Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: The Lowland (Tulvaniitty)

Jhumpa Lahiri on yksi minulle tärkeimmistä kirjailijoista. Löysin hänet sattumalta, kun kirjastosta mukaani tarttui muutama vuosi sitten 'Kaima' (engl. The Namesake, 2003). Se oli kirjallista rakkautta melkein ensi sivusta lähtien. 'Kaiman' jälkeen aloin lukea Lahiria englanniksi, ensin Pulitzer-palkitun romaanin The Interpreter of Maladies (2001, suom. Tämä siunattu koti) ja sen jälkeen novellikokoelman The unaccustomed Earth (2008, suom. Tuore maa). Minulle uusi romaani Lahirilta oli yksi vuoden 2013 kirjallisista kohokohdista. Pitelin sitä käsissäni melkeinpä hauraasti, pelkäsin aloittaa lukemista. Entä jos The Lowland olisikin pettymys?

Pelkoni oli turhaa. Laskettuani The Lowlandin käsistäni lukemisen jälkeen, minusta tuntui kuin olisin elänyt sen päähenkilöiden mukana koko ihmisiän. En voi olla ihmettelemättä, miten Lahiri pystyy vetämään lukijan niin sisälle tarinaan, että lukijasta tuntuu kuin hän eläisi samaa elämää tarinan henkilöiden kanssa, hengittäisi heidän hengitystään, häpeäisi heidän häpeäänsä omassa sydämessään, vaipuisi surusta kippuraan heidän tuntemansa tuskan tainnuttamina.

Lahirin tuotannon läpi kulkee vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen tematiikka ja se on läsnä myös The Lowlandissa, vaikkakin enemmän pinnan alla kuin hänen aiemmissa teoksissaan. The Lowland on kertomus kahdesta veljeksestä: Subhashista ja Udayanista, jotka ovat hyvin läheisiä, vaikkakin kovin erilaisia. Subhash on vetäytyvä ja arka, Udayan taas sosiaalinen ja rohkea. Kuitenkin veljeksistä juuri Subhash on se, joka jättää kotimaansa Intian ja lähtee Amerikkaan opiskelemaan. Tosin hänen lähtöään motivoi kouluttautumisen lisäksi myös se, että hän tietää, että Udayan ei tekisi samoin. Udayan puolestaan pyrkii muuttamaan maailmaa poliittisen toiminnan kautta ja hän toimii aktiivijäsenenä kommunistisessa Naxalite-liikkeessä. Eletään 1960-luvun loppua Kalkutassa.

Udayan joutuu maksamaan vallankumouksellisuudestaan hengellään. Kun Subhash veljensä kuoleman jälkeen menee käymään Kalkutassa, hän tutustuu veljensä leskeen, Gauriin, joka asuu Subhashin vanhempien talossa, jossa hänet on eristetty omiin oloihinsa. Edes se, että Gauri odottaa rakastetun Udayanin lasta, ei saa appivanhempia hyväksymään Gauria. Päinvastoin poikien äiti suunnittelee, että Gauri voisi lapsen synnyttyä lähteä pois ja jättää lapsen isovanhempien kasvatettavaksi. Subhash selittää itselleen, että hän haluaa pelastaa Gaurin vanhemmiltaan ja tarjoaa hänelle mahdollisuutta jatkaa filosofian opintojaan Amerikassa. Jotta tämä olisi mahdollista, on Subhashin ja Gaurin mentävä naimisiin.

Gaurin tarina muodostaa The Lowlandin keskeisimmän ytimen, jonka kautta Lahirin romaanin tapahtumat ja henkilöiden väliset suhteet peilautuvat silloinkin, kun ne eivät liity ensisijaisesti Gauriin. Iskulause henkilökohtaisen poliittisuudesta saa The Lowlandissa subversiiviset ilmentymänsä juuri Gaurin kautta hänen kyseenalaistaessaan totutut sukupuoliroolit.

Intialaisessa kulttuurissa vanhemmat perinteisesti valitsevat lapsilleen puolison. Gauri sen sijaan hylkää perheensä ja menee omasta halustaan naimisiin ensin Udayanin ja myöhemmin tämän veljen kanssa. Amerikkaan muutettuaan Gauri tuhoaa intialaiset vaatteensa ja leikkauttaa hiuksensa. Filosofia, jota Gauri opiskelee on sekin perinteisesti hyvin miehinen tieteenala. Pian tyttärensä Belan synnyttyä Gauri joutuu huomaamaan, miten vaikeasti yhteensovitettavia akateeminen ura ja äitiys ovat.

With Bela, she [Gauri] was aware of time not passing; of the sky nevertheless darkening at the end of another day. She was aware of the perfect silence in the apartment, replete with the isolation she and Bela shared. When she was with Bela, even if they were not interacting, it was as if they were one person, bound fast by a dependence that restricted her mentally; physically. At times it terrified her that she felt so entwined and also so alone.

Subhashin ja Gaurin avioliitossa sukupuoliroolit kääntyvät päälaelleen. Subhash on huolehtiva ja hellä isä, Gauri sen sijaan keskittyy opintoihinsa. Gaurille lapsi on este oman itsensä toteuttamiselle ja kun Subhash vie 12-vuotiaan Belan matkalle Intiaan, Gauri tekee radikaalin päätöksen ja pakkaa sillä välin tavaransa ja hylkää perheensä. Hän jatkaa elämäänsä tutkijana ja luennoitsijana Kaliforniassa, eikä edes yritä ottaa mitään yhteyttä Rhode Islandilla asuvaan tyttäreensä tai mieheensä. Subhashista tulee yksinhuoltajaisä, vaikka hän ei edes ole Belan biologinen isä, vaan setä.

Kun Gauri vihdoin palaa Rhode Islandille, on Belastakin jo tullut äiti. Liian monta vuotta on kuitenkin kulunut, jotta äiti ja tytär enää voisivat lähentyä toisiaan. On tekoja, jotka ovat liian vaikeita anteeksi annettaviksi. Tekoja, joiden seurauksena veri ei enää ole vettä sakeampaa. Gauri joutuu lähtemään Belan sanat korvissaan: You are as dead to me as he [Udayan] is. The only difference is that you left me by choice.

The Lowlandin henkilöt ovat kukin tavallaan yksinäisiä. Miltä heistä tuntuu ja mitä heidän mielessään liikkuu, sitä Lahiri ei juurikaan kuvaa, vaan jättää kutkuttavasti henkilöiden sisäisen elämän lukijan rakennettavaksi. Gaurin salaisuuskin paljastetaan vasta aivan teoksen lopussa ja sen selviäminen saa lukijan miettimään teosta uudesta näkökulmasta. Mistä oikeastaan on kyse siinä, kun Gauri niin intohimoisesti takertuu filosofian opiskeluun ja harjoittamiseen?

Lowland, alava maa, täyttyy tulvavesistä keväisin. Ilmiö toistuu vuosittain sekä samanlaisena että ainutkertaisena.  Symbolisella tasolla veljekset kohtaavat toisensa alavalla maalla, välimatka sen enempää kuin kuolemakaan ei voi heitä erottaa. Lahirin tekstistä henkii ihmeellinen rauha ja seesteisyys. Hän ei korosta, eikä alleviivaa, vaan luottaa lukijan kykyyn lukea myös sitä, mitä ei ole kirjoitettu.

***

The Lowlandia lukiessani mieleeni tuli monesti eräs vuosia sitten lukemani novelli. On mielenkiintoista, miten teokset käyvät jonkinlaista alitajuista vuoropuhelua lukijan päässä. En nyt tarkoita teoksia, joilla on enempi vähempi selkeä intertekstuaalinen yhteys, vaan teoksia, joita yhdistää jokin tunnelma, mielikuva tai katoava häivähdys.

Tästä havainnosta mieleeni tuli, että jatkossa liittäisin blogiini maininnan em. kaltaisista teoksista. The Lowlandin kohdalla kyseessä oli Eva Wichmannin novelli Kärret.


Kommentit

  1. Löysin tähän kirjoitukseesi ja hassua, miten samat asiat nousivat myös mulla päällimmäisiksi ajatuksiksi tästä kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike :)

      Tämä on kyllä erittäin mielenkiintoinen teos, koska siinä jätetään paljon lukijan varaan. Tietyt Gaurin mietteet ovat henkilökohtaisesti niin tuttuja, että omalla kohdallani tietynlainen samaistuminen Gauriin on aika helposti ymmärrettävissä.

      Poista
  2. Nyt kyllä heräs mun mielenkiinto Lahiria kohtaan.
    Ps: Älä ihmettele, jos/kun kommentoin näitä sun vanhempia postauksia. Huvikseni ja mielenkiinnosta luen näitä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahiri on mun ns. sielukirjailija.
      Kiva kun kommentoit vanhojakin tekstejä. Tämä kyseinen kirjoitus onkin ihan ensimmäisiä bloggauksiani.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä