Satu Taskinen: Rakastan vierasta

"Helvetti voi olla sisäinen rangaistuslaitos." 

"Ihmisissä maailma muovautuu itsekseen."

"Toisinaan saa lukea kirjaa, joka tuntuu kuin itselle suunnitellulta", kirjoittaa Arttu Seppänen Helsingin Sanomissa Lázlo Krasznahorkain Seiobo tuolla alhaalla (Siltala 2026, suom. Minnamari Sinisalo) romaanin kritiikissään. 

Voin sanoa samaa Satu Taskisen uusimmasta romaanista Rakastan vierasta (Teos). Oikeastaan voin sanoa samoin Taskisen romaaneista ylipäätään ja varsinkin hänen viimeisimmistään.

Aiheidensa puolesta Rakastan vierasta ei ole kovinkaan omaperäinen. Toisaalta on kyse päähenkilö Jaanan lapsuustraumoista ja toisaalta hänen parisuhde-erostaan, joka on syössyt Jaanan tummiin ja masennuksen täyttämiin pyörteisiin.

Niin ei se aihe, vaan se toteutus. Ja se on tämän romaanin kohdalla mestariluokkaa.

Jaana käy terapiassa ja yrittää poistaa ex-rakastettunsa Tilkkasen itsestään. Se vaan ei käy kovin helposti, sillä Tilkkanen on paikantunut Jaanan koko elimistöön. Jaana on Tilkkasen "miehittämä."

Mitä keinoja asiantuntijat suosittelisivat Tilkkasen poistamiseen minusta? Kaapimista? Liuottamista? Uuttamista? Säteitä? Laseroimista?

Ero Tilkkasesta vahvistaa Jaanan lapsuustraumaa. Tuloksena on henkinen sammuminen. Masennus ja melankolia., Lainaan Jarkko Vuoren esseetä Melankolian paluu.* Vuoren Freudia lukeva kuvaus sanoittaa myös Jaanan tilanteen. Vuori kirjoittaa, miten "trauman kohtaamisen sijaan menetty tietyllä tapaa sisäistetään" ja miten menetettyä kohtaan tunnettu viha kääntyy vihaksi itseä kohtaan.  

Romaani on kerrottu sinä-muodossa ja Jaanan itsensä ajatukset ja sanat ilmaistaan kursiivilla. Tämä korostaa edelleen Jaanan psyyken heiluvuutta. Hän on oman elämänsä kursiivissa, varjossa, seinustalla. Hänen rajansa ovat huokoisia ja muiden tunnetilat uivat helposti osaksi häntä.

Kertoja kuvaa Jaanaa seuraavasti:

"Olit irrallinen. Erilläsi. Kuin maailman ja sinun väliisi olisi pystytetty läpinäkyvä seinä. Seinän sisäpuolella olit sinä ja muuttumaton maailmasi. Sen ulkopuolella oli elämänvirta, johon et päässyt mukaan. [...] Horrostelit omassa lamaannuksessasi."

Romaanin yhden päivän kestävällä nykytasolla Jaana valmistaa keittoa Tilkkaselle, joka on sairastunut, vaikka välillä vaikuttaa siltä, että miestä ei vaivaa mikään. Romaanin tapahtumat on kerrottu keiton valmistamisen läpi. keittiöstä mennään niin Jaanan lapsuuteen kuin terapiaistuntoihinkin.

Jaanan lapsuutta hallitsi vanhempien alkoholismi ja äidin itsetuhoisuus. Tulevaisuuden eväät jäivät heikoiksi ja huonosti ravitseviksi ja niiden niukkuus on läsnä myös Jaanan ja Tilkkasen suhteessa sekä Jaanan pyrkimyksissä käsitellä eroa Tilkkasesta.

Rakastan vierasta -romaanin taustalla - uskon - on vahvaa filosofista tietämystä, mutta Taskinen tuo aiheeseen perehtyneisyytensä romaaniinsa niin että se ei synnytä minkäänlaista painolastia tai tunnetta teorian tunkemisesta osaksi fiktiota. Teoksessa sukelletaan syvälle ihmisen mieleen ja jouduin välillä hetken hengähtämään ennen kuin saatoin jatkaa lukemista, sillä romaanissa esitetyt havainnot niin ihmisen asemasta ylipäätään kuin erityisesti omassa yhteisössään ja nähdyksi tulemisen tarpeesta tarttuivat ihoon kontaktimuovin lailla.

