Tekstit

Näytetään tunnisteella Törmälehto Terhi merkityt tekstit.

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Kuva
Terhi Törmälehdon esikoisromaania Vaikka vuoret järkkyisivät on mainostettu paljon. Siitä on myös ehditty kirjoittaa jo useita bloggauksia, joista ainakin kaikki ne, jotka olen lukenut ovat olleet varsin positiivisia, joka tosin ei ole minkäänlainen ihme, sillä Törmälehdon teos on todellakin hyvin valmis ollakseen esikoinen. Vaikka vuoret järkkyisivät lainaa nimensä raamatusta. Minulle tämäntapaiset raamatulliset kirjannimet ovat aina hieman ongelmallisia, enkä  usein oikein tiedä miten niihin tulisi suhtautua. Esimerkiksi Jussi Valtosen romaanin He eivät tiedä mitä tekevät kohdalla viittaus Jeesuksen sanoihin ristinpuulla tuntui sekä vahvalta että keinotekoiselta ja jouduin lukiessani kamppailemaan sen kanssa useita kertoja. Törmälehdon romaanin kohdalla tilanne on toinen, koska romaanissa uskonnolla, tarkemmin ottaen helluntailaisuudella ja sen kuvauksella, on keskeinen rooli. Teoksen nimi on lainaus Jesajan kirjan 54. luvusta, jossa todetaan: Vaikka vuoret järkkyis...