Siirry pääsisältöön

Baileys-palkinto 2014

burial-rites_medAmericanah_large
Kuten joku jo saattaa muistaakin, on suosikkikirjallisuuspalkintoni Baileys Women's Prize for Fiction, joka aiemmin tunnettiin nimellä Orange Women's Prize for Fiction.


Nyt on taas se aika vuodesta, että vuoden 2014 palkintokandidaattien lyhytlista on julkistettu. Baileysin kohdalla käytäntö menee niin, että ensin raati valitsee 20 teosta ns.  pitkälle listalle ja tältä listalta sitten 6 ns. lyhytlistalle.

lowland_med

Tänä vuonna lyhytlistalle ovat päässeet Chimamanda Ngozi Adichien, Hannah Kentin, Jhumpa Lahirin, Audrey Mageen, Eimcar McBriden ja Donna Tarttin teokset.


undertaking_medOma lukutilanteeni on tällä kertaa sikäli hyvä, että olen lukenut lyhytlistalle päässeistä teoksista puolet eli Adichien, Lahirin ja Tarttin teokset. Ne kolme, joita en ole lukenut, ovat minulle täysin tuntemattomia, mutta aion toki jossakin vaiheessa lukea myös ne, koska Baileys-palkintoehdokkuus on ollut minulle henkilökohtaisesti tae siitä, että kyse on teoksesta, josta mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen itsekin nauttimaan. Olen listannut viime vuosina lukemani Baileys-teokset täälläSieltä löytyvät myös tämän vuoden pitkälistalaiset. Aiempia Baileys-ehdokkaita koskeva listaus on työn alla. 

Koska tosiaan en kaikkia lyhytlistalaisia ole lukenut, on vaikea lähteä veikkaamaan voittajaa. Baileys-palkinnon voittajan julistaminen on myös usein ollut aika yllätyksellistä. Tänä vuonna huomiotani kiinnitti esimerkiksi se, että Eleanore Cattonin 'Luminaries', joka oli ns. pitkällä listalla ei päässyt lyhytlistalaisten joukkoon, vaikka Catton on voittanut tällä teoksellaan jopa Man Booker -palkinnon. Viime vuonna taas voittajaksi nousi ainakin Suomessa suhteellisen tuntematon a.m. homes romaanillaan 'May we be forgiven', vaikka ehdokkaana oli myös hurjaa suosiota nauttinut ja palkintoja plokannut Hilary Mantel. Itse olisin mieluusti nähnyt tämän vuoden lyhytlistalla Rachel Kushnerin romaanin 'The Flamethrowers', joka oli minulle sekä intensiivinen, hurja, että erittäin mieleenpainuva lukukokemus. Se ei kuitenkaan noussut pikältä listalta lyhytlistalle.

Baileys-palkinto on myös sikäli mielenkiintoinen, että voittajan tittelistä kisaavat rintarinnan niin jo suurta suosiota saavuttaneiden tekijöiden teokset kuin esikoisromaanitkin. Tämän palkinnon kohdalla se, että tekijä on jo kannuksensa ansainnut ei ole tae siitä, että se tulisi valituksi voittajaksi.

goldfinch_med
A-Girl-is-a-Half-Formed-Thing_medHenkilökohtaisesti epäilen, että Adichiella olisi mahdollisuuksia voittoon, koska ainakaan aiempina vuosina sama kirjailija ei ole voittanut Baileys-palkintoa kahdesti ja Adichie kuittasi voiton vuonna 2007 romaanillaan 'Half of a Yellow Sun'. Sama tilanne on Donna Tarttin kohdalla, koska hän voitti Baileys-palkinnon vuonna 2003 romaanillaan 'The Little Friend'. Lisäksi Tarttin 'Goldfinchille' myönnettiin tänä vuonna Pulitzer-palkinto, joten epäilen, että Baileys-tuomaristo tulisi valitsemaan voittajaksi 'Goldfinchiä.' Lahirille Baileys-palkintoa ei ole myönnetty, mutta toisaalta myös hän on saanut Pulitzerin vuonna 2000 teoksellaan 'Interpreter of Maladies.' Voi hyvin olla, että Baileys-raati haluaa nostaa esiin jonkun tuntemattomammasta lyhytlistakolmikosta. Jos minä saisin päättää, kuka Baileys-palkinnon saa, antaisin sen Lahirille, vaikka 'Americanah' onkin minulle palkintoehdokkaista rakkain.





Kommentit

  1. Minä olen lukenut ehdokkaista kaksi, Tarttin ja Kentin. Molemmat olivat todella hienoja kirjoja ja toivonkin näistä hieman paremman Kentin Burial Ritesin voittavan :) Täytyykin tutkailla listaa josko siitä löytyisi muutakin mielenkiintoista luettavaksi.

    VastaaPoista
  2. Mulla on tuo Kent kirjastossa varauksessa. Vähän pelottaa, kun se on historiallinen romaani ja ne ei ole ihan mun ominta kirjallisuutta. Mukava kuulla, että olit pitänyt siitä. Antaa toivoa. :) Ehkä minäkin sen kanssa juttuun tulen, kunhan nyt saan sen käsiini.

    VastaaPoista
  3. Vau! Nuo kaikki tosiaan voisi lukea, itse olen lukenut vain Adichien, mutta Lahirin luen. kunhan suomennos tulee ja Tartt odottelee tuolla jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voisi luettavakseen kehnompaakin kirjallisuutta valita kuin nämä. Olen viime vuosina pyrkinyt lukemaan ainakin lyhytlistaehdokkaat. Ilahduttavan monia on myös suomennettu. Toivottavasti se trendi jatkuu.

      Kun pääset Tarttin kimppuun, niin kerrohan Theolle ja Borikselle terveisiä ja Hobielle iso hali.:)

      Poista
  4. Burial Ritesin kansi on todella kaunis, vetäisi kyllä minut luokseen kirjastossa tai kirjakaupassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kannella voi välillä olla suurikin merkitys sen suhteen, että kirjaan tulee tarttuneeksi ja se ainakin omalla kohdallani saattaa luoda myös tietynlaisia odotuksia kirjan suhteen. Ensimmäisen Adichieni ostin juurikin sen takia, että sen kansi kiinnitti huomioni.

      Poista
  5. Minulla on ehdokkaista juuri Adichien kirja kesken. Pidän kovasti, mutta jos hänet on jo palkittu kerran, niin saattaapi mennä tosiaan epäilyjesi mukaan toisaalle palkinto. Kiinnostavaa nähdä, kuinka käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa. Se tarkoittaa, että bloggaat Adichiesta lähiaikoina. Olen lukenut hänen haastattelujaan ja seurannut jotain hänen luentojuttujaan ja voi että minä sitten niin rakastan sitä ihmistä! Esim. viimeksi törmäsin juttuun, jossa hän kertoi, miten häntä on pyydetty kirjoittamaan vähemmän afrikkalaisesti ja että esim. henkilöiden nimet ei saisi olla niin afrikkalaisia. Tähän Adichie tuumasi, että hän tekee kuten katsoo parhaimmaksi olevan, lukee häntä sitten vaikka vaan 10 ihmistä. Niin hienoa!

      Poista
  6. Kiinnostava postaus, kiitos! Adichien olen lukenut, Tartt on kesken ja Lahiri lukulistalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiinnostavia bloggauksia tulossa. Terveisiä Theo Deckerille :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän