Terhi Törmälehdon esikoisromaania Vaikka vuoret järkkyisivät on mainostettu paljon. Siitä on myös ehditty kirjoittaa jo useita bloggauksia, joista ainakin kaikki ne, jotka olen lukenut ovat olleet varsin positiivisia, joka tosin ei ole minkäänlainen ihme, sillä Törmälehdon teos on todellakin hyvin valmis ollakseen esikoinen.
Vaikka vuoret järkkyisivät lainaa nimensä raamatusta. Minulle tämäntapaiset raamatulliset kirjannimet ovat aina hieman ongelmallisia, enkä usein oikein tiedä miten niihin tulisi suhtautua. Esimerkiksi Jussi Valtosen romaanin He eivät tiedä mitä tekevät kohdalla viittaus Jeesuksen sanoihin ristinpuulla tuntui sekä vahvalta että keinotekoiselta ja jouduin lukiessani kamppailemaan sen kanssa useita kertoja. Törmälehdon romaanin kohdalla tilanne on toinen, koska romaanissa uskonnolla, tarkemmin ottaen helluntailaisuudella ja sen kuvauksella, on keskeinen rooli.
Teoksen nimi on lainaus Jesajan kirjan 54. luvusta, jossa todetaan: Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju. Kyseessä on raamatun ns. uusi käännös, jossa ei ole samaa hienoa klangia kuin vanhassa käännöksessä, joka kuului: Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju.
Nämä koot-loppuiset verbit ovat kovasti mieleeni. Niissä on jotakin jylhää ja vahvaa, joka uudesta raamatunkäännöksestä puuttuu. Tämän vuoksi luinkin Törmälehdon romaania ennen muuta vanhan raamatunkäännöksen kontekstistä käsin.
*
Vaikka vuoret järkkyisivät tapahtuu kahdella aika- ja paikkatasolla. Teoksen päähenkilön Elsan elämästä Suomessa kerrotaan 3. persoonassa. Suomeen sijoittuvissa tapahtumissa Elsa on lukioikäinen ja hän on ikään kuin kertojan retrospektiviisen katseen alla, jota 3. persoonan kerronta vielä korostaa. Teoksen toinen taso puolestaan sijoittuu Elsan nuoren naisen vuosiin Kolumbian Bogotaan ja nämä jaksot on kerrottu minäkertojan kautta. Bogotassa elämä nähdään nimenomaan Elsan silmin ja hänen ajatustensa kautta.
Kahden eri tason kerronta tukee ja värittää hienosti toinen toistaan. Suomessa Elsa on hapuileva nuori, joka ajautuu helluntailaisuuden pariin aika lailla sattumalta. Usko tulee hänen vahvasti ja osansa rukouksista saavat niin Ultra bra kuin siiderin viekoitteleva voimakin. Oikea helluntailaisuus mitataan paitsi uskontoon sisältyvien sääntöjen noudattamisella ennen muuta kyvyllä puhua kielillä.
Siinä missä Suomi on romaanissa hieman harmaa ja tutun tuppukylämäinen, on Bogota täynnä värejä, naurua ja laulua. Maissileipä tuoksu ja papaijamehu valuu. Elämä Bogotassa on kuitenkin myös vaaroja täynnä sotilaiden ja sissien käydessä taistelujaan ja on vaikea tietää, kuka kenenkin puolelle kuuluu. Ihmisten katoaminen on arkipäivää. Uskon kautta Elsa löytää tutun, sillä se on Bogotassa samaa vahvaa juurta kuin Suomessakin. Myös rakkaus polttelee Elsan sydäntä kummassakin maassa sen kohteiden toki vaihdellessa.
Helluntailaisuudessa on Törmälehden romaanin mukaan paljon odottamista. Laajemmalla tasolla se näyttäytyy pyrkimyksenä tehdä lähetystyötä, jotta tulisi päivä, jolloin ihmiset kokevat uskonherätyksen. Henkilökohtaisella tasolla odotus on ennen muuta oman ruumiin ja sen nautintojen kieltämistä. Törmälehto kuvaa hienovireisesti ja alleviivauksiin sortumatta Elsan seksuaalista heräämistä ja sitä vapauden tunnetta, kun ruumis vihdoin uskaltaa antautua ja ottaa.
Elsan usko on romaanissa sateenvarjo. Se suojelee ja antaa turvaa, mutta samanaikaisesti se myös estää ja rajoittaa. Sen alle hiipii epäilys ja kyseenalaistaminen. Mihin asti Jumalan rakkaus ja armo kestävät? Entä jos usko ei olekaan sitä, mitä Elsa on sen vuosia ajatellut olevan? Kolumbiassa vuoret ovat jatkuvasti silmien edessä, mutta ne ovat myös Elsan sisällä ja väistämättä tulee päivä, kun paine vuorten sisällä kasvaa liian suureksi. Jos kestävin järkkyy, mitä ihmiselle jää?
Törmälehdon teksti on perinteistä kerrontaa. Se on luontevaa ja onnistuneen al denteä. Vaikka vuoret järkkyisivät perustuu pitkälti kirjailijan omiin kokemuksiin, mutta hän ei jää oman elämäntarinansa vangiksi. Nuoren uskovan tytön ja nuoren naisen elämää kuvataan realistisen kiihkottomasti. Tiivistäen voisi sanoa, että uskonnollinen vakaumus ja Sinkkuelämä kulkevat sovussa käsi kädessä. Vaikka kielipuhetta välillä karkaa Elsan suusta on hän kuin kuka tahansa nuori ja hienoa onkin juuri se, että helluntailaisuus näyttäytyy tässä kirjassa yhtenä mahdollisena valintana monien muiden valintojen joukossa. Kun yksi hurahtaa helluntailaisuuteen, toinen Nietzscheen ja kolmas Justin Bieberiin, eikö näissä kaikissa ole pohjimmiltaan kyse samasta? Nuori (kuten toki myös vanhempikin ihminen) etsii itseään isompaa - filtteriä, jonka läpi olla maailmassa.
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (2017)
299 sivua
Kustantaja: Otava
Helmet lukuhaaste, kohta 44 Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Jaan tunteesi mitä tulee nimiin tuossa alussa. En ole lukenut He eivät tiedä mitä tekevät, enkä usko enää lukevani, Finlandia-höyryjen haihduttua. Mutta kun ensimmäisen kerran näin tuon nimen, se ärsytti. Se on minusta löysä ja epämääräinen. Kun ymmärrän, ettei se edes liity siihen mistä nimi on lainattu, se on vieläkin vähemmän.
VastaaPoistaKun uskontoihin hurahtaminen on minusta paljon pahempi kuin nuo kaksi muuta vaihtoehtoa, haluaisin vastata kysymykseesi että ei ole pohjimmiltaan sama asia.
Tosin pitää nyt sanoa, että Valtosen romaanin nimi on kyllä ihan perusteltu siinä mielessä, mistä kirjassa on kyse. Jokin tuossa nimessä vaan karkoittaa mua ja en itse kirjaankaan kokonaisuudessaan ihastunut, vaikka joistakin kohdista pidinkin paljon.
PoistaEn osaa ajatella, että uskonto sinänsä olisi mitenkään pahasta ja moni on uskosta saanut voimaa päästä tolpilleen. Kontekstini asiassa on tavallinen ev.lut. Kirkosta en kyllä koskaan eroaisi, koska maksan mielelläni kirkollisveron, koska kirkko tekee niin paljon hyvää työtä ihmisten auttamiseksi.
Hieno lopetus: olen ihan samaa mieltä, hurahtamisen kohteita on monenlaisia ja usein - etenkin nuorten kohdalla - yhteisöllisyys, ystäväpiiri, vaikuttaa siihen saako kicksit uskonnosta, popista tai jostain ihan muusta.
VastaaPoistaMinusta tämä oli kiinnostava esikoinen. Olen itse hyvin epähurahtavainen ihminen, mutta erilaiset uskonto- ja politiikkakuvaukset kiinnostavat. Törmälehdon romaani on aika tyypillinen esikoinen, mutta kerronnaltaan taidokas. Hyvää kieltäkin!
No minä taas olen erittäin potentiaalinen hurahtaja ja on sitä kaikenlaisia hurahduksia ollutkin, mutta ei onneksi mitään kovin vaarallista. Pahiten olen hurahtanut kirjoihin, sitä on kestänyt jo aika kauan. :D
PoistaMinustakin tämä on kerronnallisesti taidokas, vaikka tosin puolivälissä kirjaa vähän väsyin. Ehkä siinä oli jotain, jota olisi voinut tiivistää. Helluntailaisuudesta en henk.koht. omaa muuta kokemusta kuin että pari tuttavaa olivat aikanaan mukana helluntaitoiminnassa.
Ah, no joo: kirjahurahdus, Brittein saari -hurahdus, Tori Amos -hurahdus... Onhan noita minullakin. :D Mutta joo, siis. :)
PoistaToisaalta, jos hurahdus kestää vuodesta toiseen, niin onko se enää hurahdus? :D <3
PoistaOlipa kiva lukea arviosi tästä! Ei mulla muuta tällä kertaa :D
VastaaPoistaHyvän vastaanoton on tämä kirja saanut. :D Terveisiä!
PoistaHurahdusalttius on tietysti persoonasta kiinni, mutta nuorena on ehkä alttein. Muistan kun itse halusin rippikoulussa hurahtaa ihan vaan ev.lut. uskoon, ja jopa väitinkin hurahtaneeni mutta en sitten kuitenkaan ollut. Minulla oli töissä nätti nuori ja fiksunoloinen perheenäiti, helluntailainen, joka aivan vakavissaan kertoi jossain kokouksessa sadelleen aitoja kultahippusia. En kyllä tiennyt miten olisin ilmeeni asettanut.
VastaaPoistaNuo kultahiput kuulostaa kyllä aika ekstreemiltä, mutta kaipa se on niin, että kun johonkin tarpeeksi uskoo, niin sitä alkaa sitten jo näkemään. Tässä tietysti on vaaransa ja muistelen lukeneeni, että esim. juuri helluntailaisilla on enemmän uskosta johtuvia mielenterveysongelmia kuin mitä esim. ev.lut. uskovilla.
PoistaMua kiinnostaa usko ihan jo käsitteenäkin ja mm. se problematiikka, että joko uskoo tai ei usko, mutta itseään ei voi pakottaa uskomaan eli mistä se tulee se tunne/kokemus, että uskoo. Olin nuorena jonkun verran kirkon toiminnassa mukana, mutta se oli kaikki hyvin liberaalia porukkaa, jonka kanssa pyörin.
Ihanasti sanottu tuo, että kerronta oli onnistuneen al dentea. Sitä se tosiaan oli, ilo lukea. Kiinnostava esikoinen. Onneksi ehdin lukea ennen kuin sitä alettiin tarjota joka tuutista. Voi olla että tuputtaminen olisi saanut jättämään väliin.
VastaaPoistaKiinnostava merkintä! Kiitos! Ehkä ihmisillä on keskenään erilaisia alttiuksia kokea hengellisiä tunteita, siis sitä että tuolla jossain on jokin ihmistä suurempi voima ja elämällä on jokin isompi merkitys. Toiselle sellaisia tunteita tulee, vaikka olisi kasvanut ateistiperheessä ja toiselle ei sitten millään, vaikka kovasti sellaisia toivoisi, jotta sopisi paremmin johonkin uskonnolliseen yhteistöön... Ja ehkä vielä se, mihin ne tunteet kanavoi on oma juttunsa. Niin kuin sanottu, toiset hurahtaa uskoon, toiset politiikkaan, toiset Justin Bieberiin ja toiset kirjoihin. :)
VastaaPoistaNiin se varmaan on, että alttius ja tarve ihmistä suuremman kokemiseen vaihtelee. Monille myös luonto voi olla tuollainen suurempi voima. Sinänsä kyllä minusta on tavallaan oikein terveellistä, jos kokee, että on jotain ihmistä suurempaa, kun ihminen lajina ei ole toistaiseksi ainakaan vielä kovin kehittynyt tai siltä ainakin tuntuu, kun seuraa tapahtumia ympärillään ja maailmalla.
PoistaKirjat on kyllä hyvä hurahtamisen kohde ellei suorastaan paras. Ne ei petä ikinä. :D Kiitos Juha.
Kieltämättä luonto on varmasti monelle yksi tärkeä! Ei se minustakaan olisi ihmisille pahitteeksi huomata, etteivät ole maailman napa. Tämä on kyllä melkoinen aika.
PoistaOlin eilen Savoy-teatterissa Baba Lybeckin Kirja Vieköön -illassa ja siellä Merete Mazzarella puhui myötätunnon tärkeydestä ja sen tärkeydestä juuri tämänhetkisessä maailmassa. Hänen puheitaan oli rohkaisevaa ja toivoa antavaa kuunnella.
PoistaRehellinen postaus ja tyydyn siihen, sillä olen päättänyt olla lukematta kirjaa. En vain jaksa uskontoa. Olen varmaan aiemminkin kertonut, että suvussa on uskovaisia ja syksyllä totesin uskonyhteisön jyränneen vanhan tätini ja heittäneen hienon ihmisen kuin märän rätin hautaan. Suuri testamenttilahjoitus otettiin vastaan, mutta ei minkäänlaista muistamista esitetty. Ja mitä minä teen noille jehoville, jotka pörrää joka viikko oven takana. Kun ei kiinnosta.
VastaaPoistaOnpa kurja kuulla Mai, että tätisi on joutunut moisen kohteeksi. Niinhän se on, että kaikissa yhteisössä on aina myös niitä, jotka käyttäytyvät ala-arvoisesti. Ymmärrän hyvin, että uskonto aiheena ei nyt sinua kiinnosta. Vanhan ihmisen huijaaminen on kyllä yksi alhaisimpia tekoja. Vihaksi pistää.
PoistaJehovat ei enää käy meillä. He ovat sanoneet minun joutuvan helvettiin ja tuon toivotuksen jälkeen heitä ei ole enää näkynyt. Ovat varmaan lisänneet minut toivottomien tapausten sarakkeeseen. :D
:D
PoistaNe kysyvätkin minun miestä, mutta sanon ettei se ole kotona, vaikka olisikin. Mies on otollisempi kohde. Ensi kerralla sanon suoraan, että meille ei tarvitse enää tulla käymään. Varmaan saan samanlaisen toivotuksen paikkaan jota ei ole olemassakaan. Mehän joudutaan kaikki maahan ja tullaan maasta, ihme kumma. Onkohan siinä jokin käännöskukkanen raamatussa kun noin sanotaan, mutta sehän on tosi vanha kirja, ja naisen synnyttäminen on vissiin ollut tosi hävettävää.
Olen kyllä inttänyt aika monen kanssa tuosta asiasta, kun luulevat meidän menevän taivaaseen tai helvettiin ja minä sanon, että raamatun mukaan me tullaan ja mennään maahan.
Mai, olen kuullut, että Jehovan todistajat laittaa jonkun merkin oven pieleen, niin tietävät missä kannattaa käydä ja missä ei. En tiedä, onko tämä totta, mutta tällaista olen kuullut.
PoistaTuosta viimeisestä kappaleesta, niin eikö raamatun mukaan ruumis muutu takaisin maaksi ja henki nousee taivaaseen. No, minä en näissä uskontoasioissa ole kovin väittelevää tyyppiä, vaikka jossain muissa asioissa saatan ollakin.
Juurikin tuo viimeinen kappale on mielestäni hyvää pohdintaa. Itselläni oli kohtuu uskonnollinen kausi yläasteen lopussa ja lukion alussa (liekö ripari vaikuttanut), mutta jälkeenpäin olen hahmottanut, että kyseessä oli samanlaisia tuntemuksia, mitä herää ihastuessa tai fanittessaan jotain: innostuu jostain uudesta ja haluaa tietää siitä kaiken. Jos innostus ei kuitenkana tarjoa sitä, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee, se hiipuu jossain vaiheessa. Olen myös kuullut monien uskovaisten kuvaavan uskoon tulemistaan rakastumisena. Heillä se tosin on tainnut usein jatkua koko elämän loppuun saakka (tässä vaiheessa yhteis varmaan auttaa ylläpitämään uskoa).
VastaaPoistaKirjoitit kirjasta hyvin ja mielenkiintoisesti. Olen itsekin pohtinut, pitäisikö lukea tämä kirja. Ensiksi ainoastaan hyvännäköinen kansi kiinnitti huomioni, mutta myös lupaavat arvostelut ovat vahvistaneet intoani tarttua tähän.
Kirjoitin kommentin tähän bloggaukseen, sillä sunnuntai-streamiin linkkaamasta runoteoksista en olisi osannut sanoa oikein mitään.
Näin tämän kirjan tosiaan tavallaan yhtenä vaihtoehtona siihen etsintään, jonka jokainen käy nuoruudessaan läpi. Myöhemminkin elämässä toki, mutta nuorena se intensiteetti on hurja. Paljon tietysti riippuu myös ystävistä ja kavereita ja muista vaikutelmista, kuten omalla kohdallasi mainitset riparin. Uskoipa sitten tai ei, niin kyllä uskontoon joka tapauksessa liittyy hyvin vahvoja tunteita ja tuo mainintasi rakastumisen tunteesta on siinä suhteessä hyvin kuvaava.
PoistaLue ihmeessä Törmälehdon kirja. En ole huomannut, että kukaan olisi sitä ainakaan toistaiseksi erityisen tylsänä tai huonona pitänyt.
Odottelen kirjastosta tätäkin kirjaa. Ihan mielenkiinnolla luen. Mukavaa, että tulee uusia kirjailijoita. Odotan kirjalta hyvää tarinaa.
VastaaPoistaSinä kerkeät lukea vaikka mitä!
Tämä on ollut hyvin pidetty kirja tai ainakin mitään suurempia haukkuja ei ole tullut vastaan. En kyllä oikeasti kerkeä ja muutenkin on nyt vähän niin ja näin lukemisen kanssa, ei oikein kulje ja bloggaukset ei senkään vertaa. Onneksi on pari tuolla drafteissa, niin voi niitä heitellä ilmoille.
Poista