Siirry pääsisältöön

Karin Fossum: Varoitus

Suomalainen kesämaisema Teuvo Tulion elokuvassa. Aurinko ja väreilevä kuumuus. Pitkä kamerajo, joka kuvaa, miten synkät pilvet kohoavat raskaina taivaalle, yhä raskaampina, yhä roikkuvampina, yhä maiseman pimentävimpinä. Kohta tapahtuu. Tunnelma on samantapainen Karin Fossumin Varoituksen ensi sivuilla. On täydellistä. Liian kipeän täydellistä. Saippuakupla kasvaa, kunnes koukku iskee lukijaan, eikä enää päästä vapaaksi. Ei edes teoksen lopussa, vaan lukija joutuu tekemään kivuliaan irrottautumisen itse.

Norjalainen Karin Fossum on ehdottomia dekkarikirjailijasuosikeitani. Itse asiassa en ole niin kovin kiinnostunut hänen teostensa varsinaisesta dekkaripuolesta, vaan siitä, miten hän käyttää tätä genreä hyväksi kuvatakseen yhteiskunnallisia epäkohtia ja aikamme ilmiöitä. Asiaan tietysti kuuluu, että olen rakastanut Konrad Sejeriin, tuohon kookkaaseen surumieliseen mieheen, joka Fossumin rakentamia rikoksia selvittelee. Sejer kantaa harteillaan maailmaa, hän on nähnyt paljon ja menettänyt liikaa. Hänen syliinsä on ihan pakko aina välillä päästä. Hänen hahmossaan soi toivon ääni.

Olipa kerran Lily ja Karsten. Onnellinen aviopari, jolla oli vauva nimeltä Margrete, joka nukkui Brio-vaunuissa kotitalon pihalla. Seuraavassa hetkessä Margrete löytyy vaunuistaan verisenä. Sekasortoa, tuskaa ja paniikkia. Sairaalassa käy kuitenkin ilmi, että veri ei ole Margreten verta ja että tyttö on aivan kunnossa. Lilyn ja Karstenin elämä sen sijaan ei ole. Yhteiseloon on tullut murtuma, jota ei kipsilastoilla korjata.

Margretesta saa alkunsa kummallisten pahojen tapahtumien sarja. Kyse ei ole perinteisistä rikoksista, vaan julman nokkelista tavoista tehdä hyökkäyksiä ihmisten elämänmenoon. Samalla paljastuu paitsi elämän yleinen hauraus, myös se, miten helppo toisen ihmisen elämä on murtaa. Miten kauhun ja avuttomuuden voi ruiskaista ihmisen elämään kuin pitkäkestoisen ja kivuliaan myrkyn, joka saa elämän koko tasapainon heilahtamaan. Kuten Konrad Sejer sanoo: "[...] ilman turvallisuudentunnetta elämä on todella vaikea elää."

Hyvin pian lukijalle paljastuu, että tekojen takana on 17-vuotias Johnny Beskow. Fossumille ominaiseen tapaan hyvä ja paha lakkaavat olemasta kaikkea muuta kuin selväpiirteisiä kategorioita. Johnny on isättä kasvanut poika, jonka äiti haahuilee asunnossa viinapulloja etsiskellen ja sohvalle rojahdellen. Johnnyn kotona ei tuoksu pulla, eikä paistu lihapullat. Hänen äitinsä elää alkoholistin huikka huikalta -elämää, jossa olemassolo hahmottuu humalan vaiheiden mukaan. Johnnyyn asti äidin katse yltää vain harvoin ja niin poika oppii tulemaan toimeen itsekseen vihan äitiä kohtaan kasvaessa yhä kitkerämmäksi.

"Äiti makasi selällään peitto leukaa myöten, ja hänen ihonsa näytti kostealta aivan kuin hänellä olisi ollut kuumetta. Silmäluomet olivat puolittain avoinna. Olisitpa kuollut, hän [Johnny] ajatteli, lakkaisitpa sinä hengittämästä juuri tällä sekunnilla. Kun sinä kuolet, minä taputan innoissani, hän ajatteli, ja kesken hautajaisten alan laulaa ja tanssia. Kun viimein olet maassa, minä tulen joka ilta kusemaan haudallesi."

Muille ihmiselle tehdyt pahat teot saavat Johnnyn tuntemaan, että hän on olemassa. Että hän on jotain. Että hänellä on valtaa. Tunne siitä, että hän voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään, kääntää sen mullin mallin mielensä mukaan, murskata kokemuksen jatkuvuudesta ja turvallisuudesta - siinä Johnnyn alkoholin ainekset. Omat teot sekoittavat pään ja mielen. Saavat tuntemaan olemisen hurmaa.  Saavat hänet menemään rikospaikoille kokemaan kicksejä tekojensa seurauksista. Olla ohikiitävän elämän korkean hetken kuin Jumala ikään.

Fossum kuvaa Johnnyn ja hänen äitinsä välistä suhdetta suorastaan inhorealistisesti. Likaa, tunkkaisuutta, viinatahmaa. Teoksen hajumaailmasta tulee paikoin mieleen Susanna Alakosken Svinalängorna (2006, suom. Sikalat). Fossum vie lukijalta mahdollisuuden tulkita Johnny yksinomaan pahaksi. Sitä paitsi on olemassa myös toinen Johnny, joka pitelee hellästi lemmikkimarsuaan sylissään. Pahaksi onneksi äiti kuitenkin tappaa marsun tuosta noin vaan ihan tahallaan. Sellaistakin elämä on.

