Reader, why did I marry him?

Kun avaan postipaketin, josta löytyy Miira Luhtavaaran uutuusteos Tuhkaksi tekemisen taika (Teos) jään tuijottamaan Pauliina Mäkelän suunnittelemaa kirjan kantta.  Miten kaunis.  Miten puhutteleva.  Miten voimakkaat värit.  Vaaleanpunainen My little Pony, jota hiuksista kiedottu letti ympäröi. Aikooko letti kuristaa ponin vai aikooko se tarjota mahdollisuuden kiivetä itsensä yli vapaammille vesille? Otan kannen herättämät tuntemukset mukaani, kun alan lukea kirjaa. On myös toinen tuntemus, joka syntyy siitä, että kirja tuntuu käsissä fyysisesti ihan samalta kuin Naja Marie Aidtin romaani Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (S&S). Etsin Aidtin kirjan hyllystäni ja tosiaan ne ovat melkeinpä identtisen kokoisia. Tämän lisäksi kumpikin niistä herättää halun selata. Lukea sieltä. Ja lukea täältä.  Luhtavaaralta on aiemmin julkaistu runoja ja Tuhkaksi tekemisen taika on hänen ensimmäinen romaaninsa. Teoksessa runonomaisuus on edelleen luontevast...

Kun saan käsiini uuden kirjan tapanani on avata se randomisti jostakin kohtaa ja ennen kuin luen ainoatakaan sanaa haistelen kirjaa. Sen jälkeen luen muutaman sanan ja haistan kirjaa uudestaan. Miira Luhtavaaran runokokoelmasta minulla oli sekä haju- että näköaistiin perustuen heti alkuunsa hyvä nuuhku. Luhtavaaran runokokoelman aiheena on perhe, jonka jäsenet ovat äiti-Margot, isä-Boris ja lapsi-Lulu. Onko tässä jotakin, mikä pitää erikseen mainita? On kyllä. Runoissa kirjoitetaan harvoin perheistä. Runouden default-päähenkilö on pitkään ollut mies ja hänen suuret eksistentiaaliset ongelmansa ja punaviinipullosta sekä naisista haettu lohtu. Tämä kuvio on onneksi muuttumassa, mutta yhä edelleen perhe yksikkönä on saanut olla harvinaisen rauhassa runoilijan kynältä. Kirjoitetaan kyllä äideistä ja isistä ja lapsista, mutta harvemmin niin, että heitä tarkastellaan perheenä. Luhtavaara tarttuu tähän aiheeseen ja synnyttää kokoelmassaan onnistuneen vuoropuhelun perheenjäsenten välil...