Päätin lukea Ruohonvihreää paikatakseni lukusivistyksessäni olevaa Carol Shields -aukkoa. Tätä teosta ennen olin lukenut Shieldsiltä vain romaanin Larry's Party, jonka muistini on sijoittanut lokeroon "taitava", "paikoin häikäisevä" ja "ei ihan minun kirjani."
Ruohonvihreää vahvisti näkemystäni siitä, että Shields ei ole ns. minun kirjailijani. Tosin uskoisin, että tämä teos ei edusta hänen parasta tuotantoaan. Shields on taitava sanankäyttäjä, hänen luomansa henkilöhahmot ovat elämästä leikattuja, tarina kulkee ja tunnelmaa riittää. Tästä huolimatta olen lukijana teflonia, ei tartu sitten millään. Tilanne on samankaltainen kuin silloin, kun tapaa ihmisen, josta kyllä pitää, pitää ehkä kovastikin, mutta hänen kanssaan keskustellessaan kumpikin puhuu jatkuvasti hieman toisensa ohi. Ei paljon, mutta juuri sen verran, että olo alkaa tuntua tukalalta ja silmät eksyvät vähän väliä ulko-oven suuntaan.
Omaan makuuni Shieldsin teksti on liiankin täyteläistä ja täydellistä. Mehukasta, mutta ei sitä mehua, jota tekee mieli ostaa aamiaispöytään. Ruohonvihreästä puuttuvat rosot ja raot. Lovet, joihin langeta. Sen maailma on umpinainen, kuvun alla. Tässä mielessä teoksen alkuperäinen nimi "The Box Garden" onkin paljon suomennoksen nimeä onnistuneempi. Ehkä tämän teoksen on tarkoituskin olla rajattu puutarha, tietynmuotoinen, tietynkokoinen. Ehkä sen kuuluukin herättää pienimuotoista klaustrofobiaa. Ruohonvihreää ei kurkottele itsensä ulkopuolelle, vaan keskustelee melko lailla pelkästään vain itsensä kanssa. Minussa tämä näkyi lievänä happivajeena, kaipauksena tuuleen ja ulkoilmaan.
Romaanin päähenkilö Charleen Forrester on suhteellisen tyypillinen keski-ikäinen eronnut nainen. Runoilija, jolla on jo melkein aikuinen poika Seth ja vaikka elämä on köyhää, ostaa hän ilokseni kuitenkin kirjan. Charleen on hiljainen ja vähän harmaa. Itse hän kokee parhaimmaksi puolekseen komean sukunimensä. Seth taas on hyvin mukautuvainen poika, joka ui elämässään kalan helppoudella.
Ruohonvihreän keskipisteessä on Charleenin ja hänen äitinsä suhde. Ikävä, kompleksinen, lamauttava. Kyllä vaan Shields kuvaa Charleenin äidin tavalla, joka hykerryttäisi ellen tuntisi reaalielämässä ihan vastaavanlaista henkilöä. Ehkä juuri tästä tulee ahdistus. Charleenin äidille mikään ei ole hyvin. Lahjat ovat joko liian kalliita tai liian halpoja, liian henkilökohtaisia tai liian persoonattomia. Kaukopuhelut ovat kauhistus hintansa tähden. Omia tekemisiä ohjaa se, mitä naapurit niistä mahdollisesti sanoisivat. Ylipäänsä elämä on hänelle hankalaa ja vaikeaa ja aina piirun vielä pahempaa.
Charleenin ollessa lapsi hänen äitinsä oli siinä määrin himosisustaja, että lapsen rakastaminen jäi uusien kuosien jalkoihin. Ei siis kovin mukava ihminen, tämä Charleenin äiti. Välillä teki mieli huutaa hänelle: tukehdu taftiisi.Vielä aikuisenakaan Charleen ei pysty äidin seurassa olemaan oma aikuinen itsensä, vaan hän muuttuu jurottavaksi lapseksi. Ruohonvihreää voisikin kuvata kertomukseksi siitä, miten selvitä hengissä äidistään.
Romaanin alussa Charleen saa tietää, että hänen äitinsä, jota hän ei ole viiteen vuoteen nähnyt, on menossa naimisiin. Charleeninkin on siksi matkustettava äitinsä luo, jonne kokoontuu muitakin sukulaisia. Yllättävät tapahtumat alkavat aikaansaada odottamattomia liikahduksia. Muistoja ja takautumia, menneisyyden hivuttaumista nykyhetkeen. Lukijaa odottaa myös yllätys, jonka tosin arvasin etukäteen, mutta joka siitä huolimatta oli tervetullut juonenkäänne.