Läpi teoksen kulkee Johnnyn ja hänen isoisänsä välinen suhde. Isoisän seurassa Johnny on toisenlainen, lämmin ja huolehtiva. Hyvä poika kaikin tavoin. Fossumin Johnnyyn liittämä kaksoisvalotus on tyrmäävää kuin hyvin ajoitettu isku leukaperiin. Box! "Jos kaikki olisivat sellaisia kuin sinä, Johnny, [...] niin maailma olisi parempi paikka elää," sanoo isoisä Johnnylle.

Karin Fossum on ihmisen puolella ja tässä suhteessa Konrad Sejer toimii hänen loistavana agenttinaan. On heitä, jotka tietävät kaiken ja erityisesti sen, miten muiden ihmisten tulisi elää ja mitä muut tekevät väärin ja miten muut eivät osaa, pysty, kykene yhtä hyvin kuin puhuja itse. On heitä, jotka omin käsivarsin korottavat itsensä ja pitävät itsensä korkealla, vaikka maitohappo huutaa lihaksissa. Kuitenkin, jos ei ole kulkenut ihan täsmälleen toisen ihmisen jalanjäljissä, ei voi tietää, mitä olisi hänen asemassaan tehnyt. Tuomitseminen on helppoa, ratkaisemattomien eettisten ristiriitojen kannattelu ihmisen selkään tarkoitettu säkki. 

Karin Fossumin romaanin nimi ei ole turhaan Varoitus, sillä juuri sitä se on. Neonkyltti pimeässä maisemassa. Varoitus, jota ei ole syytä ohittaa, mikäli haluamme maailman tulevan paremmaksi.


Karin Fossum: Varoitus (2010)
Norjankielinen alkuperäisteos: Varsleren (2009)
Suomentanut Tarja Teva
Johnny Kniga



Kommentit

  1. En ole lukenut Varoitusta, monta muuta Fossumin kirjaa kylläkin. Hän on myös minun suosikkejani nykyisistä dekkaristeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iham mahtavia dekkareita Fossum kirjoittaa ja ansiosta on kyllä saanut kaikki palkintonsa. PS. Kondrad on sit mun!

      Poista
  2. Tämä Varoitus on vahvaa Fossumia! Lukemisesta on jonkin verran aikaa, mutta yksikään Fossumin teos ei ole vielä pettänyt eli tässä hän kuuluu samaan sarjaan minulla kuin vaikka Inger Frimansson. Kuitenkin: Muistan aina Fossumilta parhaiten Harriet Krohnin murhan.

    Jos pidät Fossumistä, pidät myös Frimanssonista eli suosittelen!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kovasti myös Frimanssonista. Olen lukenut melkein kaikki tietääkseni. Ostin kerran jopa yhden Frimanssonin, joka mulla sitten jo olikin. :) Luen niitä välillä suomeksi ja välillä ruotsiksi, joten tuppaa nuo teosten nimet menemään sekaisin.

      Fossumit on myös kaikki olleet hyviä. Ehkä hurjin on ollut Murtuma, vaikka siinä ei Konradia olekaan. Sitä lukiessani hoin moneen kertaan, en kestä, en kestä - eikä se johtunut mistään kamaluuksista. Intensiteetti ja painostava tunnelma vaan hipoi kattoa ja taivaita.

      Poista
  3. Fossum on yksi lemppari dekkarikirjailija. Tämä oli hyvä. En tykkää muista Fossumin dekkareista kuin niistä joissa Konrad on mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että Konrad on Fossumin dekkareiden sielu. Tässä teoksessa vaan hänellä alkaa jo olla huolestuttavia terveysoireita, toivottavasti ei ole mitään vakavampaa.

      Poista
  4. Fossum on yksi pohjolan dekkaristisuosikeistani, aina odotan uutta uomennosta. Viimeisin oli pettymys, tämä postaamasi ei. Olet nin osuva kirjapohdinnoissasi! Ihmisen puolella ollaan, eikä hyvä/paha-akseliole yksioikoinen. Paaluttamasi neonkyltti loistaa tänne asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. En taidakaan olla lukenut ihan uusinta Fossumia. Tämä Varoitus hyppäsi silmille kirjastossa. Minusta tuo hyvä/paha -kyseenalaistus on siksikin tärkeää, että aika usein törmää varsinkin nettikeskusteluissa siihen, että "ratkaisuksi" tarjotaan viemistä saunan taakse.

      Poista
  5. Fossum on myös minun suosikkini. Varoitus on hyvä, samoin Carmen Zita ja kuolema, Harriet Krohnin murha ja mitä kaikkia niitä onkaan. Minun suuri suosikkini on kuitenkin Rakas Poona, johon palaan aina uudestaan. Minä näen niin elävänä sen tunnolllisen, luotettavan vanhanpojan, Gunder Jomannin, joka löytää elämäänsä rakkauden, eksoottisen kukan, Poonan, ja suhtautuu arvokkaasti myös menetykseensä.

    VastaaPoista
  6. Minulla tuo Rakas Poona on myös jäänyt tunnelmansa puolesta hyvin mieleen ja näen vieläkin silmissäni, minkä näköiseksi Poonan kuvittelin. Nyt alkoi mietityttää, että mitenköhän alun perin keksin Fossumin, mutta en nyt kyllä muista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän