Reader, why did I marry him?

Vyöry kirjaimellisesti vyöryi kotiini. Ponnisti tiensä postiluukun läpi monenkirjavien mainosten pehmustamana. Ihmetteli hetken, mikä on tämä uusi ympäristö. Venytteli ja alkoi kuiskia houkutuksen sanoja. Myönnän. Annoin sille periksi heti kättelyssä ja niin aloitimme yhteisen matkamme. Vyöry ja minä. En tiennyt Niina Revon romaanin sisällöstä ennakolta mitään. Olin toki nähnyt sen esiintyvän someissa, mutta siitä, mistä kirjassa on kysymys minulla ei ollut aavistustakaan, joka osoittautuikin varsin otolliseksi lähtökohdaksi. Vyöryn alku on humahdus. Tuntuu siltä kuin lyötäisiin tiilellä päähän. Edellinen lause on tiilihuumoria, jonka ymmärtämiseksi on tarpeen kertoa, että Vyöry alkaa niin, että heti sen ensimmäisellä sivulla Sylvia panee merkille, että vastapäisen talon edessä on veritahra ja tiili. Kun hän vielä kertoo tyttärelleen Minnille, että "äiti on päättänyt lopettaa työt ja alkaa viettää aikaansa kävelemällä" olen saanut vahvan vihjeen siitä, että kyseess...

Leena Krohnin Kadotus joutui kovaan seuraan, kun juuri sitä ennen oli lukenut Domenico Starnonen romaanin Trick . Se oli sen verran tiukka paikka, että siitä harva kirja ja kirjailija olisi kunnialla selvinnyt, mutta Krohn on kaukana kenestä tahansa. Jos nyt sanotaan niin kuin asia on, niin voidaan sanoa, että Leena Krohn on yksi kaikkein valovoimaisimmista suomalaisista nykykirjailijoista ja tätä hänen asemaansa Kadotus sen kun vahvistaa. Jokaisen wanna-be-kirjailijan pitäisi lukea Krohnia. Starnonen kohdalla kirjoitin sanojen takana olevasta materiaalista, joka saa sanat värähtämään ja henkimään elämää. Harva osaa kirjoittaa niin, mutta Krohn osaa ja erityisesti Kadotuksen 10 ensimmäistä sivua on tästä aivan loistava esimerkki. Kaksi sanaa: avain ja bonsai-puu sisällyttävät itseensä niin paljon, että ne ovat juurikin kuin seinälle teoksen alussa ripustettuja aseita, joista tietää, että ennen pitkää ne tullaan laukaisemaan, joka ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoita, että as...

Mikko Rimmisen Maailman luonnollisin asia jakoi minut kahtia. Minä 1: Rimminen on kielellisesti ihan hemmetin nerokas potenssiin monta kertaa Minä 2: Totta, mutta se ei ole mikään uusi asia. Se on tullut selväksi jo hänen aiemmista teoksistaan Minä 1: No joo, mutta tässä nyt ollaan ihan uusilla kierroksilla Minä 2: Ehkä niin, mutta rajansa kaikella Minä 1: Luit kirjan kuitenkin loppuun Minä 2: Luin, koska halusin kirjoittaa postauksen, jossa kutsun Rimmisen kirjoitusta lihavoiduksi  verbaalimasturbaatioksi  Minä 1: Kuulin kyllä, että mutisit lukiessasi Minä 2: Olet oikeassa. Tulihan sitä jokunen kerta todettua: Mikko Rimminen, please, ei enää. * Kirjailija Jamaica Kincaid on todennut, että on parempi epäonnistua pyrkiessään tekemään jotakin suurta kuin onnistua keskinkertaisen parissa. En nyt välttämättä kävisi väittämään, että Rimmisen teos on epäonnistunut, mutta lukijan kannalta se on aika hankala pala, mutta ainakaan se ei ole missään nimessä keskinkerta...

Riita-asioiden käsittelystä tutulla oikeusjargonilla voitaisiin todeta, että on kiistatonta , että Marisha Rasi-Koskisen uutuusromaani Eksymisen ja unohtamisen kirja (EJUK) on kiinnostava ja mielikuvitusta herkullisesti ruokkiva teos. Vähemmän kiistatonta sen sijaan on se, mistä tässä romaanissa on varsinaisesti kysymys ja mitä Rasi-Koskinen kirjallaan haluaa sanoa. Miten EJUKia tulisi lukea? Helpointa on tietysti lukea vaan sen enempiä pohtimatta ja nauttia kielestä ja tapahtumien käänteistä. Tämänkaltainen lähestymismetodi ei kuitenkaan sovi minulle kovin hyvin, koska haluan tietää tarkemmin, mistä on kyse  ja tämän vuoksi huomasin lukiessani esittäväni itselleni miten lukea -kysymyksen useampaan kertaan. EJUKin aikakäsitys ja sen korostunut paikattomuus lähentävät sitä kokeilevan fiktion suuntaan, mutta tämäkin määrittely haraa vastaan. Tuntuu kuin itse teoskin olisi nimensä mukaisesti eksynyt lajityyppien metsään. Kenties myös lukijan on tarkoitus menettää tutut koordinaat...

Hullu on Juha Hurmeen tarina miehestä, joka tuli hulluksi. Teoksen alussa mies huomaa, että asiat ovat sillä mallilla, että on parasta kävellä suoraan sairaalaan. Niin hän tekeekin juostuaan ensin muutaman kerran Eläintarhan pururadan ympäri. Sairaalaan meno tapahtuu kreivin aikaan ja viime tingassa, sillä heti sinne päästyä näkö-, kuulo- ja todellisuusharhat ottavat miehen tukevasti valtaansa. Olen tietoisesti ollut lukematta Juha Hurmetta, koska minulla on sellainen vahvemmanpuoleinen etiäinen, että hän on tyyppi, jonka kirjoitusten vaikutuksen tulen kokemaan liian(kin) vahvasti. Jos nyt suoraan sanotaan, niin sanotaan, että Juha Hurmeen tekstit pelottavat minua. Nyljettyjä ajatuksia on minulle suoraan jopa suositeltu, mutta lähdin nyt kuitenkin Hullun matkaan, kun se osui käsiini sopivasti juhannuksena, jonka kristillis-pakanalliseen karnevalismiin se oivallisesti sopii.   Nerot ja hullut En pidä yhtään sanasta hullu, mutta kun se nyt sattuu olemaan Hurmeen teoksen n...

Haruki Murakamin uuden romaanin ilmestyminen on kirjallinen Tapaus ihan kansainvälisestikin ottaen. Muistelisin lukeneeni, että Japanissa hänen uutuuttaan Colorless Tsukuru Tazaki and his years of pilgrimage (jatkossa CTT) myytiin viikossa yli miljoona kappaletta. Kun itse aloin lukea CTT:tä, mielessäni pyöri kaksi pääasiallista ajatusta. Apua, jos se onkin pettymys. Apua, jos se on niin hyvä, että sen jälkeen en pariin viikkoon pysty muusta edes puhumaan, kuten minulle on muutamien Murakamin teosten lukemisen jälkeen käynyt. Kun näin CTT:n kirjakaupassa, minulle tuli vahva tunne, että haluan ostaa tämän teoksen juuri kuvassa näkyvillä kansilla. Toinenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Teoksen luettuani voin todeta, että kansi on erityisen onnistunut. CTT on taattua Murakamia, tosin aika erilaista kuin hänen edellinen teoksensa, mammuttimainen IQ84. Tyylillisesti se on lähempänä Suurta lammasseikkailua ja Norwegian Woodia, vaikka se ei näiden teosten tyylilajiin varsinaisesti ...