Siirry pääsisältöön

Katarina Wennstam: Petturi

Siitä puhutaan ja se aiheuttaa kuohuntaa. Yksissä se herättää inhoa ja jopa suoranaista vihaa. Toiset taas pitävät vähintäänkin kummallisena, että tämä asia herättää niin voimakkaita tunteita. Kolmansia ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kyse on homoseksuaaleista urheilijoista, joka on myös Katarina Wennstamin Petturin aihe. Heti alkuun on todettava, että pidän Wennstamin tyylistä sekoittaa keskenään yhteiskunnallinen pohdinta, feminismi ja jännityskertomus. Pidän myös hänen kiihkottomuudestaan, paasamattomuudestaan ja julistamattomuudestaan. Jos kaipaa hiuksianostattavaa jännitystä, verta, ihmisenpaloja ja myynnin edistämiseksi kirjoitettuja sadistisia seksikuvauksia, ihmiskauppaa, rituaalimurhia ja lasten hyväksikäyttöä, kannattaa pysyä kaukana Wennstamista. Hänellä kun on muutoinkin tapana kirjoittaa aiheistaan niin, että tapahtumat voisivat olla suoraan tosielämästä.

*

Petturi on ensimmäinen osa Wennstamin uuttaa dekkaritrilogiaa. Tarina kytkeytyy vahvasti jalkapalloon ja sen ympärillä esiintyviin lieveilmiöihin.

Englannissa sairaaloiden henkilökunnalle on tuttua, että kun jalkapallomaajoukkue on pelannut huonosti loppuottelussa, vastaanotoille tulee aviomiestensä kurittamia, hakattuja naisia tavanomaista enemmän. 

Myös pelaajille lähetetään tappouhkauksia, sillä jalkapallo on monelle paljon enemmän kuin pelkkä peli ja tämän vuoksi se "tarjoaa" lukemattomia tilaisuuksia purkaa aggressioita muihin ihmisiin. Tätä taustaa vasten ei ole kovin yllättävää, että seuraa vaihtanut pelaaja Johannes Lilja löytyy kuolleena asunnostaan. Kun käy ilmi, että Lilja oli homoseksuaali, alkaa ilmassa olla viharikoksen merkkejä.

Petturi on tunnelmaltaan rauhallinen ja tasapainoinen. Kevytfeminismiä rikoskertomukseen upotettuna. Tutkinnanjohtaja Charlotta Lugn ja iranilaistaustainen asianajaja Shirin Sundin ovat teoksen voimakaksikko. Wennstamin romaanissa heidän tehtävänsä ei rajoitu pelkästään rikosselvittelyyn, vaan heidän kauttaan kirjailija tuo esiin niin seksuaali- kuin maahanmuuttopoliittisiakin kysymyksiä. Lugn elää lesbouusioperheessä ja Sundin taas toimii esimerkkinä maahanmuuttajasta, joka on osannut käyttää hyväkseen niitä mahdollisuuksia, joita ruotsalainen yhteiskunta hänelle tarjoaa.

Ruotsissa Shirinin ja hänen veljensä Dariuksen sukupuolet ikään kuin pyyhkiytyvät pois. Menestyminen on kiinni onnesta, kovasta työstä ja uutteruudesta.

Mutta heidän erilaisuudessaan ei nykyisin ole oikeastaan niinkään kysymys sukupuolten välisestä erosta kuin kaikesta muusta. Shirin on pukeutunut moitteettomasti bleiseriin ja kapeisiin farkkuihin, ja hänen polvellaan on kallis käsilaukku, Dariuksella taas on puhkipesty pikeepaita ja hän istuu taksin ratissa. Shirinin ruotsalainen sukunimi on messinkikyltissä vanhankaupungin hienon toimiston ovenpielessä, Dariuksen sukunimi Babakzadeh on väärin kirjoitettu taksin kojelautaan kiinnitettyyn Tukholman taksinkuljettajakorttiin.

Menestyksekkäästä urasta huolimatta Shirinin onnellinen elämä on pitkälti kulissia. Hänen avioliittonsa junnaa paikoillaan ja haluava katse kääntyy aivan toisen miehen kuin aviomiehen puoleen. Joka aamu Shirin luo itsestään asianajajan vähän samaan tapaan kuin Johannes Lilja joka peliä varten loi itsestään heteropelaajan. Menestyksellä on hintansa. Kannattaako se maksaa?

*

Petturissa on mukana tuttuja henkilöitä Wennstamin edellisestä trilogiasta. Asinajaja Jonas Wahl ei ole yhtään kehittynyt ihmisenä, vaan on samanlainen häntäheikki kuin Wennstamin aiemmissakin teoksissa. Mies, joka kärpästelee naisten ympärillä ja luulee olevansa vastustamaton. Tiedämmehän nuo tyypit, jotka koiran sijasta ulkoiluttavat egojaan ja joiden katseet jumittuvat naisten kaula-aukkoihin ja takapuoliin.

