Reader, why did I marry him?

Joku: olet sanonut, että et erityisemmin pidä sukusaagoista Minä: en mitenkään erityisesti pidäkään Joku: Farväl till Panic Beachin luit vuorokaudessa ja siinä on sentään yli 400 sivua Minä: Se johtuu Stridsbergistä. Hänen kyvystään kirjoittaa tekstiä, joka on niin vastustamatonta, että sitä vaan lukee ja lukee, eikä oikein enää osaa tehdä rajaa sen välille, onko lukija vai yksi kirjan henkilöistä Joku: Ei siis liene väärin todeta: Farväl till Panic Beach 6 - sinä 0 Minä: Ei liene Farväl till Panic Beach kattaa useita sukupolvia ja henkilöitä on paljon. Romaanin alussa olikin haasteellista pysyä selvillä siitä, kuka olikaan kuka. Tehtävääni ei helpottanut se, että teoksen kertoja liikkuu ajassa vikkelästi ja hän, joka vielä äsken olikin poika, onkin jo hetken päästä isoisä. Kertoja toki tunnustaa ominaislaatunsa: "Jag backar fram och tillbaka i tiden i en oändlig loop och försöker hitta vindpunkter och utvägar." Kertoja löytää sukunsa vaiheista alkoholismia, avioeroja, itsemu...

Kärlekens Antarktis herättää voimakkaita tunteita. Surua, ehkä vihaa ja suoranaista inhoakin. Voimattomuutta ja kapinamieltä. Kuvotusta, kauhua ja oksennusreflektin aktivoitumista. Sara Stridsberg vie lukijan yhä uudestaan tilanteeseen, jonka tämä haluaisi jo unohtaa. Jättää taaksensa kun painajaisunen. Mutta ei. Se mikä tapahtui tapahtuu yhä uudestaan.  Se pusertaa rintalastaa ja saa vatsan kouristelemaan. Tämän romaanin kertoja on kuollut. Hän on nuori nainen, joka on kuristettu hengiltä. Se, joka hänet tappoi leikkasi hänen päänsä irti ja paloitteli hänen ruumiinsa kahteen valkoiseen matkalaukkuun. Och nu skär han det som är kvar av min kropp i sju delar och stoppar resterna i två vita resväskor. Huvudet slänger han i det där avfallshålet vars yta har samma skära färg som spyor. Löysin Sara Stridsbergin aikanaan hänen romaaninsa Drömfakulteten  (2006, suom. Unelmien tiedekunta (Tammi 2018) myötä. Olin iloni kanssa yksin, sillä kukaan tuntemani henkilö ei ollut luk...

En ole erityisen innostunut fiktiivisistä elämäkerroista, sillä usein ne herättävät minussa lähinnä kysymyksen kirjailijan motiiveista. Ihan vieras ei ole sekään ajatus, että päällimmäiseksi tunteeksi nousee, että kuuluisan ihmisen elämäntarinaa on lähinnä käytetty hyväksi kaunokirjallisen teoksen luomiseksi. Syntyy hankala tilanne, koska fiktiivinen elämäkerta luo väistämättä kuvaa siitä ihmisestä, josta se kertoo. Samalla se pitää itsellään kaiken vapauden ja irtisanoutuu totuudellisesta kuvaamisesta. Tässä joukossa Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta on ilahduttava poikkeus, sillä se ei edes yritä kertoa totuutta teoksen päähenkilöstä Valerie Solanasista. Suurella palavalla ihastuksella tein tuttavuutta Unelmien tiedekunnan kanssa ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Drömfakulteten  osui käsiini flanööratessani kirjakaupassa ja kun silmiini osuivat vielä kirjaa selatessani nimet Valerie Solanas ja Andy Warhol oli selvää, että kyseessä oli kirja, jonka ehdottomasti halusin lu...

Vien leluni leikistä pois. Minä vieraannun. Tähän tapaan kirjoittaa Pentti Saarikoski eräässä runossaan. Hänen sanansa sopivat kuvaamaan lähes täydellisesti niitä tunteita, joita Sara Stridsbergin romaani Niin raskas on rakkaus minussa herätti. Se on romaani, johon on sisäänkirjoitettu, että sitä kuuluu rakastaa. Vaatimus, jonka pohjalta kiertyy esiin seuraavia havaintoja: 1) rakastamaan ei voi vaatia 2) kun niin kuitenkin tehdään, koen ahdistusta 3) pettymyksen Chanel 5 leijuu vahvana ympärilläni, sillä Stridsbergin romaani oli minulle kevään 2016 odotetuimpia 4) Niin raskas on rakkaus on sitä lajia kirjallisuutta, jota tullaan hehkuttamaan* useissa kirjablogeissa. 5) en olisi kirjoittanut tästä romaanista mitään, ellen olisi pyytänyt arvostelukappaletta (pyhä periaatteeni kun on, että jos pyydän, niin myös kirjoitan) 6) minulla on hirveä ikävä sitä Sara Stridsbergiä, joka kirjoitti romaanin Drömfakulteten Kauneuden yliannostus Stridsberg tuottaa kauniin maailman. Koskett...