa minua viehättää suuresti myös se, että Viro operoi nimenomaan fiktion kentällä ja tekee sen esteettisesti korkeatasoisella maulla. 

Kauhun ja ulkopuolisuuden esseissä Antti Nylén kirjoittaa mausta seuraavasti:

"Maku on valikoimista. Se on silmää esteettisesti oikealle ja väärälle - ja kykyä aina ja erehtymättä valita esteettisesti oikea ja hylätä esteettisesti väärä."

Viron kyky tehdä kerta toisensa jälkeen esteettisesti oikeita valintoja on hämmästyttävän tarkka. 


Tuhkimoleikkaus on täysin tuore ja omaehtoinen romaani. Se hivelee lukijaansa monesta eri suunnasta ja se tekee niin myös silloin, kun lukijan ihokarvat nousevat pystyyn ja alkavat olla hädissään.

Yhdyn Viron romaanissa kuvattuun oopperaesityksen yleisöön, joka 

"nousee seisomaan ja taputtaa lumoutuneena.

Bravo! Brava!"





Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus
230 sivua
Kosmos (2023)




*https://www.ts.fi/kulttuuri/1074198349





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j