Petturissa Wahl toimii murhaepäillyn puolustusasianajajana ja Sundin taas murhatun omaisten oikeusavustajana. Wahl joutu vaikeaan tilanteeseen, koska Sundin on aiemmin pelastanut hänen tyttärensä ja niinpä Wahl luuleekin jo tuntevansa Sundinin. Mutta voi, miten väärässä hän onkaan. Oikeussalissa ei käsitellä pelkästään rikosta, vaan yhtä suuressa määrin kyse on Wahlin ja Sundinin välisestä taistelusta. Ja oi oi oi, miten ihastuttavan lopun Wennstam onkaan lukijalle kirjoittanut ja kun viime metreiltä löytyy vielä cliffhanger, on selvää, että tulen lukemaan Wennstamin seuraavankin teoksen.


Katarina Wennstam: Petturi
413 sivua
ruotsinkielinen alkuteos: Svikaren
Suomentanut Anja Meripirtti
Kustantaja: Otava



Kommentit

  1. Olin jo kahden ensimmäisen kirjoittamasi kappaleen jälkeen päättänyt, että tämä kirja täytyy lukea. Kiitos siis hyvästä arvostelusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wennstam on tosiaan hyvä vaihtoehto, jos haluaa lukea dekkareita, joissa ei ole yltiömäistä väkivaltaa. Yhteiskunnallinen puoli on hänen teoksissaan vahvasti läsnä.

      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Wennstamin nimi on kierrellyt lähelläni jo joitakin vuosia, vaan enpä ole yhtäkään hänen teoksistaan lukenut. Toivottavasti jossain kohtaa on sopiva hetki, kuulostaa kiintoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Tahrasta, ensimmäisen trilogian ensimmäisestä kirjasta, niin riensin heti ostamaan sen. Yhteiskunnallinen dekkari on lempilajini ja jos vielä on feministisiä painotuksia, kuten Wennstamilla on, niin mikäs sen parempaa.

      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Oi, hankin kirjan e-puodin alesta, joten en uskalla nyt lukea juttuasi. Minulla ei ole tästä mitään ennakokäsitystä, mutta innolla odotan, mitä tuleman pitää!

    P.S. Pääsen vihdoin aloittamaan Lue sateenkaari-haastetta, eka punainen selkämys tuli vastaan Shishkinin Neidonhiuksena ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan on Wennstamin uuden trilogian aloitusosa. Osa jutuista on kytköksissä hänen aiempaan trilogiaansa, joten ei olisi ollenkaan hullumpi ajatus aloittaa ekan trilogian aloittaneesta teoksesta eli Tahrasta. Minullakin on ekan trilogian toinen osa lukematta ja luulen, että Petturin lopussa viitataan asioihin, jotka ovat tapahtuneet juuri tässä toisessa osassa.

      Ihan huippua, että osallistut Sateenkaaren lukemiseen. Minulla on seuraavaksi vuorossa Wole Soyinkaa, jolla kuittaan vihreän raidan. Neidonhiusta odottelen kirjastosta. Se tulee olemaan ensimmäinen Shiskinini.

      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.

      Poista
  4. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta! Tosin trilogiat ovat aina jotenkin kinkkistä luettavaa. Joku osa tahtoo tuottaa pettymyksen aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, mitä sanot trilogioista. Wennstamin ekan trilogian päätösosa, Alfauros (josta postasin joku aika sitten) oli aika puuduttava ensimmäisten kymmenien sivujen ajan, koska Wennstam siinä esitteli henkilöitä, jotka olivat tuttuja trilogian aiemmista osista. Tästä johtuen teos pääsi vauhtiin vasta puolivälin jälkeen.

      Noin sinänsä kyllä Wennstamilla on kiinnostavia aiheita ja esimerkiksi tämän kirjan tematiikkaa ei ole tullut juurikaan muualla vastaan.

      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.

      Poista
  5. Haa! Vaikka en pidä dekkareista, tämän voisin lukea. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä sopii myös dekkariallergiselle. :) Minulle hyvä dekkari on ennen muuta yhteiskunnallista kirjallisuutta, jolloin murha tai vastaava on pikemminkin mahdollistava kulissi kuin pääasia.

      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua.

      Poista
  6. Väkivallattamampi dekkari kiinnostaa ehdottomasti, kiitos paljon vinkistä. Vähän tosin tuntuu, että myös rakoilevat avioliitot ovat nykyään/edelleen trendikkäitä dekkarimaailmassa, mutta kaipa sitä säröä on niihin päähenkilöihin jostain saatava. Jalkapallomaailma vaikuttaa vinkeältä perspektiiviltä. Wennstam menee siis korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo jalkapallohomma oli varsin mielenkiintoinen aihe. Wennstamilla henkilöt seilaavat teoksesta toiseen ja jos oikein haluaisi hifistellä kannattaisi aloittaa hänen ensimmäisen trilogiansa ensimmäisestä teoksesta. Kyllä näitä voi erillisinäkin kirjoina lukea, mutta osa viehätystä tulee siitä, miten henkilöistä ilmenee eri puolia eri teoksissa. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä