Siirry pääsisältöön

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus

Anu Kaaja - High Five! Me like a lot.

Luen Muodonmuuttoilmoitusta aamujunassa ja hykertelen. Eivätpä kanssamatkustajat tiedä, että tässä istuu nainen, jonka päässä on menossa (sukupuoli)vallankumous. Anu Kaaja astuu junavaunuun ja lyö tahtia kädellään.

Me huudetaan:
riekutaan
riekutaan
riekutaan!

Konduktöörikin huutaa niin, että hänen poskensa ovat punaiset kuin kuvitteellisen vaalivoittajapuolueen puheenjohtajalla. 

Muodonmuuttoilmoitus on läpeensä (!) piristävä novellikokoelma. Meno on reipasta ja räävimätöntä ja kyytiä saavat luutumat jos toisetkin. Kaajan useimpien novellien tyylilaji on riemukas groteski. On seksiä, panemista ja monenlaista muutakin seksuaalisuuteen kiertyvää ilmentymää. Jos niitä kuitenkin pysähtyy raaputtamaan, huomaa varsin pian, että Kaajan kuvasto ei ole kosiskelumielessä seksuaalitarkoituksellista, vaan kyse on enemmästä; vankasta kritiikistä yhteiskuntamme yliseksualisoitumista kohtaan. Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti jo vuosina 1976-1984 ilmestyneessä kolmiosaisessa teoksessaan Seksuaalisuuden historia (Histoire de la sexualité) siitä, miten olemme pääsemättömissä seksuaalisuudesta, josta puhuminen tuottaa yhä lisää seksuaalisuutta. Tällä tiellä olemme edelleenkin ja tähän ilmiöön Kaaja törkkää pitkällä kepillä ja kannattaa panna merkille, että keppi on fallossymboli sekin.

Sukupuoli saa tässä teoksessa osakseen pilkesilmäistä karnevalisointia. Sukupuolet liukuvat ja liudentuvat, eivätkä pysy nahoissaan. Iho on puku, jonka sisällä ihminen asuu. Se on raja, joka määrittää ihmisen valtakunnan sisä- ja ulkopuolen. Se on tullimies, joka huojuu tuulessa. Se on kangas, jonka toinen ihminen voi ottaa haltuunsa vaikka sillä tavoin kuin anatomiamies novellissa Iho:

"Aamulla anatomiamies herää, ölähtelee hiljaa, etsii Sylviaa, mutta vessan ovi on lukossa. Mies näkee lattialla Sylvian ihon ja pukee sen ylleen. Joistain kohdista nahka repeilee, toisaalla lötköttää. Mies vetää peniksensä Sylvian häpyhuulten välistä esille muljauttaen, tulee sisältä ulos. Ihon päälle mies pukee takin ja lähtee lumisateeseen."

Kielellisesti Anu Kaaja tarjoaa monia nautinnollisia hetkiä ja tässä yhteydessä katson hyväksi siteraata aiempaa kirjoitustani, jossa totesin, että kieli on joko sanoista koostuva systeemi tai ihmisen suussa oleva voimakas elin. Kielellä voi tehdä monenlaisia asioita. Sanan monenlaisia päällä on aksentti. Novellissa Midas neilikassa Kaaja sekoittaa suomea ja englantia keskenään. Tulos on hilpeä. Erityisesti senkaltaiset toteamukset kuin "fucking bad eufemismi" saivat minut nauramaan hersyvästi ja silloin kun nainen nauraa, se on kaukana kevyestä leikistä.

Muodonmuuttoilmoitus on pitojen notkuva pöytä, jossa heteronormatiivisuus on haiseva paisti. Se on öljynporauslautta siinä merkityksessä, jossa tuota sana käyttää mieshenkilö vinon virneen kera ja käsi palleja hiplaten. Se on We can do it -julisteen 90 asteen kulmassa ylösnostettu nyrkki. Ihan suoraan ja yksinkertaisesti sanottuna, Kaajan teos on mainiointa suomalaista nykykirjallisuutta, jota olen lukenut aikoihin. Kaaja on Suomen Virginie Despentes. Hänen novelleissaan, kuten vaikkapa lastenkasvatusta mustan huumorin kautta lähestyvässä novellissa Kasvatus, on sävyjä, jotka muistuttavat Claire Castillonin synkästä huumorista. 