Ruohonvihreää sisältää monia upeita palasia, mutta omaan makuuni ne olivat hieman kliseisiä ja jättivät monesti saippuamaisen tunnun. Kenties tätä romaania olisi alunpitäenkin pitänyt lukea (tragi)komedian näkökulmasta. Itse en huomannut niin tehdä, koska en löytänyt tekstistä siihen kannustavaa vihjettä.
Carold Shields: Ruohonvihreää (2012)
Englanninkielinen alkuperäisteos. The Garden Box (1977)
Suomentanut: Hanna Tarkka
Otavan kirjasto
Kuulostaa todella ikävältä ja niuholta tuo äitityyppi, ymmärrän hyvin ettei oikein napannut, vaikka miten olisi taitava sanankäyttäjä henkilöhahmon kirjoittaja. Mutta kirjoituksesi oli kyllä taas oikein mukaansatempaava:)
VastaaPoistaKyllä vaan Leena, rasittava tyyppi tuo äiti kerrassaan. Loistavaa henkilökuvausta, johon minä en nyt vaan ihastunut, mutta se ei tarkoita muuta kuin sitä, että tämä ei ollut ihan minun juttuni.
PoistaMinullakin on Shieldsin mentävä aukko kirjasivistyksessäni, mutta arviosi perusteella en taida pitää kiirettä sen täyttämisessä ;) Omassa hyllyssäni odottelisi useampikin Shields, mutta aina tulee valittua jotakin muuta. Ehkä joskus.
VastaaPoistaHirmun moni kuitenkin pitää Shieldsistä, joten kyllä varmasti kannattaa häneen tutustua, jos halua saada selville oman mielipiteensä hänestä. :)
PoistaTukehdu taftiisi :D
VastaaPoistaMinulta Shields ihan kokonaan korkaamatta enkä tiedä haluanko edes menettää neitsyyteni hänen suhteensa. Toisaalta tämän sinun arviosi perusteella alkoi vähän kiinnostaa. Täytyy ottaa harkintaan.
Muuten tuo kuvaamasi tilanne "...hänen kanssaan keskustellessaan kumpikin puhuu jatkuvasti hieman toisensa ohi..." kuulostaa tutulta! Muutamien ihmisten kanssa on käynyt näin: ovat siis mukavia eivätkä missään tapauksessa ilkeitä tmv. mutta kohtaamista ei vain tapahdu oikein millään tasolla. Joskus on ihan harmittanut, kun toinen on niin mukava, mutta sitten kuitenkin puhuessamme samasta asiasta puhumme ihan eri asiasta.
Voi Elina, tunnistan niin tuon ohipuhumistilanteen. Ei sille kai oikein mitään voi. Joskus se on kovin surullista, että niin käy.
PoistaOn muuten jotenkin ihastuttavaa, että kiinnostut (varovaisesti) kirjasta, josta en itse niin syttynyt. Minulle käy usein samoin, että kun teos on toisen lukijan mielestä ollut vähemmän hyvä, niin se alkaakin kiinnostaa.
Minä pidin tästä paljon, mutta olenkin Caorl Shields -fani, joten taidan sitten olla jäävi;) Minusta Shiledsillä on paljon upeaa, pikkutarkkaa huomiontia ja kyllä sinä rosoakin saat ja löydät, jos luet vaikka Ellei. Minulta taitaa olla enää lukematta vain hänen novellikokoelmansa, mutta en ole nyt yhtään novellituulella...
VastaaPoistaSuosittelen, että et jätä ihan tähän. Oikeasta palkistani löydät kaikki lukemani Shieldsin kirjat, sillä olen alkanut koota suosikkikirjailijoitani omien teostensa pienkirjastoiksi.
<3
Olit Leena monta monta kertaa mielessä Ruohonvihreää lukiessani. Muistin Shields-rakkautesi ja suorastaan tunsin sen nousevan kirjan sivuilta. Olin jopa löytävinäni hänen tekstinsä ja sinun kirjoitustapasi välillä jotain yhtäläisyyksiä (tempo, sanojen käyttö). Huomautettakoon nyt vielä, että ei jää väärinkäsitystä, että nautin kovasti sinun teksteistäsi, vaikka Shields ei nyt ihan iskenytkään.
PoistaAnnan nyt olla hyvän aikaa ja sitten luen varmaan vielä Kivipäiväkirjat tai mainitsemasi Ellein. Ehkä pitää taas lukea englanniksi, kun Larryn juhlien kanssa meni paremmin kuin tämän Ruohonvihreän.
Ruohonvihreää oli ensimmäinen kirja, josta kirjoitin blogijutun! :)
VastaaPoistaShieldsiin ihmiset elävä omassa, pienessä maailmassaan, se on totta. Mutta se lienee yleistä ihmisillä. Siinä mielessä Shields kirjoittaa kovinkin realistisesti. Oman elämänpiirin pienuudesta ja tietynlaisesta näköalattomuudesta kumpuava ahdistus on eräs kantava teema ainakin niissä Shieldsin teoksissa, jotka olen lukenut. Shieldsin tyyli muistuttaa minusta jossain määrin Anita Brookneria, jonka kirjoissa kohtaan samanlaista luovuttamisen melankoliaa.
Ja on hänessä pieni ripaus Munroakin... Hehän ovat muistaakseni aikalaisiakin. Lienevätköhän koskaan tavanneet.
Kaisa Reetta, kun kirjoitat "oman elämänpiirin pienuudesta ja tietynlaisesta näköalattomuudesta" niin minua rupeaa heti kiinnostamaan. Miksi sitten Ruohonvihreää ei onnistunut minua innostamaan? Nyt pitäisi selittää asia, jota osaan kovin huonosti selittää. Se liittyy jotenkin siihen, että Shields kirjoittaa Ruohonvihreässä jo kaiken tavallaan valmiiksi, minun tehtäväkseni jää vaan vastaanottaa. On tunne, että lukijana minulle annetaan liian valmista. Sinänsä oikein hienoa, koskettavaa ja kaunista, mutta liian valmista.
PoistaMietin lukiessani myös Munroa ja nyt en kyllä ihan lähiaikoina taida uskaltaa Munroa lukea. Olen lukenut häntä viimeksi monta vuotta sitten, eikä mieleeni ole siitä jäänyt mitään erityistä.
En nyt ole varma, mutta olikohan niin, että Shields ja Munro olivat jonkinlaisia ystäviä. Atwood ainakin kirjoitti Shieldsistä tämän kuoleman jälkeen.
Omppu, kävin tsekkaamassa sen oman juttuni tästä kirasta ja iiik: nyt kirjoittaisin ehkä hiukan toisella tavalla - se teksti huutaa saksia! :)
PoistaNiin, ruohonvihreässä - sen maailmassa on jotakin ilmatonta..'beigeä', jos ymmärrät, mitä tuolla sanalla ajan takaa. Mutta jospa se on sellainen ihan tarkoituksella. Henkilöiden elämä on jollakin tavalla valmis -heillä ei ole mitä odottaa. Sellaisten ihmisten seurassa tulee katsottua kelloa ja miettii, 'joskos tästä kohta kehtaisi häipyä'...
Shields kuuluu minulla 'ristiriitaisia tunteita herättäviin kirjailijoihin'. Melankolia ja elämän tukkoisuus on hänen tuotannossaan käsinkosketeltavaa, ja noiden tunteiden kuvaajana Shields on mielestäni loistava.
Ymmärrän tuon beigen (luullakseni) ja Ruohonvihreän Charleenia voisi kuvata juuri tuolla sanalla. Usein kuitenkin ehkä se beige on lähinnä ulkokuorta, kuten Charleeninkin tapauksessa. Sisäinen maailma voi olla jotain ihan muuta, jos ihminen päästää toisen sitä katsomaan.
PoistaOletko lukenut Jean Rhysiä? Hänellä on se yksi teos, nimeä en nyt muista, jossa nainen istuu pariisilaisissa kahviloissa ja on aika beige. Olikohan nimi Kvartetti? Siitä kyllä pidin hurjasti, joten luulen, että tässä on nyt vaan Ruohonvihreän osalta joku kohtaamattomuusongelma.
Tämä Shields on minulla lukematta, eikä nyt hirmu hyvältä kuulosta. Kivipäiväkirjat on ollut minulle suorastaan tajunnanräjäyttävä lukukokemus (ehkä tämä kertoo jotain pienestä mielestäni), Sattumankauppaa loistava pitkän avioliiton kuvaus. Rakkauden tasavalta upposi sopivasti sinkkuaikoihini, samoin Larryn juhlat. Ellei oli pettymys, mutta en osaa sanoa miksi. Voi olla, että tästäkin tulee sellainen.
VastaaPoistaLeenan kanssa jaan Shields-sympatian ihan täysillä, mutta tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät hänen tyyliinsä syty. Enkä muuten tiedä yhtäkään miestä, joka olisi Shields-fani. Shields on kuitenkin Irvingin ohella lempparikirjailijani, ja kyseessä on ehkä myös silkka kiintymys koko pakettiin - tyyliin, elämänkatsomukseen, huumoriin.
Nyt tekisi mieli tarttua heti tähän Ruohonvihreään. Charleen ja hänen rasittava äitinsä alkoivat kiinnostaa, vaikka eivät ehkä suuria ennakko-odotuksiani täytäkään. :D
Elina älä usko minua, lue itse. :) Tämä kirjoitus on vaan oma subjektiivinen näkemykseni ja olen kyllä sitä mieltä, että Shields on taitava kirjailija. Saihan hän vaikka mitä palkintoja ja palkintoehdokkuusiakin teoksistaan.
PoistaKuten tuossa Kaisa Reetalle kommentoin, niin tämä teksti oli minulle jotenkin liian valmista, liian täydellistä. Asiaa ei yhtään parantanut, että teoksen kansi oli tosi tylsä ja latistava omaan makuuni.
Kun olet niin monista Shieldsin teoksista pitänyt, niin tämäkin varmasti kannattaa lukea. Kiitos kommentistasi.
Minulla on tämä jäänyt jostain syystä lukematta, pitäisi kokeilla uudestaan. Luin Shildsejä yhteen aikaan paljonkin ja niistä jäi kyllä itselle hyvä ja lämmin olo, joten joskus vielä pitää palata uudelleen.
VastaaPoistaKyllä vaan Shields on suuri humanisti. Ihmisen puolustaja ja näkijä. Pienestä suurta löytävä, elämän ainutlaatuisuutta juhlistava. Minäkin kokeilen vielä jossain vaiheessa ainakin Kivipäiväkirjoja tai Elleitä. Katsotaan miten käy.
PoistaTäällä vielä yksi Shileds-fani vilkuttaa. Ruohonvihreää on mielestäni heikointa Shiledsiä, mutta toisaalta siinä on niin paljon kirjailijalle tyypillistä, etten suosittele sinulle nyt muita. Sen kuitenkin sanon, että Kivipäiväkirjat on ihan erilainen ja omia suosikkejani ovat arkinen Pikkuseikkoja ja hauska Rakkauden tasavalta. ;)
VastaaPoistaKatja, helpottavaa kuulla, että sinäkin olet sitä mieltä, että Ruohonvihreää ei ole parasta Shieldsiä. Itse päädyin siihen tulokseen ihan vaan sillä perusteella, että hän on hyvin suosittu ja tässä teoksessa ei mielestäni ollut riittävästi sellaista, joka suosion takaisi.
PoistaMinua riemastuttaa kovasti tuo mainintasi, että et suosittele minulle muita Shieldsejä. Se on erinomaisen reippaasti todettu. Kyllä silti aion jossain vaiheessa vielä yrittää, mutta luen taas varmaan englanniksi, kuten luin Larryn juhlatkin, joka kolahti paremmin kuin tämä Ruohonvihreä.
Unohdin sanoa, että kansi on hieno! Oikea ruohonvihreä. Harvinainen väri kirjassa.
VastaaPoistaVoi Leena, minusta kun tuo kansi on kamalan tylsä. Se on kyllä totta, että se on reippaan vihreä ja sinänsä muutoinkin ihan oivallinen, mutta tylsä. Kylläpäs nyt on minulla sukset ristissä Shieldsin kanssa ihan joka rintamalla. :)
PoistaCarol Shields... Jälleen kirjailija, jolta en ole lukenut mitään. Kerran koetin kyllä, aloittelin jotakuta tarinaa, mutta sillä hetkellä en päässyt tekstiin kiinni. Miksi, en oikein muista. Monet kerrat olen myös pyöritellyt hänen teoksiaan kirjastossa, mutta ei, tuuli on puhaltanut ohi. Joskus olen miettinyt syytä tähän: Shields on ymmärtämäni mukaan kuitenkin tosiaan "taitava" kirjoittaja. Mutta tuulet ovat tuulia ja tekstin kohtaaminen aina hieman arvoituksellista.
VastaaPoistaJa tuo tekstin täyteläisyys ja täydellisyys ja rosot ja raot, lankeamisen mahdollistamat lovet... Tämä on jälleen yksi kiehtova ikuisuuskysymys, jonka otat esille. Tekstin pitäisi kai olla epätäydellisyydessään täydellistä, riittävän rosoista että se olisi koskettavaa.
On äärettömän kiehtovaa, kuinka eri tavalla eri lukijat kokevat samat teokset ja/tai kirjoittajat. Ja rikasta. Loputtoman yksimielinen hymyhyminä olisi aika yksitoikkoista :)
Luulin aiemmin, että Shields on niitä, josta kaikki (naiset) pitävät. Sitemmiten esiin on tullut myös toisenlaisia mielipiteitä. Voi tietysti olla niinkin, että hetki oli väärä. Uskon kuitenkin, että jos teos on omaan makuun, se tunkee sieltä läpi, vaikka ajankohta ei olisikaan paras mahdollinen.
PoistaTässä nyt riittää mietittävää ja kun pohdin sitä, miksi tietyt teokset - sinällään ihan hirveän erilaiset - miellyttävät kovasti ja toiset taas ei, niin jotakin ajatuksentynkää tästä kysymyksestä on alkanut hahmottua ja jossakin lupasin jo asiaa avatakin, mutta se on vielä vaiheessa, joten palaan siihen joskus myöhemmin, mikäli saan ajatukseni kirjalliseen muotoon.
Minäkään en lämmennyt ainakaan Shieldsille. Ei sillä, että hänen tekstissään olisi varsinaisesti mitään vikaa, mutta jotenkin se ei vain nappaa :/
VastaaPoistaHuh helpotus, en ole sentään ihan ainoa. Justiinsa noin itsekin ajattelen, että ei mitään vikaa tosiaankaan, mutta ei sitten kuitenkaan ihan.
PoistaMä olen tykännyt joistan Shieldsin kirjoista tosi paljon, joistain vähän ja ainakin yhdestä en juuri lainkaan. Mutta näitten kaikkien lukemisesta on jo jonkin aikaa. Kiinnostavaa, että koet tämän liian täyteläisenä ja täydellisenä, että sinulle jää vain tila vastaanottaa. En yleensä pidä kirjoista, joissa ei ole "tilaa hengittää" eli kaikki kerrotaan ja minun ajatuksille, päättelyille ja mielikuvitukselle ei jää tilaa. En muista pitäneeni Shiledsiä mitenkään voimakkaasti tällaisena kirjailijana. Monia muita voisin tässä sen sijaan luetella.;) Mutta tosiaan, Shieldsin lukemisesta on jo aikaa ja voi olla, että puhumme ihan eri asiasta.
VastaaPoistaIhanaa, että kannustat muita kuitenkin lukemaan kirjoja, joista et niin syttynyt ja tekemään omat päätelmänsä omien lukukokemusten kautta.:)
Hauska tuo sateenkaari-haaste, ei tarvetta yhtenäisyyteen kirjojen aiheissa.:)
Kiitos kommentista Sanna. Asia voi olla niin yksinkertainen, että tämä Ruohonvihreää ei vaan sytytä mua. Tätä on aika hankala selittää, mutta jotain sellaista, että kun luen, niin siitä aukeaa vaikka mitä. Ruohonvihreää lukiessa ei vaan auennut. Tosin Larry's Partysta pidin kyllä enemmän, että voi olla niinkin, että kyse on tämän nimenomaisen romaanin lukemiseen liittyvistä reaktioista.
PoistaVoi kamala, toivottavasti kukaan ei jätä lukematta mitään sen vuoksi, jos olen kirjoittanut vähemmän innostuneesti. Kirjoitukset ovat vaan omia ajatuksiani ja omaa teoksen vastaanottoani, ei sen enempää.
Tervetuloa vaan mukaan sateenkaarihaasteeseen. Voi lukea ihan mitä haluaa, kunhan värit täsmää. :)