1) rakastamaan ei voi vaatia
2) kun niin kuitenkin tehdään, koen ahdistusta
3) pettymyksen Chanel 5 leijuu vahvana ympärilläni, sillä Stridsbergin romaani oli minulle kevään 2016 odotetuimpia
4) Niin raskas on rakkaus on sitä lajia kirjallisuutta, jota tullaan hehkuttamaan* useissa kirjablogeissa.
5) en olisi kirjoittanut tästä romaanista mitään, ellen olisi pyytänyt arvostelukappaletta (pyhä periaatteeni kun on, että jos pyydän, niin myös kirjoitan)
6) minulla on hirveä ikävä sitä Sara Stridsbergiä, joka kirjoitti romaanin Drömfakulteten
Kauneuden yliannostus
Stridsberg tuottaa kauniin maailman. Koskettavan ja rintaa pakahduttavan maailman. Hän kirjoittaa paikoin lähes ylimaallisen kauniisti. Hänen tekstissään siniset helmet lentelevät ilmassa, putoilevat käsistä, ovat sade. Linnut laulavat poeettisesti ja puut ovat viisaita ja näkevät kaiken ja ummistavat silmänsä soveliaissa kohdissa. Muusta maailmasta eristetyn mielisairaalan seinien sisällä on rakkautta ja murtuneet mielet kätkevät sisälleen salaisuuksia, jotka herkistävät lukijan. Sairaalassa isäänsä käy tapaamassa hänen tyttärensä yhtä säännöllisesti kuin Olof Palme käy tapaamassa omaa äitiään, joka ei häntä enää tunnista. Öisin lääkäri kuljettelee potilaitaan salaisiin juhliin ja rakkaus on kova taakka kantaa.
Teoksen takakannessa Kjell Westö toteaa, että ei ole lukenut vuosiin mitään niin kaunista kuin Stridsbergin romaani. Niin se varmaan on ja ymmärrän hyvin, että niin on. Minä vaan olen se luopio, joka pysyy tälle tarinalle kylmänä kuin pakastin. Tai ei nyt sentään liioitella. Pysyn kylmänä kuin jääviileäkaappi. Stridsbergin kaunis kieli ei vie minua mukanaan. Sanat ovat kuin ne liian monta kertaa teoksessa lentelevät helmet ja lopputulos se surullisen kuuluisa kakku, jota kelpaa katsoa, mutta jonka syöminen on pettymys.
Kun epäilys tekstiä kohtaan tulee, en pääse siitä enää irti. Yhä useammat asiat alkavat ärsyttää, kuten vaikka se, että miksi tässä teoksessa on niin paljon tyhjiä sivuja. Jos niiden avulla on tarkoitus luoda ilmavuutta, joka kohottaa tarinaa, niin minä löydän pelkkää tyhjää ilman lisäarvoa.
Kielen lasihelmipeli
Stridsbergin kirjoitustapa on riski. Riski siinä mielessä, että jos se ei toimi, kaltaiseni jääviileäkaappi-ihmiset saattavat jättää lelunsa lattialle sikin sokin ja mennä kaappeihinsa ja panna oven kiinni. Kauneus tässä romaanissa on yksinkertaisesti liiallista. Hetkinen! Ehkäpä kyseessä on suomenkielen tuottama harha. Asia askarruttaa minua siinä määrin, että kaivan kirjahyllystä esiin Niin raskas on rakkauden alkuperäiskielisenä. Beckomberga. Ode till min familj -romaanin tulin ostaneeksi, koska en Hullujen päivien tungoksessa tullut ajatelleeksi, että se on sama romaani kuin Niin raskas on rakkaus.
Suomen- ja ruotsinkielisen teoksen otsikon herättämät mielleyhtymät ovat varsin erilaisia. Siinä missä ruotsinkielinen nimi paiskaa eteen mielisairaalan ja kirjailijan todellisuuteen perustuvan fiktiivisen perheen, suomenkielinen nimi taas kosiskelee rakkauden kautta. En kuitenkaan sanoisi, että suomenkielinen nimi on huono. Se on vaan hyvin erilainen ja on ymmärrettävää, että Beckomberga ei esiinny käännöksessä, koska useimmille suomalaisille (itseni mukaanlukien) se ei sano mitään. Myös teoksen englanninkielisellä nimellä The Gravity of Love on lukijoita lähdetty houkuttelemaan rakkauden kautta.
Outi Mennan käännöksessä ei todellakaan ole mitään vikaa. Itse asiassa aivan päinvastoin. Se on kielellisesti alkuperäistä kauniimpi. Tosin suomenkielisenä olen luonnolliseseti jäävi esittämään edellisen väitteen. Kielen kauneudesta aiheutuu joka tapauksessa myös vaikeuksia, sillä kieli soljuu kuin täydellisesti voideltu suksi, eikä se jätä minuun oikein mitään jälkeä. Se on pastaa, jolle pieni aldentemäisyys ei olisi pahitteeeksi.
Osasyynä pettymykseeni on se, että Stridsbergin Drömfakulteten oli minulle aikanaan tosi iso kirja. Tässä pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaneessa romaanissa Valerie Solanas SCUM-manifesteineen kohtaa Andy Warholin. Teos on armottomuudessaan ehdoton ja ehdottomuudessaan armoton. Sen sisältämä feminismi on julkean röyhkeää ja röyhkeän julkeaa.
Mutta on tärkeää puhua tärkeistä aiheista
Stridsbergin romaanin aihe on tärkeä. En silti ole varma, etteikö tässä olisi kyseessä mielisairaaloiden ja niiden potilaiden romantisointi. On sinänsä hienoa tuoda esiin mielisairaalamaailma kauniisti ja puhuttelevasti ja muistuttaa siitä, että myös mielisairaalassa rakkaus ja kauneus sitovat itsensä monin naruin kiinni synkkään ja tuskalliseen. Tässä tosin ei ole mitään yllättävää tai mistä sitä tietää, ehkä jollekin on.
Kirjan luettuani ymmärrän, miksi Helsinki Litissä Claes Andersson ja Sara Stridsberg puhuivat niin paljon psykiatrisen sairaanhoidon tilasta ja siinä tapahtuneista muutoksista. Niin raskas on rakkauden kirjalllisesta maailmasta ja niistä keinoista, joilla se on luotu ei oikein ole keskustelunaiheeksi, mikäli halutaan sanoa jotakin muuta kuin että tämä teos on mahdottoman kaunis. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan jo laskea kuinka monta kertaa olen käyttänyt sanaa kaunis.
Yhteiskunnallisesti on tapahtunut valtava murros, joka on merkinnyt mielenterveyden hoidon kannalta sitä, että suurin osa mielisairaaloista on lakkautettu ja potilaat jätetty heitteille avohoidon varaan. Tämä tietysti perustellaan potilaiden itsensä parhaalla ja sillä, että sairaalat laitostavat potilaansa. Avohoidon avulla ongelmat on lakaistu syrjään ja jätetty potilaat - usein ilman turvaverkkoja - itsensä varaan. Tämä on asia, josta on syytä pitää melua ja tähän meluun Stridsbergin romaani tuo tervetulleen panoksensa.
Kaikesta edellisestä huolimatta haluan todeta, että vaikka minä en lämmennyt Stridsbergin romaanille suosittelen sen lukemista ihan kaikille. Uskon, että se tulee olemaan teos, josta pitävät hyvin monet ja joka tulee olemaan vuoden vaihtuessa monen lukijan käännöskirjallisuuslistan kärkipäässä.
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (2016)
366 sivua
Ruostinkielinen alkuteos: Beckomberga. Ode till min familj
Suomentanut Outi Menna
Julkaisija: Tammi (Keltainen kirjasto)
Kiitos arvostelukappaleesta.
* Provokatiivinen verbi, jonka käyttö perustuu siihen, että turuilla ja toreilla olen kerran jos toisenkin törmännyt ajatukseen, että kirjabloggarit ovat hehkuttajia. Breaking news: kirjabloggareilla ei ole lauma-aivoja
Huuh! Mulla meinasi mennä kuviteelliset aamukahvit (lue: toimistopölyt, eli terveisiä töistä!) väärään kurkkuun tuon hehkuttamis-verbin vuoksi, mutta onneksi lopussa selvensit! Olen vähän allerginen lauma-aivoajattelulle ja tekstisi lopun luettuani voin huokaista. Juuri noin! Ei ole mitään yhteistä blogisuosikkia - toki monille mieluisia kirjoja on.
VastaaPoistaMinä pidin tämän kirjan kauneudesta, koska kirjan asiat ovat rumia. Kauneus auttaa kestämään niitä. Käännöskirjalistan kärkipäästä en osaa sanoa vielä mitään, mutta voi tämä hyvin ollakin. Jotenkin tänä vuonna omalle kohdalleni on osunut hyviä, kuten tämäkin, muttei täydellisiä käännöskirjoja. Sellaista alan jo odottaa.
T. Lumiomenan Katja toisella Google-tilillään
Onneksi et sentään mitään aamukahveja kaatanut päällesi, vaikka tietysti olisin siinä tapauksessa tarjoutunut maksamaan pesulaskun. :)
PoistaOlin kirjoittanut tähän postaukseen pitkähkön johdannon, jossa kerroin vierailustani riikalaisessa Lääketieteellisen historian museossa. Siellä on huone, jossa on välineitä, joilla on hoidettu psyykkisesti sairaita (annettu sähkösokkeja yms.). Tunnelma huoneen ulkopuolella (sisään ei voi mennä, katsoa vain ovelta) on karmaiseva, mutta silti siinä huomaa vaan seisovansa. Tämä kokemus oli monesti mielessä lukiessani Stridsbergin kirjaa ja osin juuri tästä nousi myös se, että tarina tuntui romantisoidulta. Kauneus ja rumuus/pelottava/kauhea eivät ole irl toisistaan irrallaan ja Niin kauniissa tuntuu, että kauneudella kuorrutetaan kaikki.
Kiitos Katja!
Kivasti jälleen kerran kirjoitat, jääviileäkaappi-Omppu! Tämä kirja on vähän kuin herkullinen, veden kielelle tuova komea kakku, jossa on suolainen sisus. En ole makean ystävä, mutta silmillä voi herkutella. Ja suolaisesta tykkään. Aihe on tosiaan tärkeä; paitsi terveydenhuollon kannalta, myös ihmisyyden. Kuka oikeastaan on "hullu", emmekö me kaikki tavallamme... ja voisiko heitäkin ajatella ihan vain ihmisinä, tulkitsin kirjan viestiä. Mietin myös tuota suomalaista kirjan nimeä, ensin pidin kosiskelevana, mutta taivuin lopulta ajatukseen, että se on hieno. Vaikka tosiaan aivan eri kuin alkuperäinen, suoraan asiaan menevä. Olisiko se Suomessa Niuvanniemi tai Lapinlahti tai pelkkä Mielisairaala - juu ei toimi. Erikoinen kirja kaiken kaikkiaan, hyvällä tavalla.
VastaaPoistaParas hulluuden määritelmään liittyvä näkemys, johon olen törmännyt on se, että hulluuteen tarvitaan aina kaksi. Toinen, joka on hullu ja toinen, johon suhteessa sen toisen hulluus on.
PoistaEn tiedä, mikä nimi Suomessa vastaisi Beckombergaa parhaiten. Ajattelin Rauhan sairaalaa. Se on nimenä jo muutoinkin täysin tyrmäävä. Se perustettiin 1920-luvulla ja rakkautettiin vuosituhannen vaihteessa ja mikä on vallan hurjaa niin nykyisin sen paikalla toimii Holiday Club Saimaa ja muistaisin lukeneeni, että jotain huvialuettakin sinne suunnitellaan.
Kiitos Arja!
Aloitin Stridsbergin juuri minäkin. Darling River saattaisi olla sinulle läheisempi, ehkä. En ole lukenut heh-hehkuttamaasi Drömfakulteteniä. Darling River on aika hmm karmiva maisemaltaan, en sanoisi kauniiksi.
VastaaPoistaLeena, luulen, että mikä tahansa Stridsbergin teoksista olisi mulle läheisempi kuin tämä nyt lukemani eli oikeilla jäljillä varmasti olet. En kyllä etsi mitään kamalan kamalaa, etsin todellista, sellaista kuin elämä. Oletkos sinä blogannut tuosta Darling Riveristä? Drömfakultetenia hehkutan hyvällä omalla tunnolla, koska se meni Suomessa ihan ohi. Kiitos Leena.
PoistaPuolivälissä vasta tuo Darling River. Valitettavasti en innostu siitä ja vaikuttaa että Stridsberg saa nyt tältä erää olla. Hauska painovirhe muuten tuossa edellisessä vastauksessasi: Rauhan sairaala rakkautettiin :) Sillä verbillä voisi kyllä olla käyttöä...
PoistaNo tämä pitää kyllä lukea, aihekin kiinnostaa, romantisointi harvemmin. Odotan ihan kivaa lukukokemusta, en paljon muuta. Ei tiedä vaikka siten yllättyisin!
VastaaPoistaRentoa vkoloppua Omppu :)!
Viisas ratkaisu odottaa "ihan kivaa", niin silloin on kaikki mahikset tosiaan tulla iloisesti yllätetyksi. Mulla kävin vähän siihen suuntaan Parkkisen Säädyllisen ainesosan kanssa. En oikein odottanut mitään, kun ne ruokajutut mietitytti, mutta voi sentään sain niin valtavasti. Kiitos bleue!
PoistaMinä en taas osannut odottaa tältä yhtikäs mitään, joten ylätyin iloisesti. Pidän kauniista, mutta en siirapppisesta, minusta tämä on edellistä, sillä onhan aihe rankka ja tosi. Loppupeleissä kuitenkin näin kaunis ei ehkä ole 'mun juttuni'.
PoistaSäädyllinen ainesosa tuli puskista ja yllätti: Parkkisen teos on kuin täydellinen joulualadobi eli olen myyty!
<3
Olen vähän samoilla linjoilla kanssasi. Odotin, että olisin pitänyt tästä enemmän, mutta en syttynyt sitten millään, ja loppumaku oli lopulta ihan okei tai hyvä. Odotin, että kirjassa olisi ollut jollakin tavalla enemmän tai pikemminkin konkreettisempaa kuvausta mielisairaalasta, psyykkisistä sairauksista, niiden ilmenemisestä ihmisessä jne., mutta tässä juuri se (tekstin) kauneus peittää tuon kaiken näkyvistä. Ymmärrän kyllä, että ehkä Stridsberg on hakenut juuri sellaista rumuuden ja kauneuden vastakkainasettelua, josta Katjakin tuossa ylempänä kirjoitti, mutta nyt ei vain minulle toiminut, kun odotin jotain muuta.
VastaaPoistaMukava kuulla, että en ole ainoa, joka ei ole tästä niin järin innostunut. Sinänsä kyllä on kiinnostavaa, että tässä tunnistaa sen kaiken kauneuden, mutta ei syty sille siitä huolimatta. Odotukseni olivat vähän samansuuntaisia kuin sinulla. Odotin jonkinlaista ristiinvalaisemista, mutta nyt kaikki spotit hehkuivat niin valtavan kaunista valoa, että sen valossa ei nähnyt oikein mitään. Kiitos Laura!
PoistaLuin tämän Helsinki Litin jälkihöryissä jo lähes kolme viikkoa sitten, mutta en saa blogitekstiä aikaiseksi. Halusin pitää tästä, halusin kokea jotakin suurta tämän äärellä. Niin ei sitten käynytkään. Ei tämä huono ollut, mutta odotin liikoja. Luin kirjan innolla ja vauhdilla ja petyin, kun se ei mennytkään ihon alle. Täytyisi yrittää saada blogiteksti aikaiseksi ennen kuin viimeisetkin muistikuvat häviävät. Darling river odottaa jo kirjaston varaushyllyssä, sillä uskon vielä löytäväni sen järisyttävän Stridsbergin!
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, että tästä on vaikea kirjoittaa, JOS ei ole tälle syttynyt. Oma kokemukseni oli sama. Sinänsä ei ollut enää täysin yllätys, että tämä ei tule olemaan minun romaanini. Stridsbergin ja Anderssonin keskustelun jälkeen olin jo epäilevin mielin, mutta tosiaan, koska olin pyytänyt arvostelukappaleen niin pakkohan se oli tästä blogata.
PoistaStridsbergin kirjat lienee aika erilaisia keskenään, joten ei tosiaan kannata lopettaa hänen lukemistaan, vaikka tämä ei olisi natsannutkaan. Kiitos kommentistasi! Yritän huomata kirjoituksesi, kun se ilmestyy.
Harmi, ettei tämä kirja iskenyt sinulle. Itse olen ohittanut sen täysin, mutta nyt kiinnostuin ihan todella. Kaunis suomen kieli, välillä liian kauniskin, vetoaa tähän runotyttöön täysin, ja koska mielenterveyspuolella työskentelen tämän kesän ja toivottavasti jatkossakin, on se aiheenakin todella lähellä. Tämä menee kyllä toivelistalle! Kiitos erinomaisesta tekstistä, ilman sinua olisin varmaan jatkanut elämää ilman tietoa siitä, kuinka mielenkiintoinen kirja on ihan nenän alla.
VastaaPoistaKatri, nyt todella rupesi kiinnostamaan, miten tämän teokset koet, kun sinä olet tavallaan tämän kirjan kuvaaman aihepiirin sisällä. Ilahduttaa kovasti, että oma epämieltymättömyyteni tätä kirjaa kohtaan ei karkoittanut sinua lukemasta, vaan päinvastoin.
PoistaJos haluat, voin lähettää oman kappaleeni sinulle postimaksujen hinnalla. Minulla kun tosiaan on tämä myös ruotsiksi ja jos joskus luen uudestaan, niin luen sitten mieluummin alkuperäiskielellä voidakseni verrata, miltä tämä ruotsiksi tuntuu. Kiitos kommentista.
Koska tämä tulee mulla seuraavaksi - tai sitä seuraavaksi- hypähdin juttusi yli mutta palajan!
VastaaPoistaHihii, näin erilaisia me olemme lukijoina! Minut teksti lumosi...
VastaaPoistaAnnika ihmettelisin, jos tämä ei olisi ollut sinun kirjasi. Tämä ajatus on muodostunut sen perusteella, mitä olet kirjoitellut ja mistä tykännyt. Voihan rikkaus! Kiitos!
Poistaihan kuin olisin lukenut eri kirjan kuin sinä. Rakkaus on raskasta, jos olet lapsi ja isäsi ei rakasta sinua, vaan on alkoholisti ja sekaisin viinasta ja joutuu mielisaiaalaan. Lapsi haluaa olla isänsä luona, mutta isä ei halua tavata lastaan, koska haluaa kostaa äidille. Rakkaus on raskasta, jos joudut olemaan hullujen seurassa, kuunnella niitä jne. oma lapsuus kuluu itsemurhien kuuntelemiseen ja kaikkeen siihen p-n mitä alkoholisti tuputtaa. Lopuksi unohtaa oman lapsensa olemassaolon. Taivas, että tämä kirja oli uskomaton. Tästä oli romantisointi ja kauneus kaukana...tämä kirja oli niin totta.
VastaaPoistaMai, olisin odottanut että olisin kokenut tämän teoksen pitkälti juuri niin kuin mihin sinä viittaat. Niin ei käynyt. Se, että on kokenut tiettyjä asioita, kuten vaikkapa isänsä mielisairauden ja alkoholismin ei tarkoita, että kokisi tämän kirjan automaattisesti omakseen.
PoistaItse asiassa sanoisin melkeinpä niin, että mitä lähemmäs omia elämänkokemuksia kaunokirjallinen teos tulee, sitä suurempi riski on, että voi käydä niin, että teos jättää ihan kylmäksi, jos sattuu käymään niin, että omat kokemukset juuri niistä kuvauksen kohteena olevista asioista ovat toisenlaisia. Siitä tulee myös pettymys.
Kiitos Mai kommentistasi.
Siksi kiirjoitinkin, että aivan kuin olisin lukenut eri kirjan, sillä kirja kosketti minua todella syvältä omakohtaisten kokemusten ja tuolla työelämässä kokemien kokemusten vuoksi. Minulle kirja oli vuoden kohokohtia.
PoistaJuu ymmärsin Mai ja tuossa ylempänä yritin tuoda esiin, että juuri omien kokemusten vuoksi tämä taas ei koskettanut minua. Tällaista se on ja usein mielenkiintoisimpia ovat teokset, jotka herättävät hyvin erilaisia tunteita ja ajatuksia, ristiriitaisiakin. <3
PoistaYmmärrän yskän, itsekin hämmästyin kun kolmannen kerran alkoi tulla tähtisadetta tai muuta ihanaa tuiketta, eikä sivuja ollut kääntynyt vasta kuin muutama kymmen.
VastaaPoistaTuntui oudolta, kun aihe on niin rankka ja surullinen, mutta kieli kuin rakkausrunoissa. Jotenkin se kieli sitten kuitenkin vietteli ja ihastutti, ja luulen, että aloin vähän ymmärtää sitäkin, mihin kirjailija sillä pyrki.
Tosiaankin, hämmästyin että en kokenut tätä yhtään niin kuin olin odottanut. Asioiden rumuus ja rankkuu vs. suorastaan jumalaisen kaunis kieli ei ollut yhdistelmä, joka omassa luennassani olisi toiminut. Tuli vähän sellainen tunne, että tässä oli pyritty tarkoituksellisen erilaiseen kuvaustapaan juuri tuon kielen avulla ja niin kävi, että tarina vaan soljui ja soljui, mutta oikein mitään ei tarttunut mukaan. Kiitos Erja.
Poista