Sisäinen helvetti ei välttämättä näy ulospäin, mutta yhtä kaikki sieltä on vaikeaa päästä pois, Jaana pohtii ja kertoja jatkaa, että Jaanan helvetti koostuu siitä, kun "ei tule nähdyksi eikä kuulluksi",  kun oma asema on "täysin mielivaltainen yhteisön sisällä." Tunnistan valitettavan hyvin tämän helvetin ja sen tuottaman kivun.

Taskinen tarkastelee vanhempien kyvyttömyyttä kohdata lapsensa surua, koska lapsen suru herättää vanhemmissa niin vahvoja syyllisyydentunteita. Mitä tämä merkitsee lapsen myöhemmälle kehitykselle? Miten se näkyy hänen elämässään aikuisena? Tämän miettiminen saa minut putoamaan kirjan kannessa kuvatuilta tikkailta suoraan kattilaan.

Kuitenkin, vaikka Jaanan suhde hänen äitiinsä on ollut vaikea hän oppii näkemään, että äiti on kaikesta huolimatta onnistunut opettamaan hänelle jotakin erityisen tärkeää eli kapinoimisen taidon sekä itsensä arvostamisen ja puolustamisen tärkeyden. Ensimmäinen EI saa henkilökohtaisen vallankumouksen muodon.

Jaana käy päänsisäisiä väittelymaratoneja omasta arvostaan. Lapsuuden kokemukset ja ero Tilkkasesta muodostavat surun huovan, jonka alta Jaana yrittää päästä pois terapian avulla. Terapia paljastuu kuitenkin mysteeriksi, eikä terapeutti suostu kertomaan metodeistaan. Esiin nousee kysymyksiä terapian toimivuudesta. Mitä terapia tekee? Tekeekö se mitään? Mikä on se kaava, jota terapeutti noudattaa?

Rakastan vierasta -romaanissa sisältää kiinnostavia - ja varmasti myös vastalauseita herättäviä - näkemyksiä terapiasta. Sen merkityksestä ja vaikutuksesta. Terapia voi auttaa, mutta Jaanan mukaan sen vaarana on oman elämän tarinallistuminen. Tarinalla on tietty kaava ja teema, mutta elämä ei mene niin. Koska elämä ei noudata tarinan lainalaisuuksia, eikö saatakin käydä niin, Jaana kysyy, että oma elämä  alkaa "näyttää huonolta ja puutteelliselta ja jollain tavalla vialliselta."

Romaanissa kuvataan traumojen ääniä, niiden "korviahuumaavaa hiljaisuutta", niiden sisäistämistä ja ulkoistamista sekä trauman metamorfoosia. Traumat ja niistä puhuminen ovat viime vuosina suorastaan trendanneet.  Mitä jatkuva traumapuhe tekee? Mitä se tekee silloin, kun kyse on elämän "normaaleista" vastoinkäymisistä? Mitä jos se merkitsee ns. oikeat traumat alennushintalapulla? 

Jaana hahmottelee trauman metamorfoosia sen ulkoistamisen kautta. Mitä jos voisimme muuttaa trauman kiveksi? Silloin voisimme todeta Jaanan tavoin että "se jatkaa nyt tuossa kivenä jotain omaa kivijuttuaan. Se ei tee mitään. Se ei vaikuta minuun. Silä ei ole omaa elämää. Se vain on. Ja se on minun ulkopuolellani." Miten tällaiseen tilanteeseen voisi päästä? Miten trauman voi muuttaa kiveksi, jos trauma on ottanut elämässä rakastetun aseman?

En ole kiistämässä terapian merkitystä, mutta en myöskään usko, että se on oikotie tai  hokkuspokkuskeino. Terapiassa voi jäädä minänsä vangiksi, sillä mitään varsinaista loppukohtaa terapialle ei ole. Uusia ongelmia tarkastelua vaativia ongelmia nousee aina. Kenties voisi tehdä hyvää zoomata laajemmalle. 

"Kahdensadan vuoden päästä ketään tässä maailmassa nyt elävää ihmistä ei ole olemassa. Ei yhtäkään. Täällä ovat aivan jotkut muut."

Satu Taskinen: Rakastan vierasta
255 sivua
Teos (2026) 

*Jaakko Vuori: Melankolian paluu. Para 02, Tutkijaliitto (2025)