Kaaja antaa kyytiä kauneusihanteille, ruumiin muokkaukselle ja esiinpanolle isolla kirjaimella kirjoitettua katsetta varten. Novellissa Kuoret nainen hankkii itselleen koristeltavat muovikyljet. Vapise Cherin poistettu kylkiluu! Suosikkinovellissani Leipomo patongit yltyvät joukkoraiskaamaan. Novellissa Matkatyyny Kaaja banalisoi itsemurhayritykset. Moniäänisyyden juhla pääsee Kaajan kokoelmassa riemukkaisiin oikeuksiinsa. 

Meno on Muodonmuuttoilmoituksessa kaiken kaikkiaan varsin railakasta, mutta Kaaja ei ammu ampumisen vuoksi. Hän ei kirjoita mukasurrealismiin vivahtavia iloitteluja, joiden koko arsenaali olisi niiden muka-osassa. Kaajan novellikokoelma on nimittäin ihan harvinaisen pölytön, hieman varsamainen uteliaisuudessaan. Hyvän jätkän paikan ottaa hyvä lutka, joka kutsuu mukaan marssille, jota kenenkään ei pitäisi jättää väliin.


Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus
167 sivua
Kustantaja: Teos

Kommentit

  1. Olipas hurja arvio! Kuulostaa kirjalta, joka pitäisi saada heti luettavaksi, niin lennokkaaksi sen kuvaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Elina loistokkaan feministisesti riekkuva teos. Suosittelen kovasti. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Tuosta kuvauksestasi novellista 'Leipomo' ja patonkien joukkoraiskaus minulle tuli jostain syystä mieleen ainoa lukemani Octavio Pazin novelli, Elämäni aallon kanssa. Oliko se nyt sitten surrealismia mutta se oli kyllä mielettömän hyvä! Enkä muista siitä nyt muuta kuin sen oudon lumon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä havainto Leena. Kyllä tässä on etelä-amerikkalaisen surrealismin ja maagisen realismin sävyjä mukana. Kenties Kaaja on sieltä suunnalta saanut vaikutteita. Itsekin mietin vähän Cesar Airaa tätä lukiessani - kuitenkin niin, että Kaajalla keskiössä on sukupuoli ja ruumis ja niiden takana/kautta paljon sanottavaa. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Minulle tulee tästä iloittelusta mieleen Laura Gustafssonin Huorasatu, johon ihastuin.
    Yliseksualisoituminen on fakta, ja siihen onkin hyvä iskeä groteskiudella. Koristeltavat muovikyljet!!! Luin juuri jostakin, että nyt kun käytetään kireitä ohuita housuja (kalsareita housuina), niin plastiikkakirurgit ovat huomanneet uudet markkinat ja tarjoavat häpykummun muokkausta - pienemmäksi tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en nyt yhtään saa päähäni, miten tuo Huorasatu meni. Olen sen kyllä lukenut. Voi taivas sentään tätä plastiikkakirurgiaa. Tietysti sitä kehitellään vaikka mitä menetelmiä, jos vaan ihmiset (valitettavan usein naiset) ovat valmiita moisiin operaatioihin. On se (naisen) ruumis kumma juttu, kun se ei koskaan ole hyvä. Niin paljon helpommalla ja halvemmalla pääsisi, kun hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on. Feminismillä totta tosiaan työsarkaa riittää. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Oih, ihailen kirjankansikuvaasi ja (jälleen kerran) huikean hienoa kirjoitustasi, mutta itse kirjasta en ole omalla kohdallani aivan varma... Pelkään olevani tälle kirjalle (Ilselän Minnan mainiota vuosien takaista termiä lainatakseni) liian nukkainen sielu. :) Siis että Kaaja kirjoittaa varmasti hyvin ja tärkeistä aiheista, mutta kirja kuulostaa niin rajulta, että pelkään sen olevan minulle sellainen rodeo, jossa en pysy kyydissä.

    (Tänään en tosin pysy missään muussakaan kyydissä. :D Elvyn täällä hienosta mutta rankasta matkasta, ja kun olen taas voimissani, palaan Omppulaan ja muualle, on paljon asiaa. Odotahan vain. <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Minäkin tykkään tuosta kuvasta ja se sopii mielestäni hyvin yhteen tämän kirjan sanoman kanssa. Tämä on feminismiä fiktiivisessä muodossa. En kiellä lukemasta, enkä oikeastaan kehotakaan, vaikkakin tämä on aivan erinomaisen mainio teos. Hyvin harvoin tämäntyyppistä kirjoitetaan Suomessa. Pelkäsin aluksi, että jos tämä on vaan jotakin surrealismileikkiä, mutta ei ollut, ei todellakaan. Asiaa on ja painavaa sellaista. Lukijasta tietysti kiinni, miten näkee ja tulkitsee.

      Kiitos kommentista ja hyvää kotiutumista kotimaisemiin.

      Poista
  5. Tämä ei ehkä omalle lukulistalleni päädy, vaikka lukukokemus sinun kirjoituksesi äärellä olikin ravistelevan riemukas ja ajatuksia herättävä. Yliseksualisoituminen on yhteiskunnassamme todella laajavaikutteinen ilmiö, ja tuo Foucaultin huomio asiasta taitaa olla aika oikeaanosuva. Mihin tämä meno oikein lopulta vie? Tuo Marjatan mainitsema uutuushullutus on jo niin pöyristyttävää, että sanattomaksi vetää. Haloo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin Katja, minne oikein olemme menossa. Kommentoinkin juuri tuonne ylemmäs Marjatalle. Kysynnän ja tarjonnan laki, kysyntä voidaan myös ovelasta piilouuttaa ihmisille. Olen kiinnostunut näistä ruumisasioista, ollut jo pitempään ja tässä teoksessa kohdataan rajoja, liu'utaan ja muututaan toisesta toiseksi. Olen todella iloinen, että Kaaja on kirjoittanut näin reippaan rohkean teoksen ja toivon tälle paljon lukijoita, mutta en toki käy ketään patistelemaan. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  6. Näitä sinun juttuja on aina ilo lukea, vaikka kyseinen teos ei omalla lukulistalla olisikaan.:)) Kiitos mainiosta sadesunnuntain piristyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Kaaja sai mut niin fiiliksiin. Oikein odotin, että pääsen bloggaamaan tästä teoksesta. Tämäntyyppisissä kirjoissa on toivoa. Tahtoo lisää. Erinomainen debuutti. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. En taida uskaltaa lähteä tuohon kyytiin. Taisin viime keväänä kokea omat rajani. Sain niin kylmää kyytiä Clarice Lispectorin Passion kyydissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lispector on aika vaikea. Olen itsekin tapellut hänen kanssaan. Olikohan kyseessä juuri tuo Passio. Kaaja sen sijaan on riemukas ja hauska, eikä ollenkaan vaikea. Riekuntaa ja nyrjähtänyttä maailmankuvaa, joka kertoo paljon maailmasta, jossa elämme. Jos tykkäät ns. maagisesta realismista tai surrealismityylisestä kirjallisuudesta (kuten vaikka Cesar Aira, Italo Calvino yms. kaverit), niin varmaan tykkäisit tästäkin.

      Poista
  8. Olen kaksi kertaa pyöritellyt tätä kirjastossa ja kuitenkin jättänyt lainaamatta, ilmeisesti novelliallergia vielä yrittää nostaa päätään. Kolmatta kertaa en ohita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ohita enää! Monet novellit ovat tässä teoksessa vain parin sivun pituisia, osa taas hieman pidempiä. Vaikka ne ovatkin novelleja, eivät ne tietyllä tapaa tuntuneet novelleilta, koska kaikki tässä teoksessa on osaa suurempaa maailmankuvaa. Tämä on kerrassaan riemastuttava teos, mutta toki pitää muistaa, että se, että minä innostuin tästä niin kovasti ei ole tae siitä, miten joku toinen tämän kokee.

      Minulla jäi tästä Kaajan kokoelmasta vahva ja tarmokas olo. Pitäisi varmaankin sanoa: voimaantunut.

      Olisi ihastuttavaa lukea sinua ajatuksiasi Kaajan debuutista. Kiitos kommentistasi ja hyvää vappua!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä