Siirry pääsisältöön

Valeria Luiselli: The Story of My Teeth

Jormauotismaisella äänellä lausuttuna: Tärähtää törähtäen tajuntaan totaalisen täysillä tujauttaen. 

Meksikolainen Valeria Luiselli (synt. 1983) on uusin kirjailijalöytöni. Hän solahtaa kuin läpeensä liukas kala sille pinnanalaiselle hyllylle, jossa asuvat hänen sielukaverinsa.  Luisellin teokset Sideways ja Faces in the Crowd ovat pyörineet lukulistallani jo pidempään, mutta päädyin kuitenkin tutustumaan Luiselliin hänen uusimman teoksensa myötä.

The Story of My Teeth (2015,  jäljempänä Hampaat) on kertomus Gustavo Sánchez Sánchezista, lempinimeltään Highway, joka on maailman paras huutokauppamies ja jolla oli neljä hammasta jo syntyessään. Kyllästyttyään portinvartijan hommiin tehtaalla, Highway kouluttautui huutokauppa-alalle saadakseen rahaa uusiin hampaisiin. Highway on mies, joka parin rommipaukun jälkeen osaa laulaa Janis Joplinia nuotilleen, ennustaa kiinalaisista onnenkekseistä ja laskea japaniksi kahdeksaan. Pystytkö samaan? Minä en.

Kuten teoksen otsikko vihjaa puhutaan tässä teoksessa paljon hampaista. Tapa, jolla Luiselli sen tekee, on omintakaisuudessaan suorastaan järkyttävän kiinnostava. Puhkun ja puhisen innostuksesta lukiessani Luisellia. Ei ole kuitenkaan kovin helppoa saada puhkujani bloggauksen muotoon, sillä kyse on paljon siitä, miten asiat lukijalle tarjoillaan. Jos Hampaat olisi elekroniikkalaite, kirjoittaisin, että se on varustettu monilla erinomaisen hienoilla teknisillä ominaisuuksilla.

Luisellin teoksen menu on seuraavanlainen:

Kirja 1: The Story
Kirja 2: The Hyperbolics
Kirja 3: The Parabolics
Kirja 4: The Circulars
Kirja 5: The Allegorics
Kirja 6: The Elliptics
Kirja 7: The Chronologic

Päivällisellä lukemisen ravintolassa tilaisin ensimmäisellä kerralla kirjan 2. Tässä osiossa Luiselli panee Gustavon myymään hampaita liittämällä niihin erilaisia kertomuksia ja omistajia, mm. Virginia Woolfin. Tältä pohjalta esitän oman esimerkkini, joka ei liity suoraan Hampaisiin, vaan olen keksinyt sen Luisellin teoksen pohjalta havainnollistamismielessä.

Siis: otetaan tilanne, jossa on valittavana kaksi kiveä: toinen on ihan tavallinen kivi, rannalta poimittu, kun taas toinen on kivi, jota Shakespeare on pyöritellyt käsissään miettiessään sonettejaan. Kysymys kuuluu: kummasta kivestä maksetaan suurempi hinta? Vastaus edelliseen kysymykseen kertoo jotakin olennaista siitä tavasta, jolla maailmamme toimii.

Toisella päivällisellä valitsisin kirjan 5 allegoriat ja tutustuisin mm. unettomuudesta kärsivään Margo Glantziin, jonka poika sairastaa narkolepsiaa ja jonka isä-Margo yrittää lähettää postipakettina Surinamiin; Valeria Luiselliin, joka lähetetään puhekurssille; punajalkanaiseen, jolle kelpaavat vain valkoiset kananmunat; itkeviin Puskiniin ja Gogoliin; vakuutusmieheen, joka yrittää hirttäytyä.

Hampaiden sivuilla vilisee kuuluisaa porukkaa. Osan heistä Luiselli liitttää osaksi Gustavon sukua. Jos hän siteeraa vaikkapa Marcel Proustia, Gustavon sedän nimi kirjoittuu muotoon Marcelo Sánchez Proust. Teoksesta löytyy myös serkku nimeltä Juan Pablo Sánchez Sartre ja setä nimeltä Fredo Sánchez Dostoyevsky. Jne. Jne. Jne. Toivon, että sait edes vähän kiinni siitä, mistä Hampaissa on kysymys ja miten kekseliäästi Luiselli on romaaninsa rakentanut. Tosin, jos itse lukisin tätä kirjoittamaani tekstiä ilman että olisin lukenut Hampaat, en ole varma, että ymmärtäisin paljoakaan.

Story of my Teeth on erinomaisen inspiroiva teos, jota suosittelen kaikille, joita viehättävät omintakeiset kirjalliset maailmat ja kirjallisen teoksen rakentamistavat. Varoituksen sanana sanottakoon, että Hampaat saattavat synnyttää lukijassa hillitöntä rakkautta kirjallisuuden monimuotoisia mahdollisuuksia kohtaan.



Valeria Luiselli: The Story of my Teeth (2015)
188 sivua
Espanjankielinen alkuteos: La historia de mis dientes (2013)
Englanniksi kääntänyt: Christina MacSweeney
Kustantaja: Granta

Kommentit

  1. Varsin omintakeiselta kuulostaa :) Kiitos vinkistä. Löysin kirjastosta Luisellilta Los ingrávidos espanjaksi. Hampaita ei löytynyt alkukielellä (en lue englanniksi). Katsotaan tipahdanko heti kättelyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Luiselli on varsin omintakeinen ainakin tässä teoksessa, mutta hänen kirjoitustapansa ei ole mitenkään vaikea kuitenkaan, vaan enempi kekseliäs ja luova helposti vastaanotettavassa muodossa.

      Voi miten onnekasta, että pystyt lukemaan espanjaksi. Tuo Los ingrávidos on juuri se Faces in the Crowd, jota olen kuolannut jo pidemmän aikaa ja jonka varmaan jossain vaiheessa ostan. Toivon, että tykästyt. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Yritin kommentoida jo aiemmin, mutta kommenttini katosi jonnekin.
    Luiselli on minulle uusi kirjailija. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja kirjoittaa espanjaksi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luiselli taitaa olla aika tuntematon Suomessa. En muista kenenkään hänestä puhuneen. Itse kiinnostuin jotain kautta parisen vuotta sitten, mutta nyt vasta sain luettua ensimmäisen teokseni häneltä. Mahtavaa, kun voit lukea alkukielellä. Toivottavasti nautit lukemastasi. Kiitos!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä