Reader, why did I marry him?

Aloittakaa teoksenne yksinkertaisella sitaatilla. "Minä en tunne syyllisyyttä mistään. En absoluuttisesti mistään." Edellä olevat sanat lausuu Lina Heydrich historiallista tutkimusta tekevälle Erich Richterille Terhi Rannelan uutuusromaanissa Frau. Lina Heydrich, Frau, on pahamaineisen natsin, Prahan teurastajaksi kutsutun Reinhard Heydrichin puoliso. Erich Richter sen sijaan on fiktiivinen henkilö, jonka avulla Terhi Rannela kertoo Linan tarinan. Jos ei ole lukenut Laurent Binet'n teosta HhhH * on Terhi Rannelan Frau varsin erilainen teos kuin jos niin on tehnyt. Itse kuulun porukkaan, joka on HHhH:n lukenut ja joka arvostaa sen korkealle. Itse asiassa niin korkealle, että nimesin sen Blogistanian Globalia-äänestyksessä vuoden 2015 parhaaksi käännösromaaniksi. HHhH:n lukemisesta seuraa, että monet Rannelan teoksessaan esiin tuomat historialliset tapahtumat eivät tule yllätyksenä. Niinpä en tässä kirjoituksessa puhu esimerkiksi siitä, mitä tapahtui tsekkilä...

Elena Ferranten romaani Amalian rakkaus palautti mieleeni englantilaisen kirjailijan Kingsley Amisin (1922-1995) toteamuksen, että kaiken suuren taiteen takana on seksi. En ehkä lähtisi ihan noin vahvan väittämän kannalle, mutta ei Amisin toteamus täysin perätönkään ole. Tosin riippuu tietysti myös siitä, miten seksin määrittelee. Itse puhuisin ehkä mieluummin seksuaalisuudesta, joka on jo ilmiönä huomattavasti laajempi. Miten tahansa, Amalian rakkaus on kuppikakku, joka on rakennettu seksuaalisuudesta, vallasta, fetisismistä ja mustasukkaisuudesta. Elena Ferrante on italialainen kirjailija, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta. Varmuutta ei ole edes siitä, onko hän nainen vai mies. On myös epäilty, että kynänimen taakse saattaisi kätkeytyä useampikin kirjoittaja. Amalian rakkaus on joka tapauksessa tekijän (tai mahdollisesti tekijöiden) esikoisteos. Huikaiseva psykologinen jännitysnäytelmä, jossa Amalian arvoitusta tutkitaan kuin hän olisi patologin pöydällä oleva ruumis. Ja ruumi...

Hei, olen Ester Nilsson, skribentti ja tahdon Hugo Raskin, taiteilijan. Rakastaako Hugo minua vai eikö rakasta? Mitä se tarkoitti, kun se sanoi niin näin ja noin. Kyllä se varmaan rakastaa, vaikka mikään ei siihen viittakaan. Jos vaan tarpeeksi tahdon, niin kyllä se rakastaa, koska muutoinhan minä olisin aivan onneton.  Huomaattehan nyt kaikki, miten olen ainutlaatuisimmalla tavalla maailman onnettomin, kun Hugo ei sitten millään rakasta minua. Ihme tyyppi, kun ei suostu tajuamaan omaa parastaan, joka olen minä. * Jestas sentään, mitä omassa itsessä ja omissa tunteissa vellomista. Melkoista tunnenarsismia. Minun tunteeni, minun rakkauteni, minun pettymyksensi. Mitä sitä nyt maailmassa muuta olisikaan kuin Esterin ihmeelliset ja loistavat rakkaudentunteet, joiden mahtavuutta ilkeä Hugo Rask ei suostu näkemään, huomioimaan ja vastarakastamaan. Teoksen alku - se osa, jossa Ester ei vielä ole tutustunut Hugoon - on lupaava. Erityisesti lause siitä, että ihmistä